Siirry pääsisältöön

Kaunista ja vihreää

Joko kevättää? Minua ainakin. En yhtään innostu säätiedotusten lumisademaininnoista. Lumi saa jo riittää. Nyt kaivataan sadetta ja aurinkoa, jotta viimeisetkin lumen rippeet sulavat pois ja päästään istutuspuuhiin. Esikasvatuspuuhiin on jo sentään kuitenkin päästy. Haaveilen kovasti pihatöistä, kasvulaatikoista ja kasvihuoneista. Ja ruukkupuutarhasta. Olisi ihanaa luoda pihaan monia erilaisia viher- ja oleskelualueita. Istuttaa orvokkeja ja muratteja ruukkuihin ja puulaatikoihin. Jotakin muutakin voisi kyllä kokeilla, mutta mitä? Kaipaatko sinäkin uusia ideoita kukkien ja viherkasvien valintaan ja istutukseen? Jos, niin suosittelen tutustumaan tähän WSOY:n kevään uutuuteen Kaunista ja vihreää -kirjaan.

Kaunista ja vihreää on kaunis ja harmoninen kirja, josta saa neuvoja ja inspiraatioita kasvien valintaan niin puutarhaan, terassille kuin sisälle. Kirjasta löytyy runsaasti ideoita siihen, miten sisätilat ja ulkotilat nidotaan yhteen kukkien ja kasvien valinnoilla: väreillä ja tyylillä. Lisäksi esitellään lukuisia erilaisia vihreitä kokonaisuuksia, jotka muodostavat mielenkiintoisia yksityiskohtia niin kodin sisätiloihin kuin ulos. Kasvihuoneen funktiota voi muuttaa tekemällä siitä lisäksi kauniin oleskelutilan lisäämällä tilaan tuolin ja pöydän, ja siistimällä yleisilmettä. Kasvilavat ovat suosittuja helppokäyttöisyytensä ansiosta, ja itse tekemällä saa juuri sellaiset laatikot kuin tarve vaatii. Pergolalla, poluilla, laatoituksilla ja terassilla saa puutarhaan erilaisia katseenvangitsijoita.

Istuta erilaisia kasveja ja kukkia sekaisin, yhdistele rohkeasti. Käytä erivärisiä lehtikasveja, vihreiden lisäksi punaisilla ja hopeilla kasveilla saa näyttävyyttä, aina ei siis tarvita edes kukkivia kasveja. Käytä istutusruukkuina jotakin ihan erilaista, istuta kukat vaikka kottikärryihin, sankoihin tai vaikka vanhaan grilliin tai kattiloihin.   Hyvä vinkki kasvien valintaan on, että valitsee sommitelmiin korkeita kasveja, roikkuvia kasveja ja heiniä, jotka lisäävät ilmavuutta ja keveyttä.

Sisäkukkia voi viedä ulos ja ulkoa voi tuoda kukkia sisään. Leikkokukilla ja oksilla saa upeita asetelmia, maljakoiksi käy erilaiset lasipullot ja -purkit. Hyötykäytä limupullot, pesuainepullot ja elintarvikkeista jääneet purkit ja laita kukat niihin. Asettele esimerkiksi erikokoisia lasipurkkeja tarjottimelle ja lisää jokaiseen niistä yksi kukka, oksa tai lehti. Amppeleihin voi laittaa roikkuvien kasvien lisäksi muitakin. Minä laitoin eteisen roikkuvaan kynttilälyhtyyn pienen kaktuksen, ja hyvin näyttää viihtyvän.

Ilmakasvit ja amppelit sopivat myös hyvin yhteen. Täytyy kyllä sanoa, että olen ihan unohtanut tällaisen vaihtoehdon. Olen kyllä kuullut ilmakasveista mutta en ole varma olenko nähnyt niitä ikinä. Täytyisi kyllä saada sellainen, on niin kiintoisa kasvi! Uutena minulle tuli myös kokedamat eli sammalpallot, joiden sisään laitetaan kasvin juuripaakku. Kokedamat voidaan laittaa sellaisenaan asetelmiin tai niiden ympärille voi kietoa narua ja laittaa nämä sammalpallot sitten roikkumaan. 
Myös kasvien ja kukkien juuret voi jättää näkyviin, tammenterhoista ja avokadoista voi kasvattaa erikoisempia viherkasveja. 

