Siirry pääsisältöön

Intohimona joulu


Hymyillen ja naurahdellen luen kirjan tarinoita jouluisesta ähkystä. Sitähän se on. Ruokaa on normaalista verraten ihan älyttömiä määriä. Eri lajikkeitakin on tusinan verran. Muina aikoina (kuin jouluna) lautaselle laitetaan perunat ja kastike ja siinä se. Jouluna jo pelkästään alkupalavaihtoehtoja on puoli tusinaa, ruokaa haetaan monessa erässä ja syödään vaikka napa paukkuu eikä vetoketjua saa enää kiinni. Kaikkea pitää maistaa ja samat herkut pitää löytyä pöydästä joka joulu. Minä haluan ainakin vaalia perinteitä ja joulu on pilalla jos en saa kinkkua ja rosollia ja laatikoita ja herneitä ja kraavilohta ja...
Tuo rosolli eli salla on muuten aika jännä juttu. Missään en ole vielä törmännyt sellaiseen reseptiin, jota meillä tehdään ja syödään, ja minulle se on se oikea kaava. Meillä rosolliin ei tule perunaa, eikä suolakurkkua, eikä omenaakaan. Kotona on aina tehty sallaa sekoittamalla punajuuriin, porkkanoihin ja sipuliin suolasilakoita. Ja salla maustetaan etikan, sokerin, suolan ja mustapippurin seoksella. Ja mustapippuria ja silakoita pitää olla paljon!

Armas aika – intohimona joulu-kirjassa todellakin näkyy kirjan tekijöiden intohimo. Se näkyy resepteissä ja teksteissä. Asiaan on paneuduttu oikein kunnolla. Resepteihin on haettu perinteiden kylkipojaksi uutta twistiä maailmalta.

Kirjassa joulun vietto alkaa jo marraskuussa. 'Aattoa koko marraskuu'. Silloin aloitetaan joulupuuhastelut askarteluin, jouluvaloin ja koristeluin. Ja pitäähän sitä puuhastelujen välissä myös syödäkin joten joukkoon on lisätty yksinkertaisia ruokaohjeita joulunaposteluun. Näistä esimerkkinä vesirinkelit eri täyttein, tuorehernekeitto, maustetut popkornit ja herkullisennäköiset maustemuffinsit.

Sitten päästäänkin jouluruokien pariin. Puurot, leivät, salaatit, kasvisruoat, liha- ja kalaruoat, jälkiruoat, leivonnaiset, karkit ja juomat. Huh. Ja ei unohdeta rääppiäisiä.
Perinteisten reseptien lisäksi löytyy makuja maailmalta. Munakoisosatsivi, sienijuulienne, punainen tsatsiki. Tuttujen silliherkkujen lisäksi löytyy mm. wasabilohirullan ja mantelikalan ohjeet. Kuha á la Walewska, tryffelikastike kalalle, nieriä ja beurre blanc.

Liharuoissa maistellaan sherryistä maksapateeta, kastanjakalkkunaa, calypso-maustettua possua ja hedelmäankkaa. Ja jos vatsassa on vielä tilaa jälkiruoille, niin tarjolla olisi punaiset crepet rommilla, kotijäätelöä ja glögipäärynöitä, Lähi-idän hunajakakkua, omenapersimonpaistosta, kirsikka-sacheria . Ja sitten vielä päälle vähän makeisia. Karpalofudget, kettukarkit, manteliturrot ja suklaatryffelit. Kyytipojaksi appelsiiniglögiä, chilikaakaota, joulusimaa ja coquito eli puertoricolaista joulutotia. Nom nom, tämän jälkeen ei kyllä jaksa jalkaa nostaa.

Kirja on kaunis tummanpuhuvine kuvineen ja kivoine tarinoineen. Kirjan tekijöitä on kolme, teksteistä vastaa Antti Kauppinen, kauneudesta Paavo Halonen ja kuvista Ulla Kokki. Kirjan on kustantanut Schildts & Söderströms, 2015





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...

Tenavat tasapainoon

Lapsi oppii oman käyttäytymisensä säätelyä vain sopivasti kuormittuneena. Miellämme lapsen helposti huonokäytöksiseksi, jos hänen käyttäytymisensä ei mielestämme sovi tilanteeseen. Esimerkiksi sukujuhlissa energiaa pursuvaa ja liikkeeseen pyrkivää lasta pidetään usein kurittomana. Näennäisesti huonossa käyttäytymisessä on kuitenkin kyse oman kuormituksen säätelystä. "Samalla tavoin kuin aikuinen purkaa kuormitustaan esimerkiksi liikkumalla tai menemällä lepäämään, myös lapsi säätelee omaa kuormitustaan”, kertoo Tenavat tasapainoon -kirjan kirjoittanut toimintaterapeutti Merja Tompuri . ”Lapset eivät toki valitse toimintaansa ajatellen, että tilanne on kuormittava ja nyt vähennän stressiä liikkeen avulla, vaan säätely tapahtuu automaattisesti keskushermoston ohjaamana.” Jos säätelyyn ei ole mahdollisuutta tai jos sen tarve sivuutetaan, kuormitus kasvaa liian suureksi. Silloin ihminen, niin aikuinen kuin lapsi, voi huonosti. Kuormitus ei itsessää...