Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2019.

Koko kansan Markku — Tuunaa kotona ja puutarhassa

Koko kansan Markku , Huutokauppakeisarin apupoikanakin tunnettu ja oman elämän MacGyveriksi kutsuttu monitaituri sai nyt myös oman kirjan.  Koko kansan Markku tuunaa kotona ja puutarhassa . Kirjassa leivotaan pullaa ja kakkua, nikkaroidaan munahotelli, juodaan pannukahvit ja ihastellaan vanhoja esineitä. Kirjan sivuilla tutustutaan Markulle tärkeisiin asioihin kuten hänen harrastuksiin, läheisiin ihmisiin ja arkensa ylellisyyksiin. Kuvituksesta vastaa tuttu Ilona Pietiläinen.  Kokonaisuutena kirjasta jäi vähän ontto olo. Olisin kaivannut enemmän DIY-ohjeita, vaikka niitä kaikkia jotka Huutokauppakeisarissa on väsätty. Nyt kirja on lähinnä sekametelisoppa kaikilla mausteilla, tutuilla resepteillä ja Muumimukeilla. Sympaattinen Markku kyllä sulattaa ihmisten sydämiä kirjasta huolimatta, mutta olisihan se mukavaa jos kirja olisi keskittynyt enemmän tee-se-itse-ideoiden esittelyyn ja vähemmän kaikkeen muuhun. Harmittavaa olla tätä mieltä, varsinkin kun kirja matkasi minulle mo

Perhevisa -peli

Perhevisa yhdistää. S e on mukavaa ajanvietettä. Ja avartavaa myös. Meillä ei ehkä silti tullut toivomaani tulosta tätä pelaillessa kun vastaukset olivat hyvin pintapuolisia ja 3/4 vastauksista "emmä tiiä" -vastauksia. Hieman myös jäi epäselväksi, että miten tätä pelataan. Luettiin kyllä ohjeet mutta kaksi tyhmää päätä ei silti löytänyt vastausta. Pakassa on siis yhteensä 110 KERRO, VASTAA ja TEHTÄVÄ - kortteja, joiden avulla opitaan tuntemaan toisiamme paremmin. Peli on suunnattu 8-99 vuotiaille (satavuotiaat, soo soo, ei saa koskea) ja peliin tarvitaan vähintään kolme pelaajaa. Pisteiden suhteen mennään leikkimielisesti "toiset päättää"-taktiikalla. Kokonaisuudessaan ideana hyvä. On aina mukavaa oppia toisista uusia asioita, ja samalla tietysti myös itsestään. Kun joku on keksinyt kysymykset valmiiksi, ei itse tarvitse pinnistellä.  Elma van Vliet sai idean Kerro minulle -sarjaan äitinsä sairastuttua. Hän tajusi, että ei ollut tullut kysyneeksi äid

Pikku Kakkosen Iltasatukirja

Pikku Kakkosen Iltasatukirja  on kokoelma uusia iltasatuja, jotka näyttelijä Pirkka-Pekka Petelius luki Pikku Kakkosessa. Aikoinaan Lasse Pöysti teki juuri tätä samaa kuin P-P. P. teki nyt.  Kirjoittajina kirjassa ovat Juha Itkonen, Markus Kajo, Tuomas Kyrö, Heli Laaksonen, Tuomas Marjamäki, Tuomas Mattila,  Kreetta Onkeli, Juuso Räsänen ja Pia Sakki .  Monta tuttua nimeä aivan kotimaisen kirjallisuuden kärkipäästä. Mutta esimerkiksi Juuso Räsänen, joka kirjassa on kunnostautunut usemman sadun kirjoittajana ei ennen ilmeisesti ole julkaissut mitään mutta hänen kirjoittamat sadut peilaavat hyvin niin vanhaa kuin uuttakin sadun kerrontaa ja hän hyödyntääkin paljon ”jo olemassa olevia teemoja” saduissaan, uudella otteella. Lapsetkin tuntuivat olevan innoissaan juuri Räsäsen tarinoista, tosin heidän suustaan kirjoittajan nimi taipui muotoon Juusto Räsänen.  Satuihin on luotu mukaan hassuja hahmoja, mielenkiintoisia paikkoja ja tapauksia. Kaiken kaikkiaan satukirjassa on 20

