Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2023.

Maroon

  Mitä jos Kaikkivaltiaan suunnitelmissa onkin ollut bugi, entä jos jokaisen kohdalla ei olekaan Luojan luomaa suunnitelmaa?  Onko elämä vain julmaa peliä?   Someystävä vinkkasi, että voisin tykätä tästä kirjasta. Hänen tilillään oli ollut kuva kirjamessuilta ja kuvassa oli enkelinsiivet. Nuo siivet jäivät vaivaamaan minua. Missä olin ne nähnyt. Kenen kirjasta oikein oli kyse. Kunnes muutaman mutkan jälkeen löysin sen. Kirjan kuvaus ei mielestäni kertonut oikein mitään mutta herätti silti mielenkiintoni. Vai oliko se tuo someystäväni, joka mainitsi kirjan kertovan taivaasta ja helvetistä, Luciferista. Olinhan lukuisasti kertonut rakastavani Luciferia . No sitä sarjaa lähinnä, ja sen päähahmoa. Ihmisenä olen aina ollut sellainen , joka haluaa nähdä, kuulla, aistia, tuntea asioista kaikki puolet. Enkä siis Luciferinkaan kohdalla halunnut nähdä vain sitä kaikkea pahaa. Ehkä hän nauraa minulle ilkikurisesti ja halveksuu ajattelutapaani.. Mutten voi sille mitään. Tuo sarja sai minut vielä e

Villasukkabuffet

  Et sattuisi kaipaamaan uusia villasukkamalleja? Pitkiä, lyhkäisiä, kirjoneuleisia, kapeita, leveitä, miehille tai naisille sopivia? No kuinkas ollakaan, tästä kattauksesta löydät niitä kaikkia! Taas on kirja pullollaan taitavien suunnittelijoiden ja neulojien malleja. Löytyy abstrakteja kuvioita, merellistä tunnelmaa, luontoteemaa, eläimiä, mystisyyttä, tatuoinneista inspiroituneita, pelimaailmaa, musiikkia ja tietysty myös pääkalloja.  Jokaisesta mallista on selkeä värimallikuva sekä tarkat sanalliset vaihe vaiheelta etenevät ohjeet.  Nyt ei sitten muuta kuin puikot heilumaan! Villasukkabuffet - Toinen kattaus Hanni Kaartoaho, Heini Perälä, Jonna Kalliomäki, Kati Mäkelä, Saara Viljanen & Sinikka Nissi Readme.fi 2023

Ollaanko ystäviä?

  "Arvaa kuinka paljon, arvaa kuinka paljon, arvaa kuinka paljon sua rakastankaan" Tuo niin sydäntälämmittävä kirja ja sittemmin myös lastenohjelma on piirtynyt sydämeeni ikuisiksi ajoiksi . Ensimmäisen kerran taisin tutustua kirjaan töissä vuosia sitten, ja sen jälkeen mieheni osti niitä aina minulle lahjaksi kun uusia ilmestyi. Taisinpa joskus innostua runoilemaan omiakin versioita Pikkupupusta ja Isopupusta.  Kirjat on kuvitettu suloisesti ja kauniisti, ja tarinoissa on aina lämmin tunnelma.  Tämä uusin pahvisivuinen Ollaanko ystäviä? jatkaa samaa linjaa. Pikku Pupu tuntuu hieman yksinäiseltä kun leikkikaverinaan on vain oma varjonsa ja heijastuksensa veden pinnalla. Mutta sitten yllättäen hän kohtaakin vertaisensa, ihka oikean Pupun. Mitä kaikkea ystävystyneet pupuset yhdessä keksivätkään... Ollaanko ystäviä? Sam McBratney & Anita Jeram Kustannus Mäkelä 2023

Kuusi ainetta, jotka muuttavat elämäsi

  "Hormonit ja aivojen välittäjäaineet vaikuttavat ratkaisevasti siihen, kuinka voimme ja millainen on mielentilamme. David JP Phillips opettaa miten optimoida kehon kemia ja saavuttaa pysyviä parannuksia elämänlaatuun." Tämä mukavan maanläheisesti kirjoitettu ja hyvin mielenkiintoinen kirj a tutustuttaa meidät kehossamme vaikuttavaan kuuteen (on niitä toki muitakin, mutta tähän kirjaan on valittu nämä) välittäjäaineeseen, ja niiden syntyyn sekä miten ne vaikuttavat.  Tutustumme siis dopamiiniin, oksitosiiniin, serotoniiniin, kortisoliin, endorfiiniin sekä testosteroniin.  Kirjan ensimmäisessä osassa käydään läpi kukin yllämainituista ja niihin liittyvät 10 työkalua näiden aineiden käyttöön. Aineiden käyttö kuulostaa pahalta, mutta tässä yhteydessä se ei tarkoita sitä. Tosin tässä osassa saat näistä aineista irti vain hetkittäisen hyödyn, pitempivaikutteinen on tulossa osassa kaksi.  Tarkoitus on siis luoda oma enkeli- (tai paholaisen) cocktail yhdistelemällä tarvittavia o

