Siirry pääsisältöön

Gluteenittomat pastat, pizzat ja piirakat



Lähipiirissäni on keliaakikko ja minua on aina hieman säälittänyt se, ettei hän ole voinut herkutella samoilla herkuilla kuin me muut. Hänellä on yleensä omat eväät mukana eikä ne nyt niin kummoisilta ole tuntuneet, kaupan valmiita pakasteita. Muistan, että joskus vuosia sitten ruotsinlaivalla haettiin gluteenittomia tuotteita Ruotsin puolelta kun ne olivat siellä halvempia kuin täällä. Nykyään valikoimia kaupoissa on enemmän ja varmasti sieltä joukosta hyviä ja maistuviakin tuotteita löytää. Itseäni niistä on houkutellut vain ne kookospallerot, joissa on sitä sellaista valkoista höhlää sisällä. Mutta nekin on niin kalliita, ettei viitsi huvikseen ostella.
Onneksi keliaakikko voi kuitenkin syödä esimerkiksi perunajauhoista leivottuja kakkuja, ja siitä tulee leivottua ihan muutenkin vain koska leivonnaisista tulee siten ihanan kuohkeita.

Kustannus Mäkelältä ilmestyi vähän aikaa sitten kirja Gluteenittomat pastat, pizzat ja piirakat, ja se sai heti minut ajattelemaan tuota tuttavaani. En ole varma onko hän leipomisesta innostunut, mutta tästä kirjasta hän kyllä varmasti tulisi iloiseksi. Reseptit ovat herkullisia ja monikäyttöisiä. Perunajauhon lisäksi on monia muitakin jauhoja, jotka sopivat keliaakikolle. Maissijauho, riisijauho, durrajauho, tattari, hirssi, kikhernejauho... Gluteenittomat leiv
onnaiset tarvitsevat erityisiä sidosaineita kuten ksantaania ja psylliumia. Ksantaania käytetään sitkostamis- ja stabilointiaineena korvaamassa gluteenia ja psyllium on lähes välttämätön gluteenittomassa leivonnassa koska se sitoo nestettä.
Gluteenittomilla aineksilla leivottaessa pitää muutoinkin olla tarkkana määrien suhteen, ja siitä syystä tässä kirjassa määrät onkin merkitty tarkasti painomittoina. Kannattaa siis satsata digitaaliseen vaakaan, jotta saat varmasti oikeat määrät kutakin ainesta.

Itselläni ei keliakiaa ole, mutta kotimaiset viljat saavat silti olon tukalaksi. Vatsa turpoaa, ummettaa, tulee ikäviä ilmavaivoja, jotka sitten saattavat muuttuvat kivuliaiksi vatsakivuiksi koska eihän sitä nyt jokapaikassa eikä ainakaan jatkuvasti kehtaa paukutella. Eron huomaa melko nopeasti kun jättää hiilarit pois, olo ei ole enää tunkkainen ja on helppo olla ja hengittää. Siitä syystä olenkin iloinen tästä kirjasta ja kaikista näistä houkuttelevista resepteistä. Jo pelkästään pastan tekeminen kotikutoisesti on kovin mielenkiintoista ja tahtoisin jo päästä kokeilemaan miten se onnistuu. Pidän myös siitä, että kirjassa on selkeät kuvat itse taikinoista – pelkästään taikinoista. Minä ainakin haluan nähdä mitä reseptillä pitäisi saada aikaiseksi.

Taikinoiden lisäksi kirjaan on kerätty piirakoiden, pizzojen ja pastojen ohjeita täytteiden kera.
Kirjasta löytyy leivonnaisia moneen makuun, ja perinteiset herkutkin löytyy gluteenittomina, kuten karjalanpiirakat, hapanjuuri, lasagne, pasta carbonara, sipulipiiras ja pikkupizzat.


Toivon, että tämän kirjan ohjeiden myötä moni keliaakikko saisi vaihtelua ruokavalioonsa, ja ennen kaikkea mahdollisuuden luopua valmistuotteista ja oppia tekemään saman itse.
Ja toki sama koskee meitäkin, joille normi viljat tuottavat ongelmia.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...

Tenavat tasapainoon

Lapsi oppii oman käyttäytymisensä säätelyä vain sopivasti kuormittuneena. Miellämme lapsen helposti huonokäytöksiseksi, jos hänen käyttäytymisensä ei mielestämme sovi tilanteeseen. Esimerkiksi sukujuhlissa energiaa pursuvaa ja liikkeeseen pyrkivää lasta pidetään usein kurittomana. Näennäisesti huonossa käyttäytymisessä on kuitenkin kyse oman kuormituksen säätelystä. "Samalla tavoin kuin aikuinen purkaa kuormitustaan esimerkiksi liikkumalla tai menemällä lepäämään, myös lapsi säätelee omaa kuormitustaan”, kertoo Tenavat tasapainoon -kirjan kirjoittanut toimintaterapeutti Merja Tompuri . ”Lapset eivät toki valitse toimintaansa ajatellen, että tilanne on kuormittava ja nyt vähennän stressiä liikkeen avulla, vaan säätely tapahtuu automaattisesti keskushermoston ohjaamana.” Jos säätelyyn ei ole mahdollisuutta tai jos sen tarve sivuutetaan, kuormitus kasvaa liian suureksi. Silloin ihminen, niin aikuinen kuin lapsi, voi huonosti. Kuormitus ei itsessää...