Siirry pääsisältöön

Bujoilijan inspiraatiokirja


Bujoilu. Onko tuttu termi? Se on oikeastaan aika hassua, että asiat joita olemme ehkä tehneet jo vuosikausia ilman sen kummempaa nimitystä ovat nyt saaneet hienon termin kruunuksi ylleen. Vähän kuin skräppäyskin.

Oikeastaan nuo kaksi termiä sitoutuvatkin toisiinsa tekniikoidensa ansiosta. Skräppäys eli askartelu, jossa yhdistellään erilaisia materiaaleja, valokuvia, kirjoittelua ja piirtämistä, sopii hyväksi kaveriksi bujoilulle, jossa taas koristellaan eri tekniikoin kalenteria, vaikkakin moni bujoilija luo kalenterinsa alusta alkaen itse. 

Sekä skräppäys että bujoilu on hirmu luovaa puuhaa. Käsillä tekemistä, jossa saa kunnolla toteuttaa itseään. Samalla se voi olla hyvin vapauttava ja rentouttava mielenhallinnan kokemus. Bujoillessa saa tietysti myös ajanhallinnan ojennukseen. Bujo eli bullet journal on ikäänkuin kalenteri ja päiväkirja yhdessä.

Minervan kevään uutuus Bujoilijan inspiraatiokirja toimii nimensä mukaisesti inspiraationa sekä bujoiluun vasta tutustuneille että jo siihen hurahtaneille. Vaikka kyse onkin luovasta tekemisestä eikä luovuudelle voi asettaa tiukkoja raameja, antaa tämä kirja kuitenkin avaimet bujoilun periaatteisiin.

Sisältönä kirjassa on mm. 
* miten käyttää erilaisia fontteja sekä millaiset kynät kannattaa näihin valita, 
* bullet journal -metodit eri lokeineen, eli miten luoda esimerkiksi vuosi-, päivä- tai kuukausiloki
* teemaideoita ja koristeluvinkkejä

Kirjan lopusta löytyy vielä ohjeet ja vinkit bujon kuvaamiseen. Kuvaamalla bujot, ja jakamalla kuvat esimerkiksi Pinterestiin, bujoilijat vaihtavat keskenään ideoita.

Emma Ollila
Minerva Kustannus 2021

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kotikeittiön rohdot

Ihana lisä rohtokirjojeni joukkoon on tämä Readme.fi:n julkaisema uutuus Kotikeittiön rohdot (Raija Kivimetsä) Oppaan ohjeilla ja vinkeillä löydät vaivoihisi hoidon keittiöstäsi sen sijaan, että turvautuisit lääkekaapin sisältöön. Toki aina pitää järki päässä pitää eikä omin päin saa lopettaa lääkärin määräämiä lääkkeitä. Mutta suosittelen silti tutustumaan tähän kirjaan, voit yllättyä mitä kaikkea hyvää kaapeistasi löytyykään. Moni tuttu raaka-aine pitää sisällään melkoisia yllätyksiä. Tomaatti, sipulit, kaalit, mustapippuri, sitruuna ja hunaja näin ensitöikseen mainittuna ovat mahtavia terveyspommeja - nautit niitä sitten yksin tai yhdessä. Myös monet yrtit, öljyt, mausteet ja marjat ovat monella tapaa hyödyllisiä terveydellemme. Kirsikka auttaa kihtiin, tyrni hoitaa limakalvoja ja ehkä monen yllätykseksi marja-aronia se vasta mahtava tapaus onkin! Aronia on marjojen kuningas, siinä on runsaasti kivennäisaineita ja C-vitamiinia. Se tekee hyvää aivoille ja sydämelle sekä poistaa tu...

Tenavat tasapainoon

Lapsi oppii oman käyttäytymisensä säätelyä vain sopivasti kuormittuneena. Miellämme lapsen helposti huonokäytöksiseksi, jos hänen käyttäytymisensä ei mielestämme sovi tilanteeseen. Esimerkiksi sukujuhlissa energiaa pursuvaa ja liikkeeseen pyrkivää lasta pidetään usein kurittomana. Näennäisesti huonossa käyttäytymisessä on kuitenkin kyse oman kuormituksen säätelystä. "Samalla tavoin kuin aikuinen purkaa kuormitustaan esimerkiksi liikkumalla tai menemällä lepäämään, myös lapsi säätelee omaa kuormitustaan”, kertoo Tenavat tasapainoon -kirjan kirjoittanut toimintaterapeutti Merja Tompuri . ”Lapset eivät toki valitse toimintaansa ajatellen, että tilanne on kuormittava ja nyt vähennän stressiä liikkeen avulla, vaan säätely tapahtuu automaattisesti keskushermoston ohjaamana.” Jos säätelyyn ei ole mahdollisuutta tai jos sen tarve sivuutetaan, kuormitus kasvaa liian suureksi. Silloin ihminen, niin aikuinen kuin lapsi, voi huonosti. Kuormitus ei itsessää...

Hulluja satuja

Hulluja. Kahjoja. Pimeitä. Ihan älyttömiä. Mutta niiin HAUSKOJA! Nyt on kyllä ammuttu täysillä ja vedetty rohkeasti ja reippaasti yli ja ympäri. Ja tällaistahan sen pitääkin olla. Ihan hulluja satuja, jotka herättää tunteita kaikenikäisissä. Tunnekirjoon kuuluvat niin riemu, ilo kuin myötähäpeä.  Avasin kirjan ensikertaa sattumanvaraisesti erään tarinan kohdalta, mikä oli kuin suora leikkaus keskusteluista oman lapsen kanssa. Tarinan nimi on Kakkakikkare ja valtava valhe. Kakkakikkare ei tahtonut kouluun vaan tahtoi jäädä kotiin pelaamaan. Niinpä hän keksi oivan idean, hän esittää sairasta ja piirtää ihoonsa vihreitä täpliä. Kakkakikkareen täti, jonka luona kikkare asui, oli heti juonessa kiinni ja esitti, että kyseessähän on ihan kamalan vakava juttu. Lopulta päästiin lääkärin vastaanoton kautta uutisiin ja sieltä avaruusrakettiin, koska eihän ole muuta vaihtoehtoa näin vaarallisessa tilanteessa kuin lähettää lapsi avaruuteen parantumaan. Siinäpä olikin Kakkakikkareella paljon p...