Oispa kaljaa ei ihan nimensä perusteella ihan vastaa sisältöään, mutta nimi viittaa lähinnä aikuisuuden haasteisiin. Siihen ettei aikuisena olo ollutkaan sellaista kun lapsena kuvitteli. Lapsethan aina tahtoisivat olla aikuisia kun "silloin saa tehdä mitä haluaa": valvoa aamuun asti, syödä kymmenen kiloa karkkia, uida sipseissä, ratsastaa yksisarvisella ja asua linnassa jonka puutarhassa kasvaa rahaa ja kalapuikkoja.
Olen monesti yrittänyt sanoa omille lapsilleni, että nauttikaa nyt vain siitä lapsena olosta. Silloin kaikki on vielä helppoa ja mutkatonta. Aikuisuus on sitten kaikkea muuta.
Se on muuten outo juttu, että melkein kaikki asiat mistä olen lapsena haaveillut (eikä niitä tosin ollut kyllä monta asiaa) on jotenkin kierolla tavalla toteutuneet näin aikuisena. Joskus halusin saada finnejä koska se oli kai jonkinlainen aikuisuuden merkki. No nyt iho kukkii edelleen, 20 vuoden teinivuosien jälkeen, eikä mikään auta asiaan. Iho on kraatereilla ja ihohuokosiin voi piilottaa pikkurahat.
Halusin myös ihan tavallista perhe-elämää ja ihannoin kreikkalais/italialaistyylistä äänekästä elämää. No nyt on ihan tavallista elämää höystettynä karjumisella ja liian äänekkäällä menolla. Pitäisi tietää mitä toivoo.
Oispa kaljaa -kirjan teksti tuntui alussa hieman väkinäiseltä, ainakin huumorinsa osalta mutta mitä pitemmälle kirjaa luin niin sitä enemmän rentoutui sekä teksti että minä. Ja kyllähän tässä niin nasevaa ja osuvaa juttua on, paljon myös hyviä huomioita some-elämästä, parisuhteesta, äitien välisestä valtataistelusta ja monesta muusta. Kirja antaa paljon vertaistukea ja myötätuntoa. Ei sitä elämää ja vanhemmuutta tarvitse aina ottaa niin vakavasti, ja muitten mielipiteet - ne paskat - kannattaa heittää roskakoriin samantien, koska kuitenkin loppupeleissä meillä jokaisella on sen näkyvän pinnan alla, erityisesti sen kiiltokuvakuoren alla omat murheemme ja vajavaisuutemme. Mutta myös omat vahvuutemme ja asiat joita vaalimme.
Kommentit
Lähetä kommentti