Kaunista ja vihreää
Sanna Rasku
Wsoy 2017

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kotikeittiön rohdot

Ihana lisä rohtokirjojeni joukkoon on tämä Readme.fi:n julkaisema uutuus Kotikeittiön rohdot (Raija Kivimetsä) Oppaan ohjeilla ja vinkeillä löydät vaivoihisi hoidon keittiöstäsi sen sijaan, että turvautuisit lääkekaapin sisältöön. Toki aina pitää järki päässä pitää eikä omin päin saa lopettaa lääkärin määräämiä lääkkeitä. Mutta suosittelen silti tutustumaan tähän kirjaan, voit yllättyä mitä kaikkea hyvää kaapeistasi löytyykään. Moni tuttu raaka-aine pitää sisällään melkoisia yllätyksiä. Tomaatti, sipulit, kaalit, mustapippuri, sitruuna ja hunaja näin ensitöikseen mainittuna ovat mahtavia terveyspommeja - nautit niitä sitten yksin tai yhdessä. Myös monet yrtit, öljyt, mausteet ja marjat ovat monella tapaa hyödyllisiä terveydellemme. Kirsikka auttaa kihtiin, tyrni hoitaa limakalvoja ja ehkä monen yllätykseksi marja-aronia se vasta mahtava tapaus onkin! Aronia on marjojen kuningas, siinä on runsaasti kivennäisaineita ja C-vitamiinia. Se tekee hyvää aivoille ja sydämelle sekä poistaa tu...

Tenavat tasapainoon

Lapsi oppii oman käyttäytymisensä säätelyä vain sopivasti kuormittuneena. Miellämme lapsen helposti huonokäytöksiseksi, jos hänen käyttäytymisensä ei mielestämme sovi tilanteeseen. Esimerkiksi sukujuhlissa energiaa pursuvaa ja liikkeeseen pyrkivää lasta pidetään usein kurittomana. Näennäisesti huonossa käyttäytymisessä on kuitenkin kyse oman kuormituksen säätelystä. "Samalla tavoin kuin aikuinen purkaa kuormitustaan esimerkiksi liikkumalla tai menemällä lepäämään, myös lapsi säätelee omaa kuormitustaan”, kertoo Tenavat tasapainoon -kirjan kirjoittanut toimintaterapeutti Merja Tompuri . ”Lapset eivät toki valitse toimintaansa ajatellen, että tilanne on kuormittava ja nyt vähennän stressiä liikkeen avulla, vaan säätely tapahtuu automaattisesti keskushermoston ohjaamana.” Jos säätelyyn ei ole mahdollisuutta tai jos sen tarve sivuutetaan, kuormitus kasvaa liian suureksi. Silloin ihminen, niin aikuinen kuin lapsi, voi huonosti. Kuormitus ei itsessää...

Hulluja satuja

Hulluja. Kahjoja. Pimeitä. Ihan älyttömiä. Mutta niiin HAUSKOJA! Nyt on kyllä ammuttu täysillä ja vedetty rohkeasti ja reippaasti yli ja ympäri. Ja tällaistahan sen pitääkin olla. Ihan hulluja satuja, jotka herättää tunteita kaikenikäisissä. Tunnekirjoon kuuluvat niin riemu, ilo kuin myötähäpeä.  Avasin kirjan ensikertaa sattumanvaraisesti erään tarinan kohdalta, mikä oli kuin suora leikkaus keskusteluista oman lapsen kanssa. Tarinan nimi on Kakkakikkare ja valtava valhe. Kakkakikkare ei tahtonut kouluun vaan tahtoi jäädä kotiin pelaamaan. Niinpä hän keksi oivan idean, hän esittää sairasta ja piirtää ihoonsa vihreitä täpliä. Kakkakikkareen täti, jonka luona kikkare asui, oli heti juonessa kiinni ja esitti, että kyseessähän on ihan kamalan vakava juttu. Lopulta päästiin lääkärin vastaanoton kautta uutisiin ja sieltä avaruusrakettiin, koska eihän ole muuta vaihtoehtoa näin vaarallisessa tilanteessa kuin lähettää lapsi avaruuteen parantumaan. Siinäpä olikin Kakkakikkareella paljon p...