Siirry pääsisältöön

Hyvän mielen leivontaa


Maailma on täynnä epäkohtia ja ainakin herkän ihmisen on vaikea elää ja olla tuntematta syyllisyyttä valinnoistaan, on sitten kyse ravinnosta tai käyttötuotteista. Puuvillapelloilla ihmiset altistuvat vakaville myrkyille, pellavantuotanto syö vettä tuhottomasti, öljypumppaukset tuhoavat joka sekunti sademetsiä. Eläimiä tehotuotetaan ja inhimillisyyttä ei tunneta. Millään ei tunnu olevan minkäänlaista arvoa – muuten kuin rahassa.

On vaikea tehdä oikeita päätöksiä. Tähän saakka olen jättänyt kevyttuotteet ja lisäainetäytteiset ruoat ostamatta ja jokin aika sitten aloin ostaa vain punaista maitoa ja voita – koska ajattelin sen olevan terveellistä ja hyväksi itselle. Nyt tämän kirjan avattuani en pysty enää samalla tavalla käyttämään maitotuotteitakaan. Vaikka olenkin tiennyt eläimiin ja tuotantoon kohdistuvista epäkohdista, olen toisinaan yrittänyt vain olla huomioimatta niitä ja vältellyt ajattelemasta niitä jatkuvasti. Koska jos ajattelen elämän epäarvoisuutta ja epäreiluutta ahdistun liikaa, ja se ahdistus ja ajatusten tulva vie energiaani niin paljon, että tavallisesta arjesta tulee haasteellista. Haluaisin ajatella ja uskotella itselleni, että maailmastamme löytyisi edes hitusen verran onnellisia tuotantoeläimiä. Omavaraistalous voisi olla ratkaisu, mutta kaikilla ei siihenkään ole mahdollisuutta. Entä jos eläimet teurastettaisiin vasta sitten kun ne luonnollisesti kuolisivat.

Tuulispään leivontakirja – 60 hyvän mielen leivonnaista. Ajatuksissani pohdin ’pahan mielen’, mutta en tarkoita sitä negatiivisessa mielessä. Kirjan ajatus on eettinen ja sitä linjaa reseptit noudattavat. Kirjoittaja jopa toivoo, että kirjan ohjeiden aineksia ei muutettaisi eläinperäisiksi. Paha mieli tuli juuri siitä tiedosta, että miten huonosti eläimillä voikaan asiat olla. Eikä mieltäni kevennä yhtään se Ylen dokumentti tuotantoeläinten kauheuksista Suomessa.

Viimeaikoina on tullut markkinoille runsaasti ns. erityisruokakirjoja, on sokeritonta, gluteenitonta, maidotonta ja raakaruokaa. Toisinaan se ahdistaa, toisinaan inspiroi. Mutta yksi hyvä vaikutus näillä on ollut se, että ihminen alkaa pohtia oikeasti valintojaan. Mitä kannattaa syödä ja mitä ei. Mihin kannattaa panostaa ja mitä arvoja vaalia.

Tuulispään leivontakirja on erityinen teos. Vastaani ei ole toista tullut. Se perustuu eläinten kunnioittamiselle ja arvostamiselle. Kirjassa annetaan selkeitä vinkkejä ja neuvoja miten korvata munat ja maitotuotteet jollakin vastaavalla, kasviperäisellä tuotteella. Resepteissä ei käytetä myöskään hunajaa saati liivatetta. Kirjaan kootut reseptit ovat helppoja valmistaa, jos osaat mitata ja punnita, niin reseptien valmistaminenkin kyllä varmasti onnistuu. Valitut raaka-aineet ovat yksinkertaisia ja niitä löytyy marketeista.

Kirjan ohjeilla valmistuu maistuvat pullat, piirakat, munkit, kakut, muffinit, keksit, makeiset ynnä muut herkut, joita voi nauttia hyvillä mielin ja ilman huonoa omaatuntoa.


Kirjan on kirjoittanut Satu Saunio, Kamomillan konditoria –blogisti. Tuulispää on eläinten turva- ja vanhainkoti. Se tarjoaa kodin 50 eläimelle: kanoille, lehmille, sioille, lampaille, vuohille ja hevosille. Osa näistä eläimistä on kuvattu myös tähän kirjaan. Kirjan on kustantanut Finn Lectura, minulle ainakin ihan uusi tuttavuus. Näin kirjaesittelyn jossakin ruokalehdessä ja halusin tutustua tähän leivontakirjaan ja samalla myös kustantamon muihin julkaisuihin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...