Koira nimeltä Mutsi

Mutsi ei ole mikään iso, jos ei ihan pienikään koiranpentu. Koiraksi siitä tuli oikein sopivan kokoinen. Mutta miksi Mutsista tuli Mutsi? Koska maailma on kerrassaan jännittävä paikka, avoimin mielin sitä tarkastelevalle Mutsille tapahtuu joka päivä jotain uutta ja ihmeellistä. Vastaan voi tulla vaikka mitä, eikä ole yhtään kummallista, että Mutsi tekee keikkaa bändin solistina, joutuu merirosvojen kaappaamaksi ja ratkaisee kadonneen professorin tapauksen. Ystävänsä jäniksen kanssa Mutsi käy omatekoisella, hernekeittopurkeista yksissä tuumin rakennetulla raketilla avaruudessa." Mutsi on kivasti kirjoitettu, huumorilla sävytetty lastenkirja, jonka teemoissa pyörivät niin toisten kunnioitus kuin välittämisen tärkeys. Teksti on jaettu sopivan mittaisiin kappaleisiin, ja kirja sopiikin hyvin iltasatukirjaksi.  Jukka Itkonen: Koira nimeltä Mutsi Kuvitus ja graafinen suunnittelu Virpi Penna Lasten Keskus 2019 (Kirja ilmestyy marraskuussa 2019)

Tähdistä tippuneet

Tähdistä tippuneet - suomalaisten kosmisia kokemuksia Ihana kansi pitää sisällään kauan kaivattuja, aitoja kokemuksia kosmisista yhteydenotoista. Olen aina ollut kiinnostunut rajatiedon asioista ja isäni oli suuri UFO-fani. Hän katsoi kaikki mahdolliset dokumentit ja sarjat ufoista ja humanoideista ja uskoi myös vahvasti siihen, että ne ovat totta. Itse taas olen halunnut uskoa mutta silti samalla olen ollut hieman skeptinen. Ja myös peloissani. Ollessani lapsi twinpeaksit ja salaisetkansiot täyttivät televisioruudut ja niitä piti aina sivusilmällä katsella vaikka ne pelottivatkin. Salaisten kansioiden tunnarin kun kuuli radiosta niin kovasti alkoi pelottaa olla yksin kotona aikuisten ollessa töissä.  Mutta en silti voi uskoa, että olisimme - me ihmiset - ainoat elolliset olennot täällä maailmankaikkeudessa. Aivan kuten tässä kirjassakin sanottiin, niin olisihan se nyt äärettömän avaruuden hukkaanheittoa jos olisimme ainoat täällä. Avaruus sekin on aina minua kovasti kie

Salasana: Rakkaus

Salasana: Rakkaus on pieniä rakkauskertomuksia nuorille -  rakkaudenjanoisille, kaipaaville, ihastuneille, jätetyille, yksinäisille. Kirjan tarinat ovat herkkiä, kauniita, elämänmyönteisiä, vereslihalla olevia, paljaita ja hyvin puhuttelevia. Ne tuntuvat ihan siltä, kuin nuori olisi ne itse kirjoittanut. Tarinat koostuvat päiväkirjamerkinnöistä, tekstareista, puheluista, vuoropuheluista ja chäteistä. Ne tuntuvat ihan kuin itse kirjoittamiltani. Monessa kohtaa hymyilin itsekseni ja myhäilin. Tunnistin itseni niin monesta kohtaa. Juuri tuollaista oli olla ihastunut, juuri tuolta tuntui kun ei saanut vastakaikua. Juuri tuolta tuntui kaipaus. Perhoset vatsanpohjassa, alituinen vuoropuhelu itsensä kanssa omissa ajatuksissa siitä uskaltaako toiselle kertoa tunteistaan, mitä toinen ajattelee ja miksi se ei vastaa.  Salasana: rakkaus on vaikuttava ja vakuuttava pieni kirja rakkaudesta. Nuoruuden rakkaudesta. Oikeastaan sitä näin aikuisena kaipaisi. Enemmän herkkyyttä ja vivahte

Pipunan ikioma napa

Pipunan ikioma napa on selkokielinen lastenkirja , jonka aihe on tärkeä omien rajojensa opettelu ja tunteminen. Kirjassa tutustutaan ensin tarinan hahmoihin, Pipunaan, Relleen, Nöpöön ja Iipeliin. Kirja koostuu useammasta pienestä tarinasta, joista kukin käsittelee kirjan teemaa aiheittain ja eri näkökulmista. Nöpö ei tykkää yllättävistä halauksista, mitenkäs sellaiseen tilanteeseen suhtautua ja miten tilanteen voi purkaa?  Kerhossa piirretään paperille jokaisen lapsen omat ääriviivat eli rajat, ja sitten tutkaillaan mistä ihmiskeho koostuu. Tarinassa jutellaan avoimesti myös sukuelimistä ja siitä mistä erottaa tytön ja pojan. Mutta tärkeintä on taas ymmärtää se, että ihmisessä on paikkoja, joihin ei kenenkään saa ilman lupaa koskea.  Metsäretkellä Pipuna kohtaa irrallaan juoksevan koiran ja säikähtää, ja näin taas opitaan pitämään huolta omista rajoista. Samainen koira kuitenkin pelastaa myöhemmin lapset kiipelistä.  Miltä tuntuu jännitys? Kirjan lopusta löytyy koko

