Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2019.

Polta rasvaa ketoruokavalion avulla

Ketoreseptejä Kyseessä ei ole villiyrttikirja vaan keto viittaa ketoosiin. Ketoosista puhuttiin paljon jo silloin kun Antti Heikkilän myötä VHH-ruokavalio nousi pinnalle vuosia sitten. Silloin ketoosista puhuttiin lähinnä "sivuoireena" mikä saattaa tulla kun hiilarit nipistetään ruokavaliosta joko kokonaan tai minimiin. Ketoosissa keho alkaa käyttää rasvavarantojaan hyödyksi eli energiakseen. Ketoosi helpottaa näläntunnetta ja sehän on ihan hyödyllinen seuraus kun kyseessä on kuitenkin rasvan poltto ja painon pudottaminen (nopeasti ja turvallisesti). Muistan miettineeni jo silloin vuosia sitten, että ketoosiin pääseminen voi olla myös kurjaa. Silloin saattaa heikottaa, olla huono ja epämukava olo. Mutta että vointi paranee kunhan keho tottuu uuteen tilaansa. Nykyään ei juurikaan puhuta VHH:sta vaan enemmänkin keto-ruokavaliosta, joka kuitenkin on yhteneväinen vähähiilihydraattisen ruokavalion kanssa.  Ketoruoka sisältää  joko ei lainkaan hiilareita tai sitten

Kohta voi vähän kirpaista

Mustaa huumoria, inhorealismia ja myötätuntoa . Näitä ja monia muita tuntoja ja ajatuksia herätti Adam Kayn Kohta voi vähän kirpaista . Kyseessä on päiväkirjamainen kirja nuoren lääkärin salaisista merkinnöistä. Tai ei nyt niin salaisista, vaan arkipäiväisistä tapahtumista, kommelluksista, oudoista sattumuksista ja mielenkiintoisista potilaista.  Adam Kay on brittiläinen komediakäsikirjoittaja, mutta aiemmalta ammatiltaan lääkäri . Hän läksi lääkäriopintojen pariin 16-vuotiaana isänsä ja sukunsa miesten jalanjäljissä. Kuuden vuoden opintojen jälkeen hän viimein valmistui lääkäriksi ja yleni vuosi toisensa perään. (Brittisysteemin ammattinimikkeet ovat niin monimutkaisia, etten jaksanut kiinnittää niihin alun takertelun jälkeen enää huomiota.) Adam päätyi synnytyslääkäriksi ja vietti sillä puolella koko lääkärin uransa. Kirja on sekä hulvaton että ajatuksia avartava. Lääkärin työn ja brittiläistä terveyshuollon saloja avataan lukijalle raa'an rehellisesti. Kaikki ei o