Nykynoidan käsikirja

  Ihanaa, kun tästä aiheesta tulee nykyään yhä enemmän käännettyä kirjallisuutta, ja nyt myös ihan kokonaan kotimaista, kiitos Kupariketun . Hänen meditaatioitaan on meillä kuunneltu jo vuosia. Ensin minä, sitten lapset ja viimeisimpänä koira, jolle tyttäreni soitti unimeditaatiota. Tuntu karvakorva nauttivan.Eikä mikään ihme, onhan Kupariketulla ihanan rauhoittava ääni. Nyt hänen äänensä soi tämän kirjan sivuilla. Ja miten kattavan teoksen hän onkaan loihtinut! Vaativan ajatustyön sekä tiedonkeräysprojektin aikaansaannoksena on syntynyt Nykynoidan käsikirja. Kirjan ensimmäisessä osassa käsitellään noituuden historiaa kivikaudelta 2000-luvulle asti, käsityksiä noidista ja tietoa noidan arkkityypeistä. "Noita on monen alan ammattilainen, kätilö, lääkäri, yrttien tuntija, parantaja." Kirjan toisessa osassa käsitellään magiaa ja noitataitoja - taikavoimia, noidan apuhenkiä, luonnonmagiaa, ohjausta universumista, nykynoituuden haasteita, sekä esitellään ja haastatellaan erila

Äimän käkenä K18

  Suomen kieli on vaikeaa . Ihan jo syntyjään suomalaisellekin, niin voi vain kuvitella mitä se on muille. Mutta kieli on myös kiva leikkiväline, välillä tahallisesti, toisinaan tahattomasti. Pieni juttu voi muuttaa koko asiasisällön ihan toiseksi.  "Tänään tarjolla: - pää ruuaksi, vuohen juustokeitto." " Veloitamme kahvin hinnan kuppikoon mukaan." Nykyään kaksimielisyys on iso valttikortti myyntihommissa , myydään sitten tontteja, autoja, ruokaa tai palveluita. Ja tästä päästäänkin sopivasti mainostamaan kirjaa Äimän käkenä K18, äidinkielen puuhakirja AIKUISILLE (SKS kirjat 2023). Humoristiseen kirjaan on koottu erilaisia tehtäviä ja testejä . Kirjassa käsitellään myös mm. kirosanojen merkitystä tunneilmaisuissa, kielen tabuja ja kiertoilmauksia, kielen sukupuolittuneisuutta ja sanavalintojen tärkeyttä. Lisäksi käydään läpi lauserakennetta, yhdyssanoja, kielen ilmaisua, sanojen taivutusta ja sijamuotoja. Kaikkea vähän kaksimielisellä tavalla. Tietysti. Nokkela ja h

Fingerporin koko kuva 11

  Kaiken se kestää, kaiken se antaa - huumori nimittäin. Ja sitä tarjoilee tällä kertaa Fingerporin Koko kuva 11. Hyvää täytettä pukin kasseihin.  Kirjan alkusivuilla Jarla kertoo millaisia strippejä häneltä lehdet yleensä toivovat, ja mitä ei missään nimessä saisi olla. Pelätään lukijoiden paheksuntaa eikä haluta söhiä liikaa ja liian arkaluontoisia asioita. Muualla maailmassa sellaisista törkeyksistä voi lähteä vaikka henki, onneksi Suomessa ei nyt ihan kuitenkaan niin rajua ole meininki. Mutta kuten tiedämme, Fingerpori perustuu kielikukkasiin, kaksimielisyyksiin ja muuten vaan huvittaviin elämän realiteetteihin. Ja sillä mennään tässäkin teoksessa. Tirskumiselta ei voi välttyä. Pertti Jarla FINGERPORIN KOKO KUVA 11 Like 2023

