Siirry pääsisältöön

Sujuvaa koira-arkea

 



Sujuvaa koira-arkea paneutuu koiran määrätietoiseen ja reiluun, positiiviseen tapakasvatukseen. Kirja esittelee käytännönläheisesti, kuinka koira opetetaan lempeän lujalla otteella toivotuille tavoille. Lisäksi kirja keskittyy koira-arjen haasteisiin: miten varautua ja ratkaista pulmat ajoissa. Kirjan lopusta löytyy myös käytöshaasteita ja mahdollisia ratkaisuja niihin.

Tämä teos ehkä enemmänkin esittelee erilaisia koirankasvatukseen liittyviä tilanteita ja teorioita kuin olisi varsinaisesti koulutusopas. Ja koska myös koirissa on luonne- sekä yksiköeroja, ei mikään ohje tai opastus välttämättä toimi jokaisen kohdalla. Koirastaan kiinnostunut omistaja löytää silti tästäkin oppaasta itselleen toimivia ja hyödyllisiä vinkkejä.

Kirjassa käydään läpi mm. yhteisen arjen rakentumisen peruspilareita kuten tapakasvatuksen merkitystä ja koiranlukutaitoa, sillä kyseessähän on kuitenkin eläimen ja ihmisen välinen suhde, jossa kummatkin lukevat toisiaan ja tekevät siitä omia johtopäätöksiään. Koirat tekevät tätä paljon enemmän kuin ehkä ymmärrämmekään. Moni koiran ns. virhekäyttäytyminen saattaakin johtua siitä miten me ihmiset käyttäydymme, mitä sanattomia viestejä välitämme.

Toisessa osassa otetaan perustavat haltuun: sisäsiisteys, pureskeluvimma ja kieltokäskyt. Harjoitellaan myös yksinoloa ja harjoitellaan hihnassa kulkemista sekä ohitustilanteita.

Nelosessa pohditaan koiramaisia käytöstarpeita ja tutustutaan koirien rodunomaisiin piirteisiin sekä erilaisiin luonne-eroihin. Erittäin pehmeä koira on arka, erittäin kova taas karttaa yhteistyötä. Itsepäinen luonne taas vaatii omistajaltaan kärsivällisyyttä. Myös koirien parissa on todettu ADHD:n kaltaisia piirteitä.

Ongelmatilanteitakin esitellään ja joitakin äärimmäisiä korjausmetodeja tuodaan ilmi, kuten esimerkiksi ristiriitaisia tunteita ja ajatuksia herättävä 'jääkausimetodi'. Ongelmallisesti käytäytyville koirille voidaan käyttää myös erilaisia apuvälineita. 

Lopuksi tutustutaan erilaisiin harrastuksiin tokoilusta agilityyn ja koiratanssista noseworkiin. Ja loppuun vielä hyvä ajatus siitä, että joskus koirallekin tekee hyvää vain olla, ilman toistuvia harjoituksia, perheen parissa tekemättä sen kummempaa.



Lempeän luja tapakasvatusopas
NOORA VALKILA, AINO PIKKUSAARI
Tammi 2022


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma KOPPA - puikoissa ja koukussa

Ei uskoisi, että siitä on jo melkein kymmenen vuotta kun tein edellisen kerran arvostelun Virpi Marjaana Siiran kirjasta. Miten tämä aika kulkeekaan näin nopeasti! Silloisessa kirjassa aiheena olivat ympyrät ja sen eri variaatiot . Ja silloin vain virkkailtiin, toisin kuin tässä Oma KOPPA, puikoissa - ja koukussa kirjassa, jossa myös neulotaan (eli kudotaan kuten meillä päin sanotaan). Tuon edellisen arvostelun yhteydessä vuolaasti kiittelin kirjailijaa siitä, että olin oppinut tekemään täydellisen ympyrän. Myönnän, että tasaisen pinnan tai muodon aikaansaaminen on aina hieman hankalaa. Ympyrästä tulee kuppi ja kopasta pefletti. Tykkään Virpi Marjaana Siiran tyylistä tehdä ja luoda. Se on jotenkin niin vaivatonta ja spontaania. Kuten aiemminkin sanoin, ajatus "ei oo niin justiinsa " tuntuu sopivan myös tähän kirjaan. Moka tai virhe on vaan kaunistus.  Tässä kirjassa inspiraationa ovat toimineet puut. Ja luonto yleensä. Ovathan nuo tärkeitä meidänkin olemassaolon kannalta

Satuhieronta

Satuhieronta  läsnäolevan kosketuksen ja sadun taikaa ”Satuhieronta on satujen yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan. Se on rentoutumista ja rauhoittumista, läsnäoloa ilon ja leikin kautta. Satuhieronnassa yhdistyy kaksi lapsen kasvun ja kehityksen kannalta oleellista asiaa:  satu ja hyvä kosketus." Muistatko miten hyvältä se tuntui kun joku piirteli selkään kuvioita? Omasta lapsuudesta se ainakin muistuu mukavana muistona mieleen. Monesti lapsina piirtelimme toistemme selkään kuvioita ja yritimme arvata mikä kuva on kyseessä. Samaa on tehty myös päiväkodissa ja koulussa. Nyt asiaa on tutkittu tarkemmin, ja sille on löytynyt nimi: ’satuhieronta’. Satuhieronta tuntuu lähes epätodellisen yksinkertaiselta tavalta poistaa monia negatiivisia asioita ja ennen kaikkea lisätä positiivisia asioita. Satuhieronnan vaikutukset ulottuvat niin psyykkiseen, fyysiseen kuin sosiaaliseenkin hyvinvointiin. Se antaa myönteisen läheisyyden ja kosketuksen kokemuksia, tukee itsetuntoa, kehittä

Kirjosukkakirja

  En kestä, miten keksit näitä ideoita Lumi Karmitsa! Olet niin valtavan taitava luomaan taidetta puikoilla. Kirja kirjalta yhä huikeampia neulekuvioita ja -malleja.  Tässä uusimmassa kirjassa on eräs veikeä juttu. Kirjosukkakirjasta löytyy 20 erilaista upeaa sukkaa, mutta vain yksi ohje. Nii'in. Luit oikein. Eli jos osaat tehdä yhdet sukat, osaat tehdä kaikki! Kirjan kuvioiden mallikertoja voi hyödyntää myös muissa töissä kuten vaikkapa peitoissa, pipoissa, kaulahuiveissa tai hameen helmassa. Huisia, eikö! Kirjan kuvioissa vipeltävät jälleen kerran somat eläimet, kuten ketut, puput, kisut, lampaat, possut ja linnut. Pääkallojakaan ei olla unohdettu, onneksi. Näiden lisäksi seilataan merellä, tehdään eeppistä shittiä, pohditaan kuka on tuo sukkien rillipäinen nainen, ja sanotaan heipat alienille, lumiukolle ja joulupukille sekä merenneidolle. Löytyypä kuoseista tietysti myös paljon luontoteemaa ja kukkasia. Miten voi pikseleillä saada aikaan pyöreitä muotoja? Se minua aina miet