Siirry pääsisältöön

Näkymätön Milanna


Helena Immosen Näkymätön Milanna on sekoitus perinteistä satua kuin myös fantasiaa. Immonen johdattaa tarinansa lukijat maailmaan, jossa kaikki ovat näkymättömiä. Poikkeuksen tälle tekee poika nimeltään Timi. Timi asuu Näkymättömien kaupungissa, mutta on näkyvä. Kirjan päähenkilö Milanna on taas näkymätön, joka asuu meidän näkyväisten maailmassa. Milanna pystyy elämään ihan tavallista omanikäisensä elämää kuparisen erikoispukunsa ansiosta.

Eräänä päivänä Milanna haluaa lähteä koripallon kanssa läheiselle kentälle. Kentän laidalla seisoo Timi, joka haluaa johdattaa Milannan Näkymättömien kaupunkiin. Sinne on olemassa yksi reitti ja sen reitin avaamiseen tarvitaan taikaesine.

Kun Milanna on ollut hetken aikaa Timin kanssa Näkymättömien kaupungissa huomaa Milanna kohta, että Timi on kadonnut ja hänen uusi kotinsa onkin yhtäkkiä Timin vanhempien luona ja käy ilmi, että Timi on matkustanut Milannan kotiin ”uudeksi lapseksi”. Milannalla on ikävä kotiin ja hänen on tehtävä suuri seikkailu löytääkseen keinon paeta Näkymättömien kaupungista pois, samalla hänelle selviää kaupungin salaisuudet.

Näkymätön Milanna aloittaa Helena Immosen kirjasarjan, jossa seikkaillaan kahden hyvin eriaisen maailman välillä. Löytääkö Milanna tiensä kotiin jo tässä ensimmäisessä osassa ja mitä kaikkea hän joutukaan kokemaan seikkailuillaan.


Helena Immonen
Näkymätön Milanna


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onni & Rohkeus

Onni ja Rohkeus - kaksi tärkeää palasta elämän palapelissä.  Docendon  kevään uutuuskirjat  ONNI  ja  ROHKEUS  sisältävät kumpainenkin  50 meditaatio- ja rentoutumisharjoitusta  kohottamaan mielialaasi sekä parantamaan itseluottamustasi. Kauniit kuvat ja jokaiseen hetkeen ja päivään sopivat pienet rentoutusmishetket, ajatustyöt ja meditaatiot täyttävät nämä kirjat.  Harjoitukset perustuvat tunnustettuihin tutkimuksiin ja hoitomuotoihin, kuten kognitiiviseen psykoterapiaan, tunnepohjaiseen mielen harjoittamiseen, tietoiseen läsnäoloon perustuvaan stressinhallintaan, voimalauseisiin ja mielikuvaharjoituksiin.  Jo pelkästään kirjojen selailu ja kuvien katsominen toimi ainakin minulla tietynlaisena meditaationa. Mieli rauhoittui kauniita kuvia katsellessa. Harjoituksetkin ovat varsin yksinkertaisia, lyhyitä ja lempeitä, eikä niiden tekemiseen vaadita paljoa. Hetki aamuisin, päivällä tai nukkumaanmennessä riittää.  ...

Pohjolan taruja

  Erityisesti nuorille suunnattu Pohjolan taruja kirja esittelee kiehtovalla tavalla Kalevalan, Eddan ja kansanuskontojen jumalia, sankareita sekä muita myyttisiä taruolentoja. Tosin panee kyllä miettimään, onko kyseessä sittenkään tarut, vai pohjautuuko nämä hahmot todellisuuteen, joita eri kulttuuriperinnöissä esiintyy. Se jääköön arvoitukseksi, sillä mielipiteitä on monia. Itse uskon, että kaikessa piilee totuuden siemen, tavalla tai toisella. Pohjolan taruja yhdistää jonkinlainen synkkyys ja suuret tunteet sekä suurieleiset teot , kolisevat egot ja kostonhimo. Jos siis olet herkkä imemään itseesi ympärillä olevia energioita, suosittelen suojaamaan itsesi. Ainakin itsellä alkoi ahdistuksen tunteet painaa mieltä näitä tarinoita lukiessa. Tosin kyllähän suurinosa tuntee ainakin Kalevalan ja muistaa miten kaikki meni. Kirja esittelee muun muassa ukkosenjumala Thorin, tietäjä Väinämöisen, Freijan ja Hongottaren sekä viikingit, haltijat, jättiläiset, maahiset, peikot ja muut taruj...

Kakku Battle

  Leipominen on hauskaa! Sen todistavat Ellimaija Leppänen ja Liisa-Maija Westerberg uudessa kirjassaan Kakku Battle. Kirjan ideana on luoda annetun teeman ympärille leivonnallinen tuotos! Mitä syntyykään kun aiheena on puutarhan unelmat, vapaapäivä, karkkikauppa tai huvipuisto. Ihanan herkullinen kirja täynnä hurmaavia reseptejä ja vedet kielelle herauttavia kuvia! Sain monta ideaa kokeiltavaksi, nyt kun tässä halloweenia kohti ollaan matkalla niin ideoita leipomuksia varten otetaan mieluusti vastaan.  Popparikakku, mokkapalamutakakku, omena-kinuskipullat, vaahtokarkki-suklaakakku, kahvikinuskipiirakka, Pätkis-kuppikakut, kirsikkapiirakka, piilotettu tiramisu ja joulutorttuvohvelit menevät ainakin testiin! KakkuBattle Ellimaija Leppänen & Liisa-Maija Westerberg Readme.fi 2025