Peggyn pieni punainen joulu

Vähän lisää vielä joulutusta vaikka itse haluan nyt vielä ensin viettää tämän halloweenkauden loppuun. Tosin yleensä meille tulee joulukuusi jo marraskuussa, ja joulua olen rakastanut pienestä asti. Lapsena jouluun liittyi se sellainen tietty tunne sisimmässä. Jossain vaiheessa elämää se tunne ei enää aina joka vuosi noussutkaan samalla tavalla, ja siitäkin on koettu ahdistusta. Missä on joulumieleni? Nykyään ehkä osaan jo vähän neutralisoida tuota ahdistusta, enkä asetakaan joululle niin suurta rimaa. Tässä ajan saatossa kun on joutunut menettämään paljon rakkaita, ja joulu on väistämättä menettänyt tiettyä merkitystään näiden valossa. Mutta mitä ajatuksia hyvään jouluun liittäisin . Ainakin hyvän ruoan, tunnelman ja rakkaat ympärillä. Ja mikä yhdistää jouluna ihmisiä - no ruokahan se on.   Peggyn pieni punainen joulu -kirjaan on koottu runsaasti erilaisia reseptejä perinteisistä modernimpiin. Reseptien lomassa ideoidaan kattauksia ja askarrellaan paukkukaramelleja.  Appelsiinipan

Talven tähtiä ja jääkristalleja

Ihanaa talvista ja jouluista tunnelmaa tässä paperikoristeisiin painottuvassa uutuuskirjassa Talven tähtiä ja jääkristalleja. Jotenkin valaiseva kokemus itselleni, että kirjan voi oikeasti tehdä myös jo valmiilla ideoilla, eikä kaiken tarvitsekaan olla jotakin uutta ja uniikkia. Tässä kirjassa siis oikeastaan kaikki mallit ovat itselleni jo ennestään tuttuja, vaikka löytyi täältä pari sellaista kivaa uuttakin ideaa, mitkä täytyy päästä pikimmiten testaamaan. Köynnöksiä, rosetteja, kolmiulotteisia kuusenkoristeita, tähtiä, ikkunakoristeita, lautasliinapidikkeitä, erilaisia kukkasia ja kransseja. Kaikkea kaunista monessa eri vaatimustasossa. Materiaaleiksi sopii mm. kreppipaperi, voipaperi, silkkipaperi, lahjapaperi, tapetti, ym. Kirjasta löytyy selkeät kuvalliset ohjeet sekä mallikaaviot. Talven tähtiä ja jääkristalleja Jennie Lantz & Cecilia Möller Kirchsteiger Kustannus Mäkelä  

Makrameen luova maailma

Innostuin taas vähän enemmän makrameesta, ja osasyy on tämä hurmaava Kustannus Mäkelän uutuuskirja Makrameen luova maailma . Kirjasta löytyy kaikkea kivaa, muttei tällä kertaa niinkään sisustukseen painottuvia tuotteita vaan enemmän mm. laukkuja, vaatteita ja koruja.   Aivan ihania!  Innostuin oitis hapsuilla koristellusta farkkutakista , kaulariipuksista, rantamekosta ja suloisesta pikkulaukusta. Kirjan alusta löytyy todella selkeät kuvat (valokuva+mallipiirros) ja kirjoitetut ohjeet erilaisten solmujen tekoon. Itselläni monesti tekeminen tai into loppuu siihen, kun en ymmärrä jotakin silmua ja sen tekotapaa, mutta tästä kirjasta on ollut oikeasti apua hahmottamiseen. Kahden suositun makrameekirjan tekijä Fanny Zedenius on koonnut uutuusteokseensa 20 makrameemallia. ”Haluan laajentaa horisonttejani ja näyttää tällä kirjalla, kuinka monenlaista makrameesolmuilla voikaan luoda.” – Fanny Zedenius Makrameen luova maailma Fanny Zedenius Kustannus Mäkelä 2023  

