Siirry pääsisältöön

VILLIYRTTI keittokirja


Sami Tallberg – VILLIYRTTI keittokirja – readme.fi


Tässäpä teille todella mielenkiintoinen kirja! 
Tämän luettuasi et enää kävele luonnossa laput silmilläsi vaan tutkailet kiinnostuneena ympäristöäsi ja sen kasvillisuutta. Näin ainakin minulle kävi. Olen kylläkin ollut kiinnostunut villikasveista, eli syötäviksi kelpaavista kasveista, niin kauan kuin muistan, ihan pikkuisesta asti. Olen siis syönyt koivunlehtiä, ketunleipiä, kuusenkerkkiä ja krassinkukkia. Mutta nyt kirjan luettuani olen saanut laajennettua ja avarrettuani kasvituntemustani entisestään. Nyt kun katselen ympärilleni, löydän jatkuvasti uusia kasveja, joita voisi maistella. Tuo, tuo ja tuokin on syötävää! Todella hauskaa! Tänäänkin kävellessäni maistelin syreenin kukkasia. En muuten tiennyt, että syreenikin on syötävää. Mutta siitäpä sainkin idean kerätä syreenin kukkasia ja kokeilla kuivattaa niitä. Jos väri säilyy hyvänä niin nehän olisivat kauniita koristeita leivonnassa. 

Kirjassa on esiteltynä 75 suomalaista villikasvia: kasvitietoutta, keruuohjeita ja reseptejä. Osa kasveista on melko vieraita, tai sitten kuvista ei välttämättä saa ihan selkeää kuvaa mikä kasvi on kyseessä. Mutta onneksi nykypäivänä tiedonhaku on entistä helpompaa: netin kautta löytää runsaasti tietoa ja kuvia kasveista – varsinkin kun nyt tietää mitä etsiä. Villikasveissa on mielenkiintoisia makuvivahteita vaniljasta limettiin, ja niiden käyttökohteita on lukemattomia. Kirjan avulla opit kokeilemaan ja huomaamaan mihin kaikkeen villiyrttejä voi käyttää, ne kun sopivat salaatteihin, lämpimiin ruokiin, juomiin ja jälkiruokiinkin.

Kirjan kirjoittajasta, Sami Tallbergista huokuu suuri intohimo villikasveja kohtaan. Hän on paneutunut asiaan suurella motivaatiolla ja innolla. Villiyrtit ovat hänelle sydämen asia. Ja onhan se nyt inspiroivaa miten ja mitä luonnosta voi löytyä ja mitä kaikkea oikeasti voikaan käyttää hyödyksi ravinnokseen. Ja lisäksi näillä kasveilla on monia lääkinnällisiäkin ominaisuuksia, joita on hyödynnetty jo vuosisatojen ajan. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...