Siirry pääsisältöön

Kirja-arvostelu

Värjää itse langat ja kuidut – Gail Callahan



Minervakustannukselta on ilmestynyt tälle syksyä houkutteleva kotivärjärin kirja, Värjää itse langat ja kuidut. Kirja on jokaisen kotivärjärin ja värjäyksestä kiinnostuneen unelma. Se sisältää selkeät ja monipuoliset ohjeet, teksti on mukavasti kirjoitettua, helppolukuista ja ymmärrettävää. Jokaisesta värjäystavasta, joita löytyy noin 17, on selkeät ohjeistuskuvat ja vaihevaiheelta etenevät sanalliset ohjeet, lisäksi löytyy selkeä tarvikelista.


Työtavat, tarvikkeet, materiaalit, turvallisuus, ym. tiedot on kerrottu kirjan alkusivuilla, ja niihin kannattaakin paneutua huolella.




Jo pelkän kirjan katseleminen sai intoni heräämään. Värjääminen on minulle tuttua vuosia sitten saamani artesaanin tutkinnon pohjalta, mutta sitä ei ole tullut kotona harrastettua juuri lainkaan. Koulun turvallisen labran suojissa oli mukava tehdä kokeiluja, mutta toisaalta silloin olin hieman arka kokeilemaan uutta, ja tuli pysyttyä liikaa tiettyjen rajojen sisäpuolella. Nyt sitten kun olisi uskallusta ja mielenkiintoakin enemmän, niin kunnollisten tilojen ja materiaalin saannin heikkous ovat olleet esteenä.

Olen lukenut kirjan kannesta kanteen, ja palannut aina uudelleen kirjan sivuille. Ohjeet poikkeavat siitä mihin olen tottunut ja oppinut ja nämä tämän kirjan ohjeet tuntuvatkin lähes liian yksinkertaisilta. Kirjassa on ohjeet jopa elintarvikeväreillä värjäämiseen.




Kirjan nimi silti hieman hämää, koska siinä puhutaan lankojen ja kuitujen värjäämisestä, mutta kirja painottuu kuitenkin vain proteiinikuitujen, eli villan, silkin, alpakan ym. kuidun värjäämiseen – kyseessä ovat siis eläinkuidut. Proteiinikuituja värjätään happoväreillä. Kun taas se toinen luonnonkuitujen kirjo puuttuu kokonaan kirjasta,  puuvilla, pellava, hamppu jne.

Kirjan kerrotaan olevan ensimmäinen suomeksi julkaistu kirja synteettisten värien käytöstä lankojen ja kuitujen värjäyksessä. Tätäkin hieman epäilen, koska mm. opintojen ohessa käytimme alan suomenkielistä kirjallisuutta. Mutta ehkä tällä lauseella kuvattiin ns. tavallisille lukijoille suunnattua kirjaa, ei niinkään alan ammattikirjallisuutta.

Toinen mietityttävä seikka on se, että värit joita kirjassa käytetään, ei välttämättä ole saatavilla Suomesta. Kirjassa mainitaan elintarvikeväreistä mm. Kool-Aid ja POWERade, joista ainakaan minulla ei ole mitään käsitystä, enkä usko, että niitä on ainakaan jokapaikassa saatavilla. Myös nämä happovärit, joihin kirjan ohjeet ja värjäykset perustuvat, PRO WashFast Acid dye, ovat vieraita. Esimerkiksi Google ei löydä kyseisellä nimellä yhtäkään suomalaista sivua, tai liikettä mistä väriä saisi. Ja veikkaisin, että kirjan ohjeet ovat tehty vain ja ainoastaan tämän kyseisen värin pohjalta, ne eivät siis päde esimerkiksi Semitonella värjätessä. Semitone on se itselleni tutuin väri, se käy sekä kasvi- että eläinkuiduille.

Kirjan lopussa materiaalitiedoissa mainitaan Emotuotanto, ja sieltä saatavat värit ovat  Emo-tekstiilivärejä, nestemäisiä reaktiivivärejä, jotka soveltuvat luonnonkuitujen, kuten puuvilla ja pellava, sekä myös villan ja silkin värjäykseen.

Mainitsemiani Semitone-värejä löytyy mm. www.awennstrom.fi.
Sekä Emon väreillä, että Semitonella värjätessä apuaineiksi tarvitaan etikan lisäksi myös (glauber)suolaa.
Siispä jokaista tämän kirjan käteensä saanutta ja värjäyksestä innostunutta suosittelen ottamaan ensimmäiseksi selvää mitä värejä on (Suomesta) saatavilla, mitä apuaineita ne tarvitsevat ja millaiset värjäysohjeet ovat, koska tämän teoksen ohjeet eivät välttämättä päde eri valmistajien väriaineiden kanssa.

Katselin netistä millaisia happovärejä Suomesta on saatavilla, ja löysin lankakauppa Kujeen sivut ja sieltä Jacquard ja Ashford -jauhemaiset värjäysvärit.
Sivuilta ei löytynyt sen tarkempaa ohjeistusta värjäykseen, joten suosittelen ottamaan selvää, miten nämä värit käyttäytyvät ja millaiset ohjeet niihin kuuluvat. Voisin tietysti itsekin laittaa kyselyä ja linkkivinkata tänne blogiin vastauksen.
Hinnaltaan nämä värijauheet ovat 5,50-7,10e / purkin koko n. 10-15g. Riittoisuus n. Kilolle värjättävää materiaalia.

Mutta, vaikka kaikki tieto ei kirjassa ehkä pädekään sellaisenaan, on kirja silti hyvin tehty. Se on laadukas, selkeä ja runsas alan teos.