Kammotuksia

Hui, miten kammottavaa! Katson silmää ammottavaa. Irvi ikkunan takana valkoinen kuin lakana. Tuijotuksen tulos: lähden leikkimään ulos. Tämä ja paljon muita hauskan kammottavia runoja Lasten Keskuksen kirjassa Kammotuksia. Hauskan pelottavat ja suloisen karmaisevat värikkäät kuvituksen innostavat lasta tutkimaan kirjaa tarkemmin.  *** Reetta Niemelä on palkittu runoilija ja lastenkirjailija. Hän toimii aktiivisesti lastenkulttuurin saralla ja toteuttaa sanataidepajoja, esiintyy päiväkodeissa ja tekee kouluvierailuja ympäri Suomen. Niemelän ehtymättömästä mielikuvituksesta ovat saaneet alkunsa esimerkiksi rakastetut Vilske-aapisen tarinat. Marjo Nygård on seinäjokelainen kuvittaja ja graafikko. Hän on kuvittanut lukuisia lastenkirjoja, runokirjoja ja oppimateriaaleja. Vuonna 2005 hän voitti Finlandia Junior -palkinnon. Reetta Niemelä: KammOTUKSIA! Kuvitus ja graafinen suunnittelu Marjo Nygård Lasten Keskus 2019

Keppihevoset ja keppikrossarit

Keppariharrastus on tuntunut nostaneen päätään viime vuosina. Se ei  ole enää vain pikkulasten  harrastus vaan sen parissa liikkuu paljon kaikenikäisiä lapsia. Useimmiten keppihevosharrastus on tyttöjen juttu mutta mikäänhän ei estä poikiakin sitä harrastamasta. Itselleni uusi asia on keppikrossarit, ehkä enemmän pojille suunnattu harrastus. Keppikrossareissa nimensä mukaisesti krossaillaan itsetehdyillä krossareilla.  Keppihevoset ja keppikrossarit on inspiroiva kirja niin lapsille kuin aikuisille . Kirja onkin suunnattu ohjaajille , jotka voivat kirjan ohjeiden avulla vetää erilaisia työpajoja lapsille. Kirjan ohjeilla suunnitellaan ja valmistetaan keppareita ja niiden varusteita sekä esteitä estekisoihin. Kirjan vinkeillä järjestetään myös kepparikisat ja annetaan vinkkejä ratsastustunnin ohjaamiseen.  Myös keppikrossareiden saloihin päästään kirjan ohjeilla, joilla rakennetaan krossarien lisäksi niihin mittaristot, räpättimet ja polttoainetankit. Krossareidenkin osalta

Surutyökirja läheisensä menettäneelle

Voi tiedättekö miten vaikeaa tämän kirjan täyttäminen on ollut. Luulisi, ettei kirjoittaminen ole työlästä. Sen kun vain antaa sanojen virrata ulos ja antaa kynän jäljentää ne paperille. Mutta ei, meni pitkään ennenkuin edes avasin koko kirjaa. Odotin oikeaa ja sopivaa hetkeä. Mutten tiennyt mikä hetki sellainen olisi. Onko se silloin kun mieli on tyyni, täynnä arkisia asioita, vai silloin kun tunteet ovat pinnassa.  Surun purkaminen paperille on yllättävän vaikeaa . Kirjoittamalla käsi puutuu ja mieli on jo antamassa periksi, siirtämässä tekemistä myöhemmäksi.  Eräänä iltana kuitenkin päätin avata tämän surutyökirjan Tänään kaipasin sinua . Se on pelkistetyn kaunis päiväkirja valmiilla vastauspohjilla . Nuo pohjat auttavat rakentamaan ja hahmottamaan suruprosessia ja kirjoittamista, jottei turhaan poukkoilisi paikasta toiseen unohtaen samalla suurimman osan siitä mitä pitäisi saada sanotuksi. Atena julkaisi kirjan, joka on Milla Popovan käsialaa kuvia ja tekstejä myöte