4 tunnin keho

  En vieläkään tiedä mistä nimi 4 tunnin keho tulee, mutta kai sillä on jotain tekemistä kirjoittajan edellisen bestsellerinsä 4 tunnin työviikko -kirjan kanssa.  On tuo Timothy "Tim" Ferriss aikamoinen setä. Tai setä taitaa olla väärä kuvaus - kyseessähän on tarkalleen ottaen nelikymppinen mies, jota eräs lääketieteen tohtori nimitti 'mustaksi hevoseksi'. Tim Ferriss nimittäin on vapaaehtoisesti osallistunut lukuisiin "ihmiskokeisiin", joilla on pyritty selvittämään - puolestamme - erilaisia painon- ja kehonhallintaan, kuntoiluun sekä lisäksi myös mm. seksiin liittyviä harjoitteita.  Rakastan tällaista humoristista kirjoitusotetta. Sitä sisäistää asioita paljon helpommin kun mukana on huumoria. Tämä massiivinen teos on ikäänkuin "Hullun miehen päiväkirja". Tätä 600-sivuista jättiä on melko vaikeaa kiteyttää muutamaan lauseeseen tai saati sisäistää ihan heti, mutta en usko että se on tarkoituskaan. Kirjaa voi pitää vähän kuin terveysintoilijan r

Palaudu 5 viikossa

"Väsymys on elämänilon pilaaja, uupuminen rohkeuden murtaja ja väsähtäminen luovuuden lässäyttäjä." Marja Putkisto haluaa julistaa palautumisen vallankumouksen ja siihen perustuu myös tämä Palaudu 5 viikossa -kirja, jossa keskitytään yksittäisiin liikkeisiin ja niiden vaikutuksiin. Kirja antaa työkaluja palautumisen hallintaan sekä keinoja miten jatkuva palautuminen rakentuu uudeksi tavaksi säädellä päivittäistä elämää vaikuttaen sen laatuun.  Viiden viikon Fire Up -ohjelma on jaettu viikkojen mukaan eri aihealueisiin, joihin sisältyy erilaisia harjoitteita ja tehtäviä, joiden avulla voit oppia lievittämään stressiä sekä hoitamaan muutoinkin itseäsi kokonaisvaltaisesti. Harjoituksissa otetaan huomioon palautumisen fysiologia, verenkierto, hengitys, aivot, lymfakierto sekä hermostolliset asiat, jotka ovat keskeisiä palautumiselle.  Method Putkisto -menetelmän peruselementtejä ovat keskittyminen, hengitys, tila, paino ja aika. Niiden avulla pystyt säätämään ja lisäämään omaa

Virkkaa pipoja ja lapasia

Eikö kutominen ole sinun juttu? Entä virkkaaminen? Ja kyllä, virkkaamalla voidaan tehdä muutakin kuin isoäidinneliöitä. Virkkaamalla voit päästä samaan lopputulokseen kuin kutomalla. No okei, neulomalla. Mutta meilläpäin se on kutomista. :) Moreenin uusi Virkkaa pipoja & lapasia kirja näyttää miten virkaten syntyy lähes neulemaista pintaa. Yhdellä "puikolla" siis päästään samaan lopputulokseen kuin tuplallakin. Minusta tämä on aika viehättävää ja koukuttavaakin. Se miten virkaten syntyy tasojen lisäksi kolmiuloitteisia tuotteita lapasista sormikkaisiin ja pipoista baskereihin. Ja jopa palmikkopintaa! Kirjasta löytyy selkeät kuvalliset ohjeet alun perusjutuista eli erilaisista silmukoista ja kirjoitetut ohjeet mallien toteutukseen. Kirjan lopusta löytyy viimeistelyohjeita sekä ohjeet tupsun tekoon. Kirjassa on viisi pipoa, kaksi pantaa ja kolmet lapaset sekä läppäkärkinen kämmekäsmalli. Kaikista malleista on ohjeet useaan kokoon vauvasta aikuiseen. Virkkaa pipoja ja la

Hurmaava hyötypuutarha — Vinkkejä omavaraisempaan arkeen

Docendon Hurmaava hyötypuutarha -kirja on jatkoa vuosi sitten ilmestyneelle Vanhassa talossa - teokselle, jossa päästiin tutustumaan Jovelan tilaan. Tuossa aiemmassa kirjassa käsiteltiin omavaraisuutta ja jaettiin ideoita, reseptejä kuin ihania tarinoita 150vuotiaan talon historiasta. Hurmaava hyötypuutarha keskittyy nimensä mukaisesti sadon tuottamiseen ja sen hyödyntämiseen, ja tietysti myös omavaraiseen elämiseen. Tai ainakin sitä kohti.  Kirja tarjoaa vinkkejä ja ideoita oman hyötypuutarhan perustamiseen sekä jakaa inspiraatiota omatoimisemmasta elämästä haaveilijoille. Kirjassa kukkia käytetään ihanasti hyväksi myös ruoankoristeluissa, huolletaan kukkaruukkuja, kehitellään taimikasvatuskouruja, tehdään itse siemenpaperia, valmistetaan sweet chili -kastiketta ja marjalikööriä, koristellaan kotia rapujuhlille, tutustutaan erikoisiin hyötykasvilajikkeisiin ja kasvatellaan pesusieniä. Teos on kaunis ja sympaattinen , ja löysin itselleni monen monta ideaa jota lähteä testailemaan