Ja mikä tärkeintä, se saa innostumaan värjäyksestä, herättää mielenkiintoa ja lisää inspiraatiota.

Kirjan loppupuolella on 8 ohjetta neulomiseen ja virkkaukseen, mm. ihanat kengurulapaset, jotka anoppi toivottavasti joskus neuloisi minullekin ;)

Sain kirjan arvostelukappaleen Minervalta.

Kuvat kirjasta kuvannut Suvikukka.

Suvikukka2014


Kommentit

  1. Morjens! Kool- Aid on amerikkalainen mehujauhe, joka on niin hapanta, että se värjää ilman puretteita. Sitä myydään amerikkalaisten tuotteiden kaupassa Helsingissä ja Tapio lankatalossa Kauhavalla. Kool-aidia käytetään paljon värjäämiseen ja tökötti on suomalaisille neuleharrastajille tuttu. Siitä on olemassa joitain blogitekstejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Tutustuinkin hieman tähän väriaineeseen, josta aika vähän oli itselläni tietoa. Näköjään sitä saa myös Jari Mäki Oysta. Täytyy tutustua, värjäys ainakin näyttää todella helpolta. Vaikkakin hieman laittaa miettimään mitä tuollainen väriainepommi tekee syötynä...

      Poista
  2. Tilasin juuri Jari Mäki Oy:stä Kool Aidia. Paketti tuli vauhdilla ja värjäys sujui myös vauhdilla. Ei tulisi mieleenkään syödä. :-)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Opi matematiikkaa

Rakastin matematiikkaa jo ala-asteella. Tunsin suurta nautintoa piirtää numeroita paperille ja tehdä laskutehtäviä. Aina en silti tiennyt kaikkeen vastauksia ja jotkut jutut tuottavat edelleen ongelmia ja päänvaivaa. Esimerkiksi prosenttilaskujen kanssa takkusin aina, ja takkuan edelleen. Tiedän logiikan ja tiedän myös, että prosenttilaskuihinkin on olemassa ns. vippaskonsti millä ne vaikeammatkin pystyy laskemaan päässä mutta silti jostakin syystä tuo tieto tuppaa kadota päästäni. Kertolaskujen kanssa olin todella välkky, mutta koska olin myös arka en aina uskaltanut kertoa osaamisestani opettajalle. Jotkut asiat automatisoituu mieleen niin, että ne vain osaa ilman että osaa sen kummemmin selittää miksi ne osaa. Se onkin asia mikä toisinaan pohdituttaa, osaanko asiat vain siksi, että ne on pitänyt joskus opetella ulkoa. 
Luen parhaillaan kirjaa Ymmärrä matematiikkaa - 23-metodilla menestykseen. Kirja perustuu norjalaisten pedagogien kehittämään 23-metodiin, jossa oppilaalle opetetaa…

Ilman tunteitasi et olisi sinä

Tunnehetket - ilman tunteitasi et olisi sinä
Nuo ihanan kamalat tunteet, jotka meitä kuljettavat. Tunteiden aallokossa olemme kuin pieniä laivoja, jotka kulkevat virran mukana, toisinaan ilman suuntaa. Tunteiden tulkinta on vaikeaa aikuiselle, niin on se sitä myös lapselle. Tunteiden kirjo on niin laaja ettei sitä aina osaa ihminen käsitellä tai edes tiedostaa. Lasten kasvatuksessa puhutaan paljon tunteiden sanoittamisesta mutta entä jos ei itsekään osaa tunnistaa tunteita, omia tai toisen. Monissa tunteissa on yhteneväisyyksiä mutta ne ovat silti omat erilliset tunteensa. 
Tunnehetket on kauniisti kuvitettu kirja, joka opastaa meidät syvemmälle tunteisiin, ja tulee erityisesti lapsen tunneälyn kehittymistä. Kirjassa käsitellään 42 erilaista tunnetta. Kirja auttaa meitä tunnistamaan omat tunteemme ja sanoittamaan niitä. Tunteiden tunnistaminen edistää oman potentiaalin saavuttamista ja parhaiden taitojen löytämistä. Tunnehetket on suunniteltu perustason pedagogiseksi apuvälineeksi. 
Mit…

Noituus, magia ja okkultismi

Hieman kevyempää luettavaa on tämä Tammen julkaisema NOITUUS, MAGIA & OKKULTISMI -kuvitettu historia -teos. Kirjassa käsitellään aihetta aikajärjestyksessä aloittaen muinaisesta magiasta ja päätyen nykyajan magiaan. Magia on kiehtonut ihmisiä aina. Moni saattaa silti nähdä sen negatiivisena asiana vaikka toisaalta magia ilmenee lukuisilla eri tavoilla ihmisten elämässä. Suuri osa elokuvista, sarjoista ja kirjoista ovat saaneet vaikutteita magian eri osa-alueista. Moni kirjan aiheista on tullut tutuksi itselleni monista sarjoista, joita on elämän aikana tullut seurattua. Oletko tullut ajatelleeksi, että esimerkiksi Taru sormusten herrasta tai Harry Potterinjuuret ovat juurikin magiassa.
Salatieteet pitävät sisällään niin astrologiaa, samanismia, taikoja, amuletteja, tarot-kortteja kuin maagisia paikkoja ja taikaolentoja. Näitä kaikkia ja lukuisia muita salatieteen lajeja käsitellään tässä kirjassa yli 400 kuvan kera, onhan kyseessä kuvitettu historia. Kirja esittelee magiaa eri ku…