Siirry pääsisältöön

Kivillä parantamisen voima


Kivillä parantamisen voima on kaunis, lempeä ja selkeä kirja, jossa esitellään yli 70 kiveä parantavine ominaisuuksineen. Kivet edesauttavat sekä mielen että kehon hyvinvointia. Tämä kirja kertoo miten hyödyntää omaa sisäistä voimaa kivien energiaa apuna käyttäen. Kirja neuvoo miten kuka tahansa voi saada yhteyden kivien kanssa ja siten edesauttaa omien luottokivien löytymistä.

Kivet on jaoiteltu kirjaan niiden käyttöominaisuuksiensa mukaan, kuten esimerkiksi sisäisen rauhan ja tyyneyden kivet, työssä menestymisen kivet, itsensä huolehtimisen ja rakastamisen kivet sekä hyvän päivän aloituksen ja päätöksen kivet. Kirjasta löytyy lisäksi tietoa kivien ostopaikoista, puhdistuksesta ja ylipäänsä ohjeita sopivien kivien löytämiselle. Näiden lisäksi kirjaan on kirjattu myös ohjeet kivi- ja chakrameditaatioon

Kirjaa lukiessani pistin itselleni mieleen useita kiviä, jotka ominaisuuksiltaan voisivat sopia minulle. Hankintalistalle voisin laittaa myös chakrameditaatioon tarvittavat kivet. Rakastan kiviä ja olenkin aina kaikkialta kerännyt mukaani kauniita kiviä, joita sitten löytyy sieltä täältä kotoani ja puutarhasta. Silti mitään suurempaa yhteyttä en ole saanut luoduksi kivien suhteen, eli en esimerkiksi tunne niiden energioita tai en saa tuntemuksia niitä käsitellessäni. Kiinnostusta kuitenkin löytyy, joten mielenkiinnolla tahtoisin kokeilla yhteyden luomista kiviin ja kokeilla onko niillä vaikutusta minuun tai opinko tuntemaan niiden energioita. 

Ainut miinus tässä kirjassa on se, että olisin kaivannut jokaiseen kiviesittelyyn myös kuvallisen esittelyn. Ehkä kuvat on jätetty pois juuri sen takia, ettei valinta perustu pelkkään ulkonäköön vaan sen sijaan kivien ominaisuuksiin. En osaa sanoa, mutta jonkinlainen kuvallinen luettelo olisi voinut olla paikallaan. Muutoin pidin kirjan ilmeestä ja lempeästä lähestymistavasta.


Kivillä parantamisen voima
- Mielen ja kehon hyvinvointia
Knowles, Emma Lucy

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...