Siirry pääsisältöön

Yökoulu ja järkyttävä jättizombi


Paula Norosen luoma Yökoulu -kirjasarjassa pääosissa seikkailevat zombipoika Paavo sekä vampyyri nimeltään Martta. He ovat lähes tulkoon tavallisia koululaisia tosin aivan tavallisista koululaisista heidät erottaa se, että he nukkuvat päivällä ja käyvät yöllä koulua. Paavolla on pikkuveli Raimo, joka käy samassa koulussa kuin veljensä mutta Raimo on tietekin vasta yökodissa. Paavon veli on kuitenkin kasvanut jo sen verran, että unista ei enää tule mitään ja Paavo pelkää että vanhemmista tulee normaaleja, koska se on kaikista pahinta mitä voi kauhuolennoille tapahtua.

Raimo vauva on saanut päähänsä, että hän haluaa barbie nuken ja hokeekin sitä kokoajan niin että kaikilta on menossa hermot. Kemianopettajalla on ratkaisu Paavon ylivireyteen ja hän antaakin Raimolle liuosta johon on kerätty tavallisilta ihmisiltä kyllästyttäviä ja väsyttäviä asioita kuten hikeä kokeisiin lukemisesta ja kun tähän vielä lisättiin mm. suolaa ja vetyatomeja syntyi liuos, joka väsyttää.

Mitä tapahtuukaan kun huomataan, että Raimo saakin aivan väärää liuosta, joka tekee Raimosta entistä suuremman zombivauvan. Miten neuvokkaat Yökoululaiset saavat lopulta Raimon rauhoittumaan ja millaiseen urotekoon suuri jättivauva pystyykään muiden avustuksella.

Yökoulu ja järkyttävä jättizombi on Yökoulu-sarjan yhdeksäs osa. Näiden lisäksi Yökoulun pieni kauhukäsikirja tarjoaa yökoululaisille, jossa pääset tutustumaan Yökoulun lukujärjestykseen, ruokalistaan tai Wilma-viesteihin. Opit myös Yökoulun omaperäisiä välituntileikkejä.


Paula Norosen hyvämielisen hauska huumori ja kuvittaja Kati Närhen hauskan värikkäät kuvat tekevät Yökoulusta ei-pelottavan jokaiselle sopivan kirjasarjan.



Paula Noronen – Yökoulu ja järkyttävä jättizombi

Tammi 2022

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...