Siirry pääsisältöön

Palstalta parempaa


No mutta sanonko  mitä. Olin jo hyvä jottei kumisaappaat jalassa ja kädet multapussissa kunnes taivaalta tipahti kasoittain lunta! Ei, en kestä. Juuri saatiin pihasta viimeisinkin jääkappale sulatettua ja tiet siivottua niin eiköhän sitä himskatin lunta tullut taas lisää. Ja vielä tuommoista raskasta, joka jämähti maahan kiinni. Minun piti aloittaa kylvöpuuhat. Kirjakin oli sitä varten hankittuna ja siemenpussit ostettuna. Masentaa katsoa ikkunasta ulos kun lunta tulee edelleen. Edes talvella ei satanut yhtäjaksoisesti tällä tavalla kuin nyt on tullut. Se alkoi toissa yönä ja loppua ei näytä olevan tiedossa. En ole edes jaksanut katsoa säätiedotuksia. Njaa, no huomenna ja lauantaina pitäisi olla kymmenisen astetta ja sunnuntaina sitten taas viilenee. Kukas se olikaan, joka vähän aikaa sitten ennusti, että vappuna on +20. Näkis vaan. Tätä menoa en saa herneitä ikinä. Ja mitä on kesä ilman herneitä!

Etana, etana näytä sarves, missä on Pekka Pouta. Ehkä pitää sitten vain kokeilla esikasvatusta sisätiloissa. Jos raahaisi multasäkin keittiöön ja aloittaisi hommat vähän toisella tavalla kuin suunnittelin. Paitsi että mistäs minä nyt sitä hiekkaa kaivan kun hiekkalaatikko taitaa olla taas kohmeessa. Ajattelin siis pistää hiekkaa mullan sekaan. Nämä minun hommat on yleensä tällaisia musta-tuntuu-tyyppisiä. Olen ehkä kuullut jostakin, että niin ja näin kannattaa tehdä ja sitten sen muistikuvan perusteella teen asioita. Lähinnä siitä syystä halusinkin aiheeseen sopivan kirjan, joka kertoisi miten ne asiat OIKEASTI pitää tehdä. Moni varmasti muistaa Arno Kasvin teeveestä. Hänet löytää myös kirjoista. Uusin niistä on Readme.fi:n julkaisema kevään uutuusPALSTALTA PAREMPAA. Kasvi sanoo asiat suoraan, kaunistelematta. Hän ei lupaa viljelyn olevan helppoa. Rehellisesti sanottuna itselläni meinasi mennä pupu pöksyyn heti kirjan alkumetreillä, olin nimittäin ajatellut hieman suoraviivaisemmin kuin Arno Kasvi. 

Laatikkoviljely tuntuu kiinnostavalta. Ja suhteellisen vaivattomalta. Siinä pysytään tiettyjen raamien sisäpuolella eikä sadon aikaansaamiseksi tarvita maajyrsintä tai lavallista erilaisia työvälineitä. Haluan yleensäkin kokeilla vaihtoehtoisia toimintatapoja, nyt sitten saa nähdä kannattaako se. Olen aina haaveillut omasta kasvimaasta, jossa kasvaisi perunaa, porkkanaa, sipulia ja herneitä. En silti tiedä olenko vielä valmis sen rakentamiseen ja hoitamiseen. Anoppi sanoo usein, että kyllä ne tomaatit paljon halvemmalla ja helpommalla saa kaupasta ostettaessa. Onhan se varmasti niinkin. Ainakin jos aloittaa kaiken ihan A:sta alkaen. 

Palstalta parempaa kertoo perusasiat oman sadon kasvattamisesta aina mullan työstöstä lähtien. Koska kylvetään, miten taimia kasvatetaan, miten paljon kastellaan, mitä lisälannoitteita tarvitaan ja kuinka tuholaiset pidetään poissa. Kirjassa tutustutaan lämpöpenkkiin, lämpölavaan sekä erilaisiin kasvihuoneisiin ja niissä kasvatettaviin lajikkeisiin. 
Sen jälkeen käydään käsiksi eri lajeihin ja lajikkeisiin. Salaatit, kaalit, juurekset, perunat, bataatit, maissit, kurkut, kurpitsat, melonit, sipulit, tomaatit, palkokasvit sekä maustekasvit käydään huolella läpi yksi kerrallaan. Jokaisesta kasvatettavasta kerrotaan sen ominaisuuksista, ja hyötykäytöstä. Kylvö ja esikasvatus, kasvupaikka ja hoito tuholaistorjuntoineen tulee ilmi selkeästä ohjeesta.
Kirja sopii niin motivoituneille alottelijoille kuin kokeneemmille puutarhureille. Kirjasta löytyy myös reseptejä ja vinkkejä raaka-aineiden käyttöön.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...

Tenavat tasapainoon

Lapsi oppii oman käyttäytymisensä säätelyä vain sopivasti kuormittuneena. Miellämme lapsen helposti huonokäytöksiseksi, jos hänen käyttäytymisensä ei mielestämme sovi tilanteeseen. Esimerkiksi sukujuhlissa energiaa pursuvaa ja liikkeeseen pyrkivää lasta pidetään usein kurittomana. Näennäisesti huonossa käyttäytymisessä on kuitenkin kyse oman kuormituksen säätelystä. "Samalla tavoin kuin aikuinen purkaa kuormitustaan esimerkiksi liikkumalla tai menemällä lepäämään, myös lapsi säätelee omaa kuormitustaan”, kertoo Tenavat tasapainoon -kirjan kirjoittanut toimintaterapeutti Merja Tompuri . ”Lapset eivät toki valitse toimintaansa ajatellen, että tilanne on kuormittava ja nyt vähennän stressiä liikkeen avulla, vaan säätely tapahtuu automaattisesti keskushermoston ohjaamana.” Jos säätelyyn ei ole mahdollisuutta tai jos sen tarve sivuutetaan, kuormitus kasvaa liian suureksi. Silloin ihminen, niin aikuinen kuin lapsi, voi huonosti. Kuormitus ei itsessää...