Siirry pääsisältöön

Kimppu



Rakastatko kukkia ja kauniita kimppuja? Haluaisitko oppia sitomaan perinteisiä ja vähän erikoisempiakin kimppuja? Jos vastasit kyllä niin Kariston uutuuskirja KIMPPU on vastaus toiveisiisi!

Kirjan kirjoittaja, tanskalainen floristi, Lars Jon opastaa kirjassaan miten kimput syntyvät. Hän käyttää paljon luonnonkukkia omissa kimpuissaan. Nyt onkin hyvä aika alkaa suunnitella mitä kukkia tahtoo omassa puutarhassaan ensi kesänä kasvattaa, ja jos omaa puutarhaa ei ole niin esimerkiksi parvekkeella ruukuissakin pystyy kukkasia kasvattamaan. Toki helpoin tapa on ostaa kaupasta valmiita leikkokukkia ja tehdä niistä tilanteeseen sopiva kimppu.

Kirjassa esitellään neljä sidontatekniikkaa: spiraali, paralleeli, tukirakenteen käyttö ja maljakkoon asettelu. Jokaisen kimpun kohdalla kerrotaan mitä kukkia ja työvälineitä tarvitaan ja millainen maljakko kullekin kimpulle sopii parhaiten.

Kirjasta löytyy runsaasti tietoa, vinkkejä ja niksejä miten kukat saa kestämään, millaiset imupinnat mihinkin kukkaan leikataan ja miten eri kasvit ja kukat tulee esikäsitellä ennen kimpun sitomista. Monesti olen tehnyt kimpun kesäkukista ja monesti se on myös nuupahtanut nopeasti, mutta enpä ole tullut ajatelleeksi, että kukat ja oksat tulisi antaa olla vedessä 4-12 tuntia ennen kimpun sitomista, jotta kukat saavat imettyä tarpeeksi vettä. 

Oi, että miten ihania asetelmia ja kimppuja täältä löytyy! Aukeama aukeamalta yhä kauniimpia kimppuja, ja näyttävät niin yksinkertaisilta. Kevään ensimmäinen kimppu tehdään munankuoreen orvokeista ja sinililjoista. Tulppaanikimpun ympärille kierretään lehdettömiä muratinoksia kuin tuutiksi. Kesäkukkien varret leikataan lyhyiksi ja kukat asetellaan lautaselle kuin kauniiksi tauluksi. 
Oksia ja risuja käytetään runsaasti, niistä muodostetaan tukirakenteita, ja erilaisia kehikoita. Koivunoksista tehdään koreja, bambusta ja muista paksuista oksista tehdään koristeita kimppuihin. Kirjan ideat ovat erikoisia, innovatiivisia ja suorastaan herkullisia, inspiraationi kuplii valtoimenaan kirjan malleja katsellessani. Odotan innolla kesää, että pääsen käsiksi luonnon antimiin, mutta tokihan kimpun voi tehdä vaikka herkkusienistä, chileistä ja salaateista! Mielikuvitus vain on rajana. Yksi kiva idea muiden joukossa on kääriä yksittäisiä isokukkaisia kukkia vuorenkilven lehtiin ja yhdistää ne yhdeksi isoksi kimpuksi.

Kimppu
Lars Jon
Karisto 2017

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...