Siirry pääsisältöön

Unelmahommissa

Jokaisella meistä on unelmia. Osalla isompia, osalla pienempiä. 
Osa meistä tavoittelee niitä, ja saavuttaa haluamansa. Osa ei uskalla hypätä tuntemattomaan ja osa ei edes tunnista tai tiedosta omia unelmiaan. Osa ei vain yksinkertaisesti uskalla unelmoida. Ihmisiä, tilanteita, asioita ja syitä on erilaisia. Aina kaikki ei ole mahdollista, ainakaan juuri sillä hetkellä. 

Mutta silti nykyään puhutaan paljon intuitiosta, aarrekartoista ja siitä, että kun oikein kunnolla panostaa unelmiinsa, sanoo ne ääneen tai piirtää niistä kartan niin ne alkavat pikkuhiljaa elää omaa elämäänsä ja toteutua. Oletko jo tehnyt oman karttasi? Minä olen. Ja toivon kovasti, että se muuttuisi todeksi. Toki asioiden eteen täytyy silti tehdä töitäkin.  Uskon silti, että asiat voivat elää omaa elämäänsä ja ne voivat ajautua omiin uomiinsa vähän kuin vahingossa, sattumalta, vaikka uskonkin sen olevan enemmänkin johdatusta ja maailmankaikkeuden puuttumista asioihin. 


WSOY:lta tuli vähän aikaa sitten kirja Unelmahommissa - tee itsellesi työ siitä mistä pidät. Kirja herätti minussa heti kiinnostusta, aihe kiehtoi suuresti. Halusin kirjan käsiini ja nyt vihdoin olen saanut luettua sen kokonaisuudessaan. Hieman kauan lukemiseen meni, mutta halusin paneutua siihen kaikessa rauhassa. Kirjassa kerrotaan tosielämän tarinoita eri ihmisten elämästä, unelmista, haaveista ja niistä rohkeista hypyistä, joilla on lähdetty tavoittelemaan unelmia, ja niistä hetkistä kun ne on saavutettu. Aina unelma ei ole ollutkaan ihan sitä miksi sen oli kuvitellut, mutta silloin voi aina vaihtaa unelman toiseen. Kirja painottaa sitä, että jos et kokeile, et voi tietää. Ja vain sinä itse voit tavoitella omia unelmiasi. 
Kirjan ovat kirjoittaneet bloggaajat Satu Rämö (Salamatkustaja-blogi) ja Hanne Valtari (Lähiömutsi). Toki heillä muitakin ammatteja on, mutta kirjan pääpaino on bloggaamisessa ja siinä, miten siitä voi tehdä itselleen ammatin. Itse olen jo pitkään haaveillut siitä, että saisin tehdä töitä etänä tai kotoa käsin. Jotenkin se vain houkuttelee entistä enemmän. Joskus halusin pistää oman toiminimen pystyyn, kävin jo tekemässä toimintasuunnitelmat ynnä muut, mutta homma kaatui silloin siihen, etten saanut starttirahaa. Syynä oli se, ettei unelmalleni ollut tilaa markkinoilla, tai että sillä ei tulisi toimeen, vaikka toisaalta olen kotiäitinä elänyt jo pitkään muutamalla satasella kuussa, ja silti saanut rahaa säästöönkin. Mutta ehkä silloinen haaveeni ei olisikaan ollut kovin kannattava juttu. 

Satu käskee hankkia vahvan verkoston, koska sitä jokainen tarvitsee. Yksin ei pitkälle pötki. Minäkin silloin yrityshaaveissani otin yhteyttä toisiin saman alan ihmisiin ja kyselin kaikkea mahdollista, mutta huomasin melko varhain sen, että apua ja neuvoja ei saakaan niin auliisti kuin olin kuvitellut. Juttelin erään alalla toimivan naisen kanssa, ja hänkin totesi, että alalla piilee kateutta, omaa itselleen karttunutta tietoa ei haluta kertoa toiselle, koska pelätään, että itse menetetään samalla jotakin. Siksi arvostinkin tässä kirjassa erityisesti sitä, että asioista puhuttiin suoraan ja rehellisesti, varsinkin rahasta, summista ja kuluista annettiin reilusti tietoa eikä vain sinnepäin. Koska juuri tällaiset tiedonmuruset on niitä tärkeimpiä kun itse alkaa tavoitella unelmiaan. On vaikea haalia tietoa kasaan jos sitä ei kukaan anna tai kerro.  
Unelmahommissa kirjan osa 4 oli se kaikista mehukkain - miten unelmatyöllä tehdään rahaa. Tässä osassa kerrotaan mm. miten luot taloudellisesti menestyneen blogin, asiaa kirjanpidosta, kuinka hinnoitella oma työ, ja painotetaan sitä, että ilmaiseksi ei työtä kannata tehdä. Lopuksi nelososassa Satu kertoo vinkit heille, jotka haaveilevat omasta kivijalkaputiikista, että mitä silloin oikeastaan pitää ottaa huomioon, ne tärkeimmät asiat.
Kirja oli mahtava lukukokemus. Näiden kahden naisen kokemukset ovat niin upeita, että melkein päätä huimaa. Miten voikaan saada kokea tuollaisia asioita, mitä he ovat kokeneet. Ja se inspiroi paljon, että joku on osannut järjestää asiansa niin, että saa työkseen tehdä sitä mitä rakastaa. Saa palkan asioista, joita toiset vain harrastaa. Matkustella, kiertää tapahtumissa ja kekkereissä, testata tuotteita ja tutustua uusiin asioihin, kirjoittaa ja luuhailla, ja se kaikki on osa työtä. Voi miten ihanalta se kuulostaakaan!

Unelmahommissa on myös loistava opas bloggaajille, niin harrastemielessä kirjoittaville kuin ammattibloggaajille. Kirjasta löytyy monenlaista hyödyllistä tietoa ja kallisarvoisia vinkkejä!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...