Siirry pääsisältöön

Tietäjät, noidat, samaanit



Pasi Klemettisen kirja kertoo kansanperinteemme tietäjistä, noidista ja parantajista, joiden kyvyt nähtiin yliluonnollisina, mutta usein myös täysin jokapäiväisenä tavallisena asiana. Tietäjät, noidat, samaanit -kirjassa esitellään myös kymmenen erityisen kiinnostavaa ja hyvin dokumentoitua tietäjää ja noitaa 1600-luvulta 1800–1900-luvun taitteeseen. Kyyrän Jussi, Vaalimon tietäjä, Aikia Aikianpoika, Pöyryn Kaisa ja Pohu-Hirvonen ovat jääneet elämään kansan muistissa ja kauan kuolemansa jälkeen. Heistä kertovat tarinat avaavat samalla kiinnostavia näkymiä entisajan tietäjien ja noitien elämään sekä taikuuden käyttöön.

Itse jäin kaipaamaan tarinaa paikallisesta tunnetusta Fossin Sannasta, joka kuitenkin onneksi tämän teoksen sivuilla silti mainittiin. "Lapualainen Fossin Sanna (1892-1959) oli laajalti tunnettu kansanparantaja. Hänen puoleensa käännyttiin kaikenlaisissa vaivoissa ympäri Suomea ja joskus ulkomailtakin asti. Jonossa saattoi olla kiivaimpana aikana jopa 400-500 henkilöä." lähde
 

Tietäjät, noidat, samaanit on teos, joka tarjoaa syvällistä tietoa ja rikastuttaa käsitystämme suomalaisesta kulttuuriperinnöstä. Se on perusteellinen ja kiinnostava teos kaikille, jotka haluavat ymmärtää, kuinka suomalaisessa kansanperinteessä ja mytologiassa nämä maagiset hahmot olivat keskeisiä ja moninaisia.

Kirjassa tutustutaan mm. noitien synkkään historiaan noitajahdista Ruotsissa ja suomalaisia syytettyjem penkillä. Toinen osa tutustuttaa tietäjien laajaan tehtäväkenttään sekä magiaan, apuvoimiin ja erikoisiin taikavälineisiin.


Tietäjät, noidat, samaanit — Kansanuskon maailmassa
Klemettinen Pasi
SKS kirjat 2025

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onni & Rohkeus

Onni ja Rohkeus - kaksi tärkeää palasta elämän palapelissä.  Docendon  kevään uutuuskirjat  ONNI  ja  ROHKEUS  sisältävät kumpainenkin  50 meditaatio- ja rentoutumisharjoitusta  kohottamaan mielialaasi sekä parantamaan itseluottamustasi. Kauniit kuvat ja jokaiseen hetkeen ja päivään sopivat pienet rentoutusmishetket, ajatustyöt ja meditaatiot täyttävät nämä kirjat.  Harjoitukset perustuvat tunnustettuihin tutkimuksiin ja hoitomuotoihin, kuten kognitiiviseen psykoterapiaan, tunnepohjaiseen mielen harjoittamiseen, tietoiseen läsnäoloon perustuvaan stressinhallintaan, voimalauseisiin ja mielikuvaharjoituksiin.  Jo pelkästään kirjojen selailu ja kuvien katsominen toimi ainakin minulla tietynlaisena meditaationa. Mieli rauhoittui kauniita kuvia katsellessa. Harjoituksetkin ovat varsin yksinkertaisia, lyhyitä ja lempeitä, eikä niiden tekemiseen vaadita paljoa. Hetki aamuisin, päivällä tai nukkumaanmennessä riittää.  ...

Pohjolan taruja

  Erityisesti nuorille suunnattu Pohjolan taruja kirja esittelee kiehtovalla tavalla Kalevalan, Eddan ja kansanuskontojen jumalia, sankareita sekä muita myyttisiä taruolentoja. Tosin panee kyllä miettimään, onko kyseessä sittenkään tarut, vai pohjautuuko nämä hahmot todellisuuteen, joita eri kulttuuriperinnöissä esiintyy. Se jääköön arvoitukseksi, sillä mielipiteitä on monia. Itse uskon, että kaikessa piilee totuuden siemen, tavalla tai toisella. Pohjolan taruja yhdistää jonkinlainen synkkyys ja suuret tunteet sekä suurieleiset teot , kolisevat egot ja kostonhimo. Jos siis olet herkkä imemään itseesi ympärillä olevia energioita, suosittelen suojaamaan itsesi. Ainakin itsellä alkoi ahdistuksen tunteet painaa mieltä näitä tarinoita lukiessa. Tosin kyllähän suurinosa tuntee ainakin Kalevalan ja muistaa miten kaikki meni. Kirja esittelee muun muassa ukkosenjumala Thorin, tietäjä Väinämöisen, Freijan ja Hongottaren sekä viikingit, haltijat, jättiläiset, maahiset, peikot ja muut taruj...

Kakku Battle

  Leipominen on hauskaa! Sen todistavat Ellimaija Leppänen ja Liisa-Maija Westerberg uudessa kirjassaan Kakku Battle. Kirjan ideana on luoda annetun teeman ympärille leivonnallinen tuotos! Mitä syntyykään kun aiheena on puutarhan unelmat, vapaapäivä, karkkikauppa tai huvipuisto. Ihanan herkullinen kirja täynnä hurmaavia reseptejä ja vedet kielelle herauttavia kuvia! Sain monta ideaa kokeiltavaksi, nyt kun tässä halloweenia kohti ollaan matkalla niin ideoita leipomuksia varten otetaan mieluusti vastaan.  Popparikakku, mokkapalamutakakku, omena-kinuskipullat, vaahtokarkki-suklaakakku, kahvikinuskipiirakka, Pätkis-kuppikakut, kirsikkapiirakka, piilotettu tiramisu ja joulutorttuvohvelit menevät ainakin testiin! KakkuBattle Ellimaija Leppänen & Liisa-Maija Westerberg Readme.fi 2025