Köyhä ritari

Köyhä ritari alkaa lähes tuttuun tapaan kuten Vares dekkarit ovat viime vuosina alkaneet. Jussi Vares tapaa naisen, nainen katoaa ja lopulta selviää jotain hämärää joko itse naisessa tai sitten jossain naiseen liittyvässä ex-miehessä tai kaverissa. Yleensä Vares lähtee baarista ja tarina alkaa. Nainen päätyy lopulta melko suoraa reittiä Jussi Vareksen asuntoon, jossa tapahtuu aina jotain joka jää lukijan mielikuvituksen varaan. Jussi Vares herää lakanoiden ja peittojen seasta aamulla, ja nainen on poissa. Mutta tässä tarinassa on jotain uutta, Vares joutuu nimittäin tapaamansa naisen kautta mukaan juoneen, joka kuljettaa häntä pitkin Turun katuja. Kirjailija Reijo Mäki syntyi Siikaisissa vuonna 1958. Vuoteen 1993 asti hän toimi Postipankissa markkinointitehtävissä, jonka jälkeen hän on toiminut päätoimisena kirjailijana. Mäen esikoisteos Enkelipölyä julkaistiin vuonna 1985. Mäen tunnetuin hahmo on Merikarvialla syntynyt yksityisetsivä Jussi Vares. Köyhä ritari on järjestyksessään 34

Suuri suomalainen yrttikirja

Jälleen kerran mahtava tietopankki (reilu 500 sivuinen), Suuri suomalainen yrttikirja , jonka avulla lisäät tietoa omavaraisuudesta ja luonnon antimien hyötykäytöstä niin kotona kuin terveydenhuollossa.  Tässä kirjassa yrtit on jaoiteltu kasvupaikan mukaan , ajatuksena että aloittelijankin on helppo valita oikeat kasvit omaan puutarhaansa. Kirjan neuvoilla opit kasvattamaan, keräämään, säilömään, käyttämään ja muilla tavoin hyödyntämään puutarhasi (villi)yrttejä, joita tässä esitellään 100 erilaista. Säilöntään liittyviä tapoja ja niksejä kirjasta löytyy lukuisia hiostamisesta kuivaamiseen ja sokeriin, suolaan ja hunajaan sekä öljyyn, etikkaan ja voihin säilömisestä hapattamiseen ja pakastukseen. Unohtamatta tietenkään lemppariani eli alkoholissa uuttamista.  Kasvupaikan mukaan valittujen kasvien lisäksi esitellään erilaisia maanpeiteyrttejä, sisällä kasvatettavia yrttejä, yksivuotisina viljeltäviä kasveja, myrkyllisiä kasveja sekä yrttitarhan syötäviä ja ei-syötäviä rikkaruohoja. K

Vastustuskykyä kasveista

"Lukuisat kasvit ovat erinomaisia terveyden lähteitä helposti ulottuvillamme. Kirja tutustuttaa kehon immuunijärjestelmään ja esittelee suuren määrän kasveja, joiden avulla voimme vahvistaa vastustuskykyämme. " Olen ollut lapsesta asti kiinnostunut luonnon ja kasvien hyödyntämisestä terveydenhoidossa. Luonnosta nimittäin löytyy mielettömästi kasveja, puita ja kukkia, joissa piilee kymmenittäin erilaisia terveydelle hyödyllisiä aineita. Toki se vaatii kasvituntemusta, että osaa valita oikeat ja turvalliset yksilöt. Onneksi on avuksi olemassa tällaisia hyödyllisiä oppaita, kuten nyt tämä Minervan Vastustuskykyä kasveista. Kirjassa esitellään maustekasveja, marjoja, hedelmiä, vihanneksia, villiyrttejä ja puutarhakasveja, mutta myös erilaisia tuoksukasveja, sieniä ja leviä sekä eksoottisia kasveja, jotka eivät juurikaan Suomessa kasva. Kirjan aluksi puhutaan vastustuskyvystä ja suoliston terveydestä, adaptogeeneistä (= terveyttä edistäviksi väitetyistä aineksista, kuten yrtei

