Siirry pääsisältöön

Vaateniksit


Nyt löytyy vaateniksit yksien kansien välistä! Tässä kirjassa on 300 niksiä vaatteiden huoltamiseen, korjaamiseen ja kunnostamiseen.

Irmeli Castrén on kirjoittanut useita niksikirjoja ja Vaateniksit on hänen uusin teoksensa. 
Kirjasta löytyy hyödyllistä tietoa vaatehuollosta, mm. tahranpoistosta. 
Kirja opastaa korjaamaan vetoketjuja, ratkeamia ja venymisiä.  
Kirjasta löytyy kaventamis- ja leventämisohjeita housuille ja hameille, sekä paidoille ja jakuille. Nikseistä löytyy apuja myös erityisesti naisille moniin rintaliiviongelmiin.
Ja lopusta löytyy muistilista kirpputoreja varten.

Vaikka kirja visuaaliselta ilmeeltään onkin hieman pliisu ja tylsä, on se silti sisällöltään hyvin runsas kaikkine nikseineen. Mutta joihinkin nikseihin olisin kyllä kaivannut enemmän kuvallisia ohjeita, ihan ei siis amatöörille välttämättä selviä kaikki tekovaiheet kirjallisena, vaikkakin melko kattava sanasto kirjan takaosasta löytyykin. 

Putkiresorilla saa helposti pidennettyä lasten vaatteita: housuja ja hihansuita
perushihansuun voi kaventaa laskostempulla
Paksuja neuloksia voi lyhentää pelkillä saksilla
monen vaatteet istuvuus korjaantuu vyöllä tai olkatoppauksilla
Vinkki niitin poistamiseen farkuista
Sametista saat painaumat pois silitysraudan ja karhean froteepyyhkeen avulla
Sappisaippua tehoaa ruoka- ja ihmisperäisiin rasvatahroihin
Marseillesaippua pitää nahan pehmeänä.
…ja monia muita vinkkejä.

Vaateniksit - Irmeli Castrén - Gummerus

Arvostelu tehty arvostelukappaleen pohjalta.

Suvikukka2014


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Onni & Rohkeus

Onni ja Rohkeus - kaksi tärkeää palasta elämän palapelissä.  Docendon  kevään uutuuskirjat  ONNI  ja  ROHKEUS  sisältävät kumpainenkin  50 meditaatio- ja rentoutumisharjoitusta  kohottamaan mielialaasi sekä parantamaan itseluottamustasi. Kauniit kuvat ja jokaiseen hetkeen ja päivään sopivat pienet rentoutusmishetket, ajatustyöt ja meditaatiot täyttävät nämä kirjat.  Harjoitukset perustuvat tunnustettuihin tutkimuksiin ja hoitomuotoihin, kuten kognitiiviseen psykoterapiaan, tunnepohjaiseen mielen harjoittamiseen, tietoiseen läsnäoloon perustuvaan stressinhallintaan, voimalauseisiin ja mielikuvaharjoituksiin.  Jo pelkästään kirjojen selailu ja kuvien katsominen toimi ainakin minulla tietynlaisena meditaationa. Mieli rauhoittui kauniita kuvia katsellessa. Harjoituksetkin ovat varsin yksinkertaisia, lyhyitä ja lempeitä, eikä niiden tekemiseen vaadita paljoa. Hetki aamuisin, päivällä tai nukkumaanmennessä riittää.  ...

Pohjolan taruja

  Erityisesti nuorille suunnattu Pohjolan taruja kirja esittelee kiehtovalla tavalla Kalevalan, Eddan ja kansanuskontojen jumalia, sankareita sekä muita myyttisiä taruolentoja. Tosin panee kyllä miettimään, onko kyseessä sittenkään tarut, vai pohjautuuko nämä hahmot todellisuuteen, joita eri kulttuuriperinnöissä esiintyy. Se jääköön arvoitukseksi, sillä mielipiteitä on monia. Itse uskon, että kaikessa piilee totuuden siemen, tavalla tai toisella. Pohjolan taruja yhdistää jonkinlainen synkkyys ja suuret tunteet sekä suurieleiset teot , kolisevat egot ja kostonhimo. Jos siis olet herkkä imemään itseesi ympärillä olevia energioita, suosittelen suojaamaan itsesi. Ainakin itsellä alkoi ahdistuksen tunteet painaa mieltä näitä tarinoita lukiessa. Tosin kyllähän suurinosa tuntee ainakin Kalevalan ja muistaa miten kaikki meni. Kirja esittelee muun muassa ukkosenjumala Thorin, tietäjä Väinämöisen, Freijan ja Hongottaren sekä viikingit, haltijat, jättiläiset, maahiset, peikot ja muut taruj...

Kakku Battle

  Leipominen on hauskaa! Sen todistavat Ellimaija Leppänen ja Liisa-Maija Westerberg uudessa kirjassaan Kakku Battle. Kirjan ideana on luoda annetun teeman ympärille leivonnallinen tuotos! Mitä syntyykään kun aiheena on puutarhan unelmat, vapaapäivä, karkkikauppa tai huvipuisto. Ihanan herkullinen kirja täynnä hurmaavia reseptejä ja vedet kielelle herauttavia kuvia! Sain monta ideaa kokeiltavaksi, nyt kun tässä halloweenia kohti ollaan matkalla niin ideoita leipomuksia varten otetaan mieluusti vastaan.  Popparikakku, mokkapalamutakakku, omena-kinuskipullat, vaahtokarkki-suklaakakku, kahvikinuskipiirakka, Pätkis-kuppikakut, kirsikkapiirakka, piilotettu tiramisu ja joulutorttuvohvelit menevät ainakin testiin! KakkuBattle Ellimaija Leppänen & Liisa-Maija Westerberg Readme.fi 2025