Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2024.

Squishmallows - Omistajan käsikirja

  Original Squishmallows - Omistajan käsikirja Meille saapui ensimmäiset Squishmallowsit vähän kuin sattumalta muutama vuosi sitten, ja yhtäkkiä niistä tulikin lasten lemppareita. Sen jälkeen niitä on hankittu monissa eri koissa jouluksi ja syntymäpäivälahjoiksi. Juuri hetki sitten saatiin taas pari lisää.  Nyt onkin sitten kiva, kun on tällainen Squishmallows-kirja, johon on koottu 250 eri hahmoa. Jokaisesta hahmosta löytyy mielenkiintoista tietoa, kuten esimerkiksi heidän tiimeistään, harrastuksista, "syntymäpäivästä" ja muista kiinnostavista ominaisuuksistaan. Ihana kirjalahja näiden pehmoisten söpöläisten ystäville! #SquishmallowsSquad Readme.fi 2024

Rukouskirja miehelle

  Rukous voi olla vaikka pari sadateltua ärräpäätä, Jumala kyllä osaa suodattaa. Sitä paitsi pakko Hänellä on huumorintajuakin oltava, eihän kukaan tätä touhua ilman sitä jaksaisi katsella. Ihminen itse on määritellyt asioille raamit ja rajat, ei kukaan muu. Uskoakaan ei voi niputtaa tiettyihin kaavoihin, kukaan ei voi sanoa, että toisen tapa olisi väärin. Rajatkin on tehty rikottavaksi ja tapoja kannattaa aina välillä vähän tuulettaa.  Miehen rukouskirja Ei tässä mitään, mutt a on mielenkiintoinen katselmus miehisiin ajatuksiin ja tuntoihin. Minulla on aina suuri kiinnostus ihmisyyteen, ihmisiin ja asioihin. Kysyn mielelläni kysymyksiä "Miksi".  Kirja näyttää, että rukous voi taipua moneen eri muottiin. Se voi olla runo, pari valittua sanaa, ajatuksen virtaa, manifestointi, laulu tai jotain siltä väliltä. Hyvä lahjavinkki miehelle, ja tai hänelle, joka haluaa sukeltaa miehen aatelmiin. Ei tässä mitään, mutta — Miehen rukouskirja Kanala Kari & Kormilainen Ville Kir...

Sudoku - aivojumppaa

 Hyvää joulukuun ensimmäistä! Ihana lahjaidea sudokujen ystävälle!   250 kutkuttavan koukuttavia pulmia kolmessa eri tasossa. Kaiva siis kynä esiin ja istahda mukavasti sohvannurkkaan, tässä aika kuluu joutuisasti. Sudokujen kanssa käy samoin kuin usein ristikoidenkin kanssa, niiden ratkaisemisia on vaikea lopettaa. Sudoku - aivojumppaa Readme.fi 2024