Oma KOPPA - puikoissa ja koukussa

Ei uskoisi, että siitä on jo melkein kymmenen vuotta kun tein edellisen kerran arvostelun Virpi Marjaana Siiran kirjasta. Miten tämä aika kulkeekaan näin nopeasti! Silloisessa kirjassa aiheena olivat ympyrät ja sen eri variaatiot . Ja silloin vain virkkailtiin, toisin kuin tässä Oma KOPPA, puikoissa - ja koukussa kirjassa, jossa myös neulotaan (eli kudotaan kuten meillä päin sanotaan). Tuon edellisen arvostelun yhteydessä vuolaasti kiittelin kirjailijaa siitä, että olin oppinut tekemään täydellisen ympyrän. Myönnän, että tasaisen pinnan tai muodon aikaansaaminen on aina hieman hankalaa. Ympyrästä tulee kuppi ja kopasta pefletti. Tykkään Virpi Marjaana Siiran tyylistä tehdä ja luoda. Se on jotenkin niin vaivatonta ja spontaania. Kuten aiemminkin sanoin, ajatus "ei oo niin justiinsa " tuntuu sopivan myös tähän kirjaan. Moka tai virhe on vaan kaunistus.  Tässä kirjassa inspiraationa ovat toimineet puut. Ja luonto yleensä. Ovathan nuo tärkeitä meidänkin olemassaolon kannalta

Heinikin sukkakirja

Heinikki eli Heini Perälä on monitaitoinen käsityöalan yrittäjä Pohjois-Pohjanmaalta. (Täytyi googlettaa, sillä Heinikki on itselleni vielä tuntematon sukkamestari.)  Herkän kauniita, yksityiskohtaisia ja tarkkoja neulekuvioita pääasiassa pitkävartisissa villasukissa. Kirjasta löytyy 16 kirjosukkamallia , joista kahdeksassa on mitoitus ja ohjeet kahdelle eri pohkeenleveydelle. Kirjasta löytyy myös miesten malleja sekä lyhytvartisia sukkia.  Ohjeisiin on panostettu huolella , ja tarkoilla ohjeilla loihtii kauniita sukkia niin aloittelijat kuin jo taitavammatkin neulojat. Kirjoneuleen tekeminen voi hieman jännittää, varsinkin kokematonta neulojaa, mutta kirjan kirjoneuleissa käytetään aina vain kahta eri väristä lankaa kerralla, mikä helpottaa tekemistä.  Kirjasta löytyy näppäriä neuleniksejä, tarpeellista tietoa langoista, menekistä, puikoista ja oikean koon valitsemisesta.  Heinikin sukkakirja on tekijänsä toteutunut unelma ja haave. Ihanaa kun haaveet toisinaan toteutuvat! Onnea s

Muuta asenteesi, muuta elämäsi

Vapaudu kielteisyyden painolastista "Muuta asenteesi, muuta elämäsi rohkaisee uudistamaan oman mielen maisemaa niin,  että voi olla aito itsensä ja elää elämää, joka tuntuu hyvältä ja omannäköiseltä." Tietyt teemat nostavat päätään omassa elämässä aina silloin tällöin. Viime aikoina olen jälleen pohtinut oman elämäni sisältöä ja toistuvia kaavoja, ja sitä kautta ajatusten voimaa. Lähinnä sitä, miten ajatukset voivat vaikuttaa kaikkeen, jopa muuttaa elämämme suuntaa. Kyllähän me tiedämme sen, minäkin, että positiivisuus lisää positiivisuutta , ja negatiiviset ajatukset toimivat samalla tavalla.   Mutta miten päästä eroon siitä negatiivisten ajatusten kierteestä. Varsinkin jos elämä potkii oikein kunnolla päähän. Samaan aikaan siis tiedostaa sen, että hitsi, taas negatiivinen ajatus, tästä ei hyvä heilu mutta silti toisinaan jopa nauttii niissä lillumisesta.  Ajatustensa tiedostaminen voi siis olla sekä hyvä että huono juttu. Huono siinä, jos niitä jää vatvomaan. Parempi tapa

