Siirry pääsisältöön

Herkkuja yksisarvisten tapaan


Herkkuja yksisarvisten tapaan. Ai siis mitä? No värikkäitä herkkuja, niistä on kyse. Pastellinsävyisistä leivonnaisista ja jälkiruoista sekä mahtuu mukaan myös sateenkaaren kirjavia ja tähtisumun värisiä herkkuja. 

Ai miksi? No siksi, että ne tuottavat ympärilleen iloa ja hyvää mieltä. Suloisen väriset herkut hivelevät kaikkia aisteja ja saavat onnentunteen hypähtämään sydämessä. Ainakin minulla. Ja lapsilla. Moni voi kummastella tai vältellä värikkäiden ja ei niin tavanomaisen väristen herkkujen syömistä, vaikka toisaalta silti karkkipusseissa kaikki värit saattavatkin kelvata. Mutta onneksi oikeastaan mitä tahansa väriä saa aikaan luontaisesti, jopa sinistä, mustaa ja violettia. 

Itse olen jo jonkin aikaa käyttänyt värejä leivonnassