Lasten Keskuksen kevään uutuuksissa sukelletaan metsän siimekseen ja yksisarvisten Haavemaahan.
Jo aiemmin ilmestynyt soma Kasa on saanut jatko-osan Roskakasa. Roskakasa on sävyltään hieman surumielisempi. Kasa on saanut ylleen uudenlaisia asusteita - kimaltavia, tuoksuvia ja maisteltavia. Mutta ne eivät ole eläimiä, eikä kasveja, eikä myöskään sieniä tai kiviä.
Uteliaat metsän eläimet saapuvat ihmettelemään Kasan uutta "takkia". Ainoastaan hiiri tietää mistä koristeissa on kyse. Ne ovat roskia. Ja ne juuttuvat joka paikkaan. Ketun päähän, pupun tassuihin, hiiren häntään, siilin nenään... Jotkut eläimet maistelevat ja syövät roskia ja saavat vatsansa kipeäksi.
Mutta vaikka roskat ovatkin kurja asia, on niissä myös kultareunuksensa. Sinitiainen käyttää roskakasasta löytämäänsä villalankaa pesänsä pehmukkeena ja hiiri löytää hänkin pesäänsä täytettä. Mäyrät penkovat roskien joukosta kaikkea pehmoista ja vievät ne koloihinsa lämmikkeeksi.
Aamun tullen on kettukin vihdoin saanut tölkin päästään ja muutoinkin roskat ovat kummasti kadonneet. Mihin ne ovat joutuneet ja mitä niille on tehty?
Roskakasa on opettavainen tarina siitä, että roskat eivät kuulu luontoon. Mutta tarina kertoo myös sen, että toisen roska voi silti olla toisen aarre.
Roskakasa
Erfving, Emilia
YksisarvEInen onkin hauska tapaus.
Kirjassa ei tunnu oikein olevan päätä eikä häntää. Vain yksisarvinen, joka ei tykkää päässään olevasta sarvesta. Eikä myöskään mistään superkivasta puuhasta mihin perheensä häntä yrittää suostutella. YksisarvEInen ahdistuu moisesta, mutta perhe ei ymmärrä. Miksi olet niin jääräpäinen, kysyvät muut. Siitä nimikin, YksisarvEInen.
YksisarvEInen haluaa omaa tilaa. Ja sitähän lopulta saakin.
Seikkailullaan löytää hän muitakin kaltaisiaan, hieman kummallisia jääräpäisiä otuksia. VAINIINkoira, KUINKArhu ja KYLLÄstyttävä prinsessa ystävystyvät YksisarvEIsen kanssa. Ja niinpä he lähtevät kohti uusia seikkailuja, ilman (pedagogisia) päämääriä. Tai kuten KUINKArhu sanoo, "pitokokkiset".
Aika hauska kirja kuitenkin. Kaikessa ei tarvitse aina olla logiikkaa. Tai opetusta. Voi olla vain tarina, jonka suunta voi olla sinne sun tänne. Eikä kaiken tarvitse myöskään aina olla kivaa.
Kirjan lopussa on muutaman sivun verran hullunkurisia otuksia, joista voi halutessaan keksiä uusia tarinoita. Nämä sivut oli melkeinpä hauskin osuus!
YksisarvEInen
Kling Marc-Uwe, Henn Astrid
Kommentit
Lähetä kommentti