No siis tosi hyvää

"29-vuotias Maggie on rahaton, hänen aiheeltaan epämääräinen väitöskirjansa jumittaa pahasti ja hänen avioliittonsa kesti yhteensä vaivaiset 608 päivää, hänelle kuuluu hyvää, siis ihan tosi hyvää. Hän on nimittäin päättänyt ottaa kaiken irti uudesta elämästään juuri eronneena nuorena naisena." Schitt’s Creek. Se on se mikä minut sai tähän kirjaan tarttumaan. No kansikuvan lisäksi. Mutta Schitt’s Creek on vaan niin tosi hyvä sarja. Ikävä kyllä sekin päättyi, kuten kaikki hyvä aina aikanaan. Ja miten tuo sarja liittyy tähän kirjaan? No kirjan kirjoittaja, Monica Heisey, on ollut kirjoittamassa myös Schitt’s Creekiä. Ystävät kyselivät mitä olen mieltä tästä kirjasta. Vastasin, että voin samaistua, tuntuu kuin omalta elämältä mutta tässä (kirjassa) luultavimminkin on 'happy end'. Bridgetjonesmainen söpö tyyppi, jonka kohdalla kaikki on mahdollista. Siis ne epäonniset mahdollisuudet.  Jokin ei natsaa Maggien avioliitossa, ja eräänä päivänä hän päättää ehdottaa eroa. Yllät

Omavaraista

Taas yksi kirja ja aihepiiri mikä on niin iso osa minuuttani! Omavaraisuus  ❤️ Suuri osa minua on ajatusmalli "miten voin tehdä tämän itse".   Yhtenä päivänä otin tämän kirjan mukaan töihin ja luin muille. Samoihin aikoihin olin hankkinut ne bokashiämpärit ja silloin jo tutut hupsuilivat ja pähkäilivät mitä keitoksia olenkaan tekemässä. Hörhö, mikä hörhö. Mutta ylpeästi edelleen kannan hörhöyteni. Villiyrtit on jo pitkään täyttäneet kaappieni hyllyjä ja tee se itse -juttuja on tullut testattua lähes lapsesta asti. Pihkapurkka oli lapsuuden herkku. Se on kiehtovaa, miten asioita voi tehdä ns. kiertoteitse.   Tiesitkö, että hiivaa tai ravintohiivaa voi valmistaa itse? Tai miten korvata hiiva tuotteissa kokonaan? Entä miten valmistaa kaakaon, kahvin tai jauhon korviketta? Myös maitotuotteita kuten smetanaa, viiliä, jogurttia ja voita voi valmistaa itse. Juustonjuoksuttimena voidaan käyttää nokkosta ja tammenterhoista voi tehdä olutta, leipää tai kakkua. Siideri syntyy vain ka

Bokashi

  Olen haltioissani! Tämä on niin minun juttu, tätä haluan ehdottomasti kokeilla! Olen puhunut bokashista töissä ja vapaa-ajalla, ja suurimmalle osalle se on ihan uusi käsite. Hörhöyteni saa lisää tuulta purjeisiin. Eikä se niinkään haittaa. Tiedän jo valmiiksi, että minua pidetään omalaatuisena.  Omavaraisuus vain kiinnostaa kovasti ja tieto siitä, mitä kaikkea voi tehdäkään itse. Ja säästää siten rahaa sekä luontoa.  Aloin heti googlailla mistä voisin hankkia bokashiin tarvittavat välineet ja tuotteet, mutta sitten tajusin, että suurimman osan niistäkin voi tehdä itse . Ja kun tämä käsissäni ollut kirjakin sen vielä vahvisti niin olin sitäkin innoissani.  Tarvitsen ämpäreitä! Ystävällinen naapurini vinkkasi, että lähileipomosta saisi hakea isoja ämpäreitä maksutta, ja niinpä meille kotiutui muutama ämpäri. Bokashiin tarvitaan siis ilmatiivis kannellinen ämpäri tai sanko, josta pitää saada kerättyä jätteistä valuneen nesteen talteen. Se onnistuu joko hanan avulla tai sitten yhdistä

Syötävä metsäpuutarha

Lisää puutarhateemaa, tällä kertaa metsäpuutarhan muodossa. Sanana se kuulostaa aika eksoottiselta ja myös jollain tavalla mystiseltä. Täytyykö minun perustaa puutarhani metsään? Syötävä metsäpuutarha on ekosysteemien toimintaa ja metsänreunan lajirunsautta jäljittelevä puutarha, joka tuottaa ruokaa ja parantaa samalla ympäristön tilaa. Bokashin tapaan metsäpuutarha sitoo hiiltä. Lisäksi se on täynnä elämää ja on kaunis perintö tuleville sukupolville.  Syötävän metsäpuutarhan voi perustaa monenlaiseen paikkaan , takapihalle, pellolle, puistoon, niitylle tai metsäisempään ympäristöön. Luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta ihanteellisia paikkoja ovat vaurioituneet ekosysteemit, kuten avohakkuualat ja tehoviljellyt pellot.  Käytännössä metsäpuutarhan perustaminen muualle kuin omaan puutarhaan voi olla haasteellista sekä kallista sillä esimerkiksi pellon hankkiminen vaatii rahaa. Mutta puutarhassa pienilläkin muutoksilla voi päästä lähemmäs 'metsämäistä' puutarhaa mm. jättämällä

