Siirry pääsisältöön

Kalanruodosta katnisslettiin

Pitkät hiukset lapsesta saakka eikä osaa tehdä lettejä. Ehkä vähän noloa.
Itsestäni siis puhun. Perusletit kyllä onnistuu mutta edes ranskalaista en oikein hallitse. Sen tekeminen menee yleensä sellaiseksi nyhräämiseksi ja hermojen kiristelyksi, ja lopputuloksena on toispuoleinen takkupötkö. Mikä sitten on (teko)syynä, etten ole koskaan lettejä oppinut palmikoimaan, ehkä se, että itselle niitä on hankala tehdä tai ettei minulla ole ollut pitkätukkaisia kavereita. Mutta ehkä toivoa ei ole kokonaan menetetty, ehkä voin vielä oppia.


Otavalta ilmestyi juuri Ihanat letit -kirja, jossa esitellään parikymmentä erilaista lettimallia ja -kampausta. Kirjan on kirjoittaneet tanskalaistytöt Laura & Marie. Nämä tyttöset ovat pienestä saakka rakastaneet lettejä ja vuonna 2013 he saivat idean jakaa ideoitaan ja kampausmallejaan Instagramissa ja yllätyksekseen saivat mielettömän määrän seuraajia, muita leteistä innostuneita ympäri maailmaa.

Tähän kirjaan on kerätty tyttöjen suosikkikampauksia. Kirjassa esitellään erilaisia lettikampauksia vaihe vaiheelta -kuvaohjeiden kera: viisi peruslettiä videolinkkeineen, kymmenen lettikampausta ja viisi juhlakampausta. Lisäksi annetaan vinkkejä kampausten koristeluun ja opastetaan miten perustekniikoita voidaan muunnella ja siten saada aikaan yhä erilaisempia malleja.

Ranskalainen-, hollantilainen-, kalanruoto- ja kierretty letti
Vesiputous-, katniss-, Slide-up- ja kahdeksikkoletti.
Ja paljon monia muita.

Kirja on kiva uutuus, vastaavia ei pahemmin olekaan ollut markkinoilla. Ja minusta on todella mukavaa, että nuoret ovat näin innostuneita leteistä: tekevät niistä selkeän ohjekirjan ja jakavat netissä lisää malleja. Letittäminen on käsityötä sekin, ja se ei maksa mitään. Lisäksi se on sukupolvia yhdistävä tekijä. Palmikointi ei katso ikää, siitä ovat kiinnostuneita niin isoäidit, äidit kuin lapsetkin.

Voit seurata tyttöjä heidän Instagram-tilinsä kautta @HairAndNailInspiration.


Ihanat letit
Kalanruodosta katnisslettiin
Arnesen Laura Kristine, Wivel Moosgard Marie
Otava 2015
112s.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...