Siirry pääsisältöön

Calendar girl 1 & 2


Uudet kuukaudet - uudet tuulet! Kirjasarjan toinen kirja on vihdoin julkaistu suomeksi. Ja jälleen tunsin pakottavaa tarvetta hypätä Mian matkaan niin nopeaan tahtiin kuin suinkin oli mahdollista. Käytin jokaisen vapaan hetken kirjan lukemiseen. Ja olipahan taas ihana seikkailu! Tammikuun miekkosestahan ei eroon pääse, sehän on jo käynyt selväksi mutta vuodessa on kuukausia ne 12 joten on vain siirrettävä tunteet syrjään ja hypeltävä seikkailusta toiseen. Hyvää kannattaa odottaa, sanotaan. Huhtikuussa hypättiin baseballpiireihin ja hengailtiin syötävän komean adoniksen seurassa. Miehen, joka ensisilmäyksellä saattoi vaikuttaa pinnalliselta mäntiltä, mutta josta paljastuikin herkkä ja tunteellinen puoli. Toukokuussa matkattiin kiehtovaan paratiisiin, paikkaan nimeltä Havaiji. Siellä Mia sai toimia uimapukumallina ja jossa hän tapasi upean, tatuoidun samoalaismiehen. Kesäkuu toi mukanaan jännitystä ja mukavuusalueen ulkopuolelle joutumista Kaliforniassa. Vastassa oli päälle kuusikumppinen harmaahapsi ja hänen lipevä poikansa. 

Tällä neljänneksellä amorinnuolet sinkoilivat joka suunnassa. Amorin apulainen vain oli hieman yllättävä taho. Ne Oikeat löysivät toisensa. Mutta Mian matka jatkuu edelleen. Isän velat on maksettava ja puolet rahasummasta on vielä haalittava kasaan. Turvallista matkaa tuleviin seikkailuihin, Mia! 
Jään kaipaamaan seuraasi.

Rakkaudella,
S.


CALENDAR GIRL 2 • Audrey Carlan • WSOY 2017

* * *



Arjen haasteista ja stressistä on ihanaa päästä välillä pois ja mikäs sen parempi tapa kuin uppoutua hyvään kirjaan. Olen aika huono lukemaan kirjoja, paitsi silloin kun kyseessä on itseni mielestä erittäin hyvä kirja. Ja sellaisen kirjan tunnistaa siitä, ettei siitä pysty olemaan erossa. Hyvä kirja muotoutuu mielessäni eläviksi kuviksi ja toisinaan luulen mielikuvieni tulleen jostakin elokuvasta tai sarjasta kunnes tajuan, että kyseessähän olikin kirja.

Romantiikka uppoaa aina kunhan se ei ole liian imelää. Rohkeutta ja särmää saa ja pitääkin löytyä. Myös sarkasmilla on tärkeä osa hyvää lukunautintoa.
Audrey Carlanin uutuussarja Calendar girl sopii hyvin hyvän kirjan kriteereihini. Rohkeat tarinat vievät mukanaan, vaikkakin minä yleensä takerrun niihin taustalla kulkeviin rakkaustarinoihin. Kukapa ei joskus olisi haaveillut sykähdyttävän intohimoisesta rakkaudesta. En tiedä onko sellaista oikeasti olemassa mutta olen kiitollinen, että pääsen nauttimaan niistä edes kirjojen ja tarinoiden kautta.

Calendar girl -sarjan idea ja tarina on mielenkiintoinen. Syyt päähenkilön, Mian, valintoihin ovat yllättäviä ja varsin ymmärrettäviä. Joskus ihminen joutuu tilanteisiin, joihin ei välttämättä tahtoisi mutta ne on silti kohdattava. Eikä koskaan täysin voi tietää mitä kaikkea näistä tilanteista voikaan oppia ja saada. Kirjasarja koostuu 12 osasta, 12 kuukaudesta, 12 tarinasta ja 12 erilaisesta uudesta suhteesta, joista Mia itsensä löytää. Ensimmäisessä osassa hän tapaa upean miehen, johon tahtomattaan tykästyy jopa hivenen liikaa. Romantikko minussa heräsi heti kun 'näin' voimakkaan vetovoiman näiden kahden välillä. Romanttisena höpsönä minua jäi jopa hieman kaihertamaan miten tämä tummakutrinen kaunotar tuosta vain lähti uusiin seikkailuihin, vaikka osa minusta uskoo, että tämä orastava suhde ja tarina tulee vielä päättymään onnellisesti. Mutta sitä odotellessa on vielä monta tarinaa läpikäytävänä ja niitä odotankin suurella innolla!

Audrey Carlan
Calendar girl
Wsoy 2017

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...