Luo ikioma noituus

  Tämä teos vapauttaa sinut kaikista vaatimuspaineista ja epävarmuuksista. Kirja kiteyttää  koko noituuden ajatukseen "älä tee sitä jos se ei tunnu sinusta oikealta" . Voit siis huokaista helpotuksesta. Kuten minäkin. Ensimmäiset kosketukseni loitsujen maailmaan ovat jostakin reilun 20 vuoden takaa, ja silloin muistan usein tuskastelleeni, että miten voin onnistua missään kun minulla ei ole oikeita välineitä, oikean värisiä kynttilöitä, kummallisia yrttejä tai oikeita kristalleja ja kiviä.  Mutta nyt kaikesta viisastuneena, ja vielä tämän kirjan myötä vahvistuksen saaneena voin todeta, että mikään ei ole niin kuin joku toinen sen määrittää . Meistä jokainen saa luoda sääntönsä itse.  Luonnon kannalta tärkeintä onkin valita esineitä eettisyyden mukaan. Jalokivien louhintaa ei enää pidetä luonnon kannalta järkevänä ja siksi kannattaakin valita vapaasti saatavilla olevia juttuja. Minä olen aina tuntenut vetoa kiviin ja olen kerännyt kauniita kiviä kotiani koristamaan. Samaa p

Mur - pieni lintukirja

Oi ihana Mur! Tuo niin ilmeikäs nalle, jota katsellessa aikuisenkin silmäkulmat kostuvat pelkästä liikutuksesta. Ja miten ajattelevainen nalle hän onkaan. Miten suuria, filosofisia mietteitä ja pohdintoja elämästä ja maailmankaikkeudesta. Tässä pienessä kirjassa Mur tahtoo olla ihan paikoillaan ja kuunnella mitä metsä puhuu, mitä se kertoo. Ihan liikkumatta pieni karhunpoikanen pötköttelee metsäisellä pedillä ja kuuntelee. Kuuluu viserrystä, monenlaista. Mur lepäilee ja havainnoi erilaisia lintuja ja niiden ääniä. Miten innostavaa on huomata niin paljon elämää ympärillään! Joskus voi nähdä kaiken, vaikka ei mene minnekään. Katsoo ja kuuntelee vain. "Taide kuuluu kaikille. Ateneumin uuden kokoelmanäyttelyn kunniaksi Tammi ja Kansallisgalleria ovat kutsuneet kotimaisia eturivin lastenkirjailijoita ja kuvittajia tulkitsemaan taideteoksia lapsia puhuttelevalla tavalla. Tässä kirjassa Mur huomaa lintuja Ferdinand von Wrightin maalauksessa Metsämaisema Haminalahdelta . Teoksesta voi lö

Kirjonta - lumoavia luontoaiheita kirjoen

Kirjonta on kuin piirtelyä kankaalle mutta langoilla! Voi miten mukavaa kirjonta onkaan, ja mihin kaikkeen sitä voikaan käyttää. Nuorempana kirjoin paljon kaikkea tyynyistä peittoihin ja vaatteista somisteisiin. Mihin onkaan jäänyt tuo nuoruuden tarmo ja tekemisen ilo... Kustannus Mäkelän hurmaavan kirjontakirjan ohjeilla palautat muistiin erilaiset kirjontapistot. Sitten vain sukelletaankin ideoiden pariin ja luodaan kaikkea kaunista. Kirjonta on hyvä tapa myös korjata ja uudistaa vanhaa.  Kirjasta löytyy mallit ja ohjeet sisustustuotteesiin kuten lautasliinoihin, tyynyyn ja tauluun, asusteisiin ja laukkuihin, kukkaroihin ja tuoksupusseihin sekä paitaan.  Herätä siis sisäinen luovuuden palosi ja tuo luonto kankaalle pistojen muodossa! Kirjonta – Lumoavia luontoaiheita kirjoen Arounna Khounnoraj Kustannus Mäkelä 2023