Siirry pääsisältöön

Koti koreaksi metsän aarteilla


Tämä kirja olisi melkein voinut olla vaikka minun kirjoittama, ainakin jos on seurannut viimeaikaisia postauksiani. Viittaan siis luontoaiheisiin päivityksiin. Toki niihin isoimpana vaikutteena oli lehtijuttu, joka minusta tai lähinnä minun väkerryksistäni tehtiin. Mutta kyllä luonnonmateriaalit ovat silti yksi lempimateriaaleistani muutoinkin. Kransseja, köynnöksiä ja muita risutöitä tulee kyllä tehtyä aina kun siihen vain on mahdollisuus.

Luonto on hyvä materiaalipankki ja sen tarjonta kannattaa käyttää hyödyksi. Luonnonmateriaalit sopivat ja muuntautuvat moneen tarkoitukseen. Niitä voi käyttää sellaisenaan tai muokata halutunlaiseksi.

Koti koreaksi metsän aarteilla sisältää runsaasti yksinkertaisia ideoita jokaiseen vuodenaikaan. Jokainen työ on selkeästi esitelty kuvan ja tekstin kera. Tarvikelista ja työohjeet löytyvät jokaisesta. Materiaaleina käytetään mm. oksia, risuja, varpuja, sammalta ja käpyjä.
Luonnonmateriaaliaskartelujen lisäksi kirjasta löytyy muutamia kivoja ideoita mm. kuvansiirtoon puulle.

Itseäni kirjan ideoista miellyttivät ehkä eniten kävyistä tehdyt kukat, katinliekokuusi, oksasta tehty naulakko, oksatähdet ja syötävän suloiset sammaluntuvikot. Nämä ehkä eniten siitä syystä, että itse en ole vastaavia itse ennen tehnyt tai että materiaali on minulle ennestään tuntematon.

Suosittelen kirjaa kaikille luonnonmateriaaliaskarteluista kiinnostuneille. Ja mitä olen kuullut, aihe tuntuu herättävän ihmisissä paljon kiinnostusta. Ainakin lähialueen kansalaisopiston ko. kurssit ovat täynnä osallistujia.

Metsään siitä, mars.

Koti koreaksi metsän aarteilla
Jenni Peltonen
Metsäkustannus
2015




Kommentit

  1. Tuo kirja kuulostaa mielenkiintoiselta. Itsekin kun tykkään tehdä luonnon antimista kaikenlaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tästä ideoita sai, vaikka itsekin paljon luonnonmateriaaleja käytän niin aina oppii jotakin uutta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma KOPPA - puikoissa ja koukussa

Ei uskoisi, että siitä on jo melkein kymmenen vuotta kun tein edellisen kerran arvostelun Virpi Marjaana Siiran kirjasta. Miten tämä aika kulkeekaan näin nopeasti! Silloisessa kirjassa aiheena olivat ympyrät ja sen eri variaatiot . Ja silloin vain virkkailtiin, toisin kuin tässä Oma KOPPA, puikoissa - ja koukussa kirjassa, jossa myös neulotaan (eli kudotaan kuten meillä päin sanotaan). Tuon edellisen arvostelun yhteydessä vuolaasti kiittelin kirjailijaa siitä, että olin oppinut tekemään täydellisen ympyrän. Myönnän, että tasaisen pinnan tai muodon aikaansaaminen on aina hieman hankalaa. Ympyrästä tulee kuppi ja kopasta pefletti. Tykkään Virpi Marjaana Siiran tyylistä tehdä ja luoda. Se on jotenkin niin vaivatonta ja spontaania. Kuten aiemminkin sanoin, ajatus "ei oo niin justiinsa " tuntuu sopivan myös tähän kirjaan. Moka tai virhe on vaan kaunistus.  Tässä kirjassa inspiraationa ovat toimineet puut. Ja luonto yleensä. Ovathan nuo tärkeitä meidänkin olemassaolon kannalta

Satuhieronta

Satuhieronta  läsnäolevan kosketuksen ja sadun taikaa ”Satuhieronta on satujen yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan. Se on rentoutumista ja rauhoittumista, läsnäoloa ilon ja leikin kautta. Satuhieronnassa yhdistyy kaksi lapsen kasvun ja kehityksen kannalta oleellista asiaa:  satu ja hyvä kosketus." Muistatko miten hyvältä se tuntui kun joku piirteli selkään kuvioita? Omasta lapsuudesta se ainakin muistuu mukavana muistona mieleen. Monesti lapsina piirtelimme toistemme selkään kuvioita ja yritimme arvata mikä kuva on kyseessä. Samaa on tehty myös päiväkodissa ja koulussa. Nyt asiaa on tutkittu tarkemmin, ja sille on löytynyt nimi: ’satuhieronta’. Satuhieronta tuntuu lähes epätodellisen yksinkertaiselta tavalta poistaa monia negatiivisia asioita ja ennen kaikkea lisätä positiivisia asioita. Satuhieronnan vaikutukset ulottuvat niin psyykkiseen, fyysiseen kuin sosiaaliseenkin hyvinvointiin. Se antaa myönteisen läheisyyden ja kosketuksen kokemuksia, tukee itsetuntoa, kehittä

Kiehtovat Tarot-kortit

Tarot -korttejakin käsiteltiin pintapuolisesti Tammen kirjassa. Tarot-kortit ovat varmasti lähes jokaiselle ihmiselle jollain tavalla tutut, ainakin käsitteen tasolla.  Tämä  Gummeruksen julkaisema Tarot-pakkaus  sisältää pienen ja ison arkanan kortit, siis yhteensä 78 korttia sekä helppotajuisen oppaan korttien käytöstä, pöytien luomisesta ja tietysti tiedot jokaisen kortin merkityksestä.  Tarot-kortit ovat nekin kiehtoneet minua jo pitkään mutta muistaakseni minulle ei ikinä korttia ole nostettu enkä vielä itsekään ole uskaltanut itselleni kortteja asetella. Jännittää nimittäin jos jonkin verran mitä sieltä nousee ja osaanko tulkita kortit oikein. Hieman myös hämmentää tuo korttien tulkinta, sen kun voi tehdä joko suoraan tai käänteisesti. Mistä sen sitten tietää miten päin asian ymmärtää. Vastauksen voisi toki varmasti saada heiltä, jotka Tarot-kortteja käyttävät aktiivisesti. Opaskirjassa ohjeistettiin, että korttipakkaa kannattaa pitää lähellä jonkin aikaa, jotta pa