Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2022.

Villasukkien valtakunta

  Jalat koreiksi Moreenin uudella villasukkakirjalla. Villasukkien valtakunta vie lukijan maailmanympärysmatkalle. Niina Laitisen viidennestä sukkakirjasta löytyy 20 sukkamallia, joiden inspiraationa ovat olleet paikat ja kaupungit ympäri maailman. Sukkamalleihin on haettu ideoita ja tunnelmia vanhoista taruista ja nähtävyyksistä. Kirjan malleilla sukkiin neulotaan tulppaaneja, merenneitoja, eiffeltorneja ja satulinnoja. Myös San Francisco, Antarctica, Reykjavik, Rio de Janeiro ja Shanghai ilmentyvät omilla tavoillaan silmukoina sukkien pinnoilla. Kaikki kirjan mallit on suunniteltu ja neulottu Novitan langoilla. Sukat on suunniteltu helposti neulottaviksi ja neulomisen tukena on selkeät ohjeet ja kaaviokuvat. Villasukkien valtakunta Niina Laitinen Moreeni 

Mur ja metsän ilta

Mur ja metsän ilta on kaunis elämää pohtiva satukirja , jonka lukemisesta ja kuuntelemisesta nauttii niin pienet kuin isotkin. Vaikka sadut ovatkin lyhyitä kuvaelmia, on niissä kuitenkin usein suuri sanoma, jota jäävät lapset ihmettelemään ja aikuiset pohtimaan. Meillä tähän ihastuttiin täysin. Ja lopuksi kuunneltiin myös kirjan  Iltalaulu (Olavi Uusivirta/ Ringa Manner), jossa on tavattoman maaginen tunnelma. Iltalaulu sopii hyvin auttamaan nukkujaa saavuttamaan unen häilyvä tila, jossa todellisuus ja unimaailma kohtaavat. Myös laulun kauniit sanat saavat kuuntelijan liikuttumaan lähes kyyneliin. Kirjassa päähahmona kulkee Mur, josta on jo olemassa muutama muu teos aiemmilta vuosilta. Tällä kertaa Mur vierailee metsän eläinten luona ja pohtii maailmaa heidän kanssaan ja heidän kantiltaan. Miksi Hirvi ei uskalla kulkea aukean toiselle puolelle?  Mikä estää sutta nukkumasta? Miksi tuulihaukka lakkasi lentämästä? Mur ja metsän ilta Iltasatuja isoille ja pienille Tammi 2021