Siirry pääsisältöön

Kirja-arvostelu: Charlotte Liddle ja ystävät ILOISTA ASKARTELUA

Iloista askartelua – Charlotte Liddle ja ystävät



Iloista askartelua on Karistolta tältä kesää ilmestynyt uusi kirja, nuorille kädentaitajille suunnattu ideapankki.

Kirjassa on 35 helppoa ja hauskaa ohjetta. Kirja on jaettu kolmeen osaan:
Osa 1. Oma huone
Osa 2. Vaatteet ja asusteet
Osa 3. Juhliin

Kirjassa on perustiedot erilaisista tekniikoista, mm. askartelu, ompelu ja neulominen.

Kirja sisältää hauskoja ideoita monenikäisille. Siinä on esitelty perinteisiä tekniikoita, mutta myös uusia askartelun muotoja, kuten vaikkapa kutistemuovin käyttö, saippuan valmistus ja kynsilakkakorut. Kaikki työt ovat helposti toteutettavissa, joko yksin tai aikuisen avustamana, mutta toiset työt vaativat materiaalihankintoja, joita ei välttämättä joka kodista löydy.



Kirja on ilmeeltään houkutteleva. Jokaisesta työstä on värikuva, sekä piirretyt/kuvalliset työohjeet.

Iloista askartelua tarjoaa monipuolisesti mielenkiintoisia askarteluja, sisustusjuttuja ja neulottuja vaatteita.
Kirja voisi kuulua jopa peruskoululaisten käsityöluokan perusvarustukseen, ideoita siis myös opettajille tuntien suunnitteluun.

Kirjan loppupuolella on valmiita kaavoja ja malleja, jotka on tarkoitettu tulostettaviksi. Kyseisten mallien pohjalta on nimittäin moni kirjan työ tehty. Omaan makuuni värimallit ovat hieman ankeita, mutta niillä pääsee aloittelija alkuun, ja mitä taitavammaksi askartelijaksi nuori kehittyy, sitä enemmän hän varmasti keksii uusiakin malleja ja ideoita toteuttaa vastaavia askarteluita.


Hauskoja ja mielenkiintoisia ideoita kirjassa oli mielestäni mm. valokuvatyyny, magneettitaulu meikeille, kukkakengät ja origami-koristevalot.

 


Arvostelu toteutettu arvostelukappaleen pohjalta.
Kuvat kuvattu kirjasta, by Suvikukka.

Charlotte Liddle ja ystävät ILOISTA ASKARTELUA, Karisto
Alkuteos: Crafting for Girls
ISBN: 978-951-23-5772-7

Suvikukka2014


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...

Tenavat tasapainoon

Lapsi oppii oman käyttäytymisensä säätelyä vain sopivasti kuormittuneena. Miellämme lapsen helposti huonokäytöksiseksi, jos hänen käyttäytymisensä ei mielestämme sovi tilanteeseen. Esimerkiksi sukujuhlissa energiaa pursuvaa ja liikkeeseen pyrkivää lasta pidetään usein kurittomana. Näennäisesti huonossa käyttäytymisessä on kuitenkin kyse oman kuormituksen säätelystä. "Samalla tavoin kuin aikuinen purkaa kuormitustaan esimerkiksi liikkumalla tai menemällä lepäämään, myös lapsi säätelee omaa kuormitustaan”, kertoo Tenavat tasapainoon -kirjan kirjoittanut toimintaterapeutti Merja Tompuri . ”Lapset eivät toki valitse toimintaansa ajatellen, että tilanne on kuormittava ja nyt vähennän stressiä liikkeen avulla, vaan säätely tapahtuu automaattisesti keskushermoston ohjaamana.” Jos säätelyyn ei ole mahdollisuutta tai jos sen tarve sivuutetaan, kuormitus kasvaa liian suureksi. Silloin ihminen, niin aikuinen kuin lapsi, voi huonosti. Kuormitus ei itsessää...