Muumi - askartelukirja

"Ei muumitaloa lukita yöksi, hei muuuumi..."  Alkoi vain soimaan tuo laulu päässä. Sama juttu joka kerta kun katson tätä kirjaa.   Muumit on kyllä niin iso osa suomalaisuutta , ja hyvä myyntivaltti. On muumimukit, muumilakanat ja muumimaailma, niin ja tietysti tv-sarja. Jännä miten muumit on pitäneet pintansa suosion harjalla jo vuosikymmeniä. Omat lapset katsovat samoja jaksoja telkusta kuin mitä itse katselin 30 vuotta sitten. Hassua sekin, miten ajattomilta muumit tuntuvat . Muumit ei juurikaan kaipaa päivitystä ja siitä syystä en oikein olekaan innostunut tästä uudesta tv-versiosta. Eihän siinä ole enää edes samoja laulujakaan. Onhan se uudistettu versio hieno ja kauniisti tehty, muttei se silti vedä vertoja alkuperäiselle. Muumit ovat vuosien varrella asustelleet myös monen kirjan sivuilla. Nyt yhdessä uusimmista muumit ovat antaneet inspiraationsa askartelukirjaan. WSOYn uusi Muumi Askartelukirja sisältää liki kolmekymmentä askarteluohjetta virkkaukse

Koirakirja - Matka koirien maailmaan

Meillä pikkuneiti on jo pitkään toivonut koiraa "koska ne on niin söpöjä". Kirjastosta on lainattu koirakirjoja vinopino ja niitä sitten selaillaan, lähinnä kuvien muodossa. Ajattelin, että kyllä meille nyt pitää hankkia edes yksi omakin koirakirja, jota katsella ja ihastella. Omaa koiraa ei kyllä vielä ole tulossa, eikä pelkän lapsen toiveen pohjalta sellaista voikaan hankkia.  Muistan itsekin pienenä, ehkä nelivuotiaana, halunneeni koiraa. Ensimmäinen kosketuksemme koiran elämään tulikin juuri noilla main kun perheeseemme muutti shih tzu, kutsumanimeltään Joni. Itse olin kyllä ihan liian pieni olemaan koiran kanssa mutta toki tuo pieni karvapallero oli koko perheen lemmikki. Joni eli noin kymmenvuotiaaksi sairastettuaan monenlaista vaivaa. Jonin jälkeen meille muutti tricolor collie, Merlin nimeltään, ja hänkin eli seuranamme noin 8 vuotta. Viimeiseksi jäi Topi, iso musta lempeä jätti, sekarotuinen sydäntenvalloittaja. Topin jälkeen suru oli niin suuri, ettei ko

Iloa ja väriä lasten aisteille!

Lasten Keskuksen kirjoissa värit todellakin elävät ja iloittelevat! Ihanaa katsella näin kauniita teoksia, ihania kuvituksia ja värityksiä.  Tämä soma Pienet suuret kulkuneuvot kirja ei enää meidän lapsille ole niin ajankohtainen mutta tälle on kyllä mielessäni jo paikka valmiina. Lähipiirin pienokainen saa kirjapostia jossakin vaiheessa. Kirjassa on taittosivut, joita auki taittamalla kuvituksista tulee esiin jotakin ihan muuta mitä alkukuva kertoo. Somat runonpätkät sanoittavat kuvia.  Purjehtiva paatti on pikkuinen aivan.  Mutta pian näetkin suuren... (avaa sivu isommaksi) ...rahtilaivan. Kirja on kyllä hauska! Varmasti pieni lukija innostuu löytäessään sivun takaa jotakin ihan uutta ja ihmeellistä. Itse ihastuin kirjan värimaailmaan, murrettuihin sävyihin, vastaväreihin. Kirjan kuvituksessa on seesteisyyttä, pehmeyttä ja lempeyttä. Sivut ovat paksua, kiiltäväpintaista pahvia, jotka kestävät pienten tahmasormien kosketuksen. Pienet suuret kulkuneuvot

Lastenkirjojen kesä

Palovaarin turvaopas on sisällöltään tärkeä kirja . Kirja on suunnattu lapsille mutta tieto on hyödyllistä myös aikuisille. Taustatarinassa vilahtelee Palosen perhe, jonka vaari "Palovaari" on kokenut, vanha palomies. Palosen perheessä paloturvallisuus on keskusteluaiheiden ykkönen.  Kirjassa tutustutaan paloasemaan ja sen varusteisiin, sekä kotona oleviin paloturvallisuustekijöihin kuten palovaroittimien huoltoon sekä käyttöön . Palovaari opastaa mitä tehdä kun tulipalo yllättää kotona tai porraskäytävässä. Kirjassa kerrataan hätänumero sekä ohjeet miten hätäilmoitus tehdään. Tulipalojen syttymissyitä pohditaan, sammuttamista harjoitellaan ja ratkotaan paloturvallisuuteen liittyviä tehtäviä. Kirja soveltuu ehkä enemmänkin opetusmateriaaliksi vaikkapa kouluihin tai päiväkoteihin isommille lapsille. Pienemmät eivät välttämättä jaksa keskittyä kirjan sisältöön isojen lasten tavoin. Mutta sanomattakin selvää on, että aihe on erittäin tärkeä ja hyvä on, että edes jok

Kerrostalo

Hanna-Riikka Kuisma on julkaissut kuusi romaania, jotka kaikki käsittelevät teemaltaan ihmistä. Tarinoita ihmisten traumoista, oireista, sairauksista ja syrjäytymisestä.  Kuisman luoma henkilögalleria on täynnä vähäosaisia, syrjäytyneitä ihmisiä, ja niitä joilla ei todellakaan mene hyvin. Joillakin päivittäinen selvityminen arjesta on viina. Joku haluaa elää tervettä elämää ja kuntoilee, mutta muuten jotkut asiat on suoraan perseestä. Kuisman lähiössä on kuitenkin kauppa ja löytyy kapakkakin, jossa voi viettää aikaa. On myös paikka jossa alkoholia ei sallita. Kuisma luo naishahmoille vahvan mielen ja miehille heikomman. Hanna-Riikka Kuisma on yksi vahvimmista naiskirjailijoista tällä hetkellä, jonka erittäin omalaatuinen musta kerronta tyyli ei jätä kylmäksi. Hanna-Riikka Kuisma Kerrostalo Like, 2019

Polta rasvaa ketoruokavalion avulla

Ketoreseptejä Kyseessä ei ole villiyrttikirja vaan keto viittaa ketoosiin. Ketoosista puhuttiin paljon jo silloin kun Antti Heikkilän myötä VHH-ruokavalio nousi pinnalle vuosia sitten. Silloin ketoosista puhuttiin lähinnä "sivuoireena" mikä saattaa tulla kun hiilarit nipistetään ruokavaliosta joko kokonaan tai minimiin. Ketoosissa keho alkaa käyttää rasvavarantojaan hyödyksi eli energiakseen. Ketoosi helpottaa näläntunnetta ja sehän on ihan hyödyllinen seuraus kun kyseessä on kuitenkin rasvan poltto ja painon pudottaminen (nopeasti ja turvallisesti). Muistan miettineeni jo silloin vuosia sitten, että ketoosiin pääseminen voi olla myös kurjaa. Silloin saattaa heikottaa, olla huono ja epämukava olo. Mutta että vointi paranee kunhan keho tottuu uuteen tilaansa. Nykyään ei juurikaan puhuta VHH:sta vaan enemmänkin keto-ruokavaliosta, joka kuitenkin on yhteneväinen vähähiilihydraattisen ruokavalion kanssa.  Ketoruoka sisältää  joko ei lainkaan hiilareita tai sitten

Kohta voi vähän kirpaista

Mustaa huumoria, inhorealismia ja myötätuntoa . Näitä ja monia muita tuntoja ja ajatuksia herätti Adam Kayn Kohta voi vähän kirpaista . Kyseessä on päiväkirjamainen kirja nuoren lääkärin salaisista merkinnöistä. Tai ei nyt niin salaisista, vaan arkipäiväisistä tapahtumista, kommelluksista, oudoista sattumuksista ja mielenkiintoisista potilaista.  Adam Kay on brittiläinen komediakäsikirjoittaja, mutta aiemmalta ammatiltaan lääkäri . Hän läksi lääkäriopintojen pariin 16-vuotiaana isänsä ja sukunsa miesten jalanjäljissä. Kuuden vuoden opintojen jälkeen hän viimein valmistui lääkäriksi ja yleni vuosi toisensa perään. (Brittisysteemin ammattinimikkeet ovat niin monimutkaisia, etten jaksanut kiinnittää niihin alun takertelun jälkeen enää huomiota.) Adam päätyi synnytyslääkäriksi ja vietti sillä puolella koko lääkärin uransa. Kirja on sekä hulvaton että ajatuksia avartava. Lääkärin työn ja brittiläistä terveyshuollon saloja avataan lukijalle raa'an rehellisesti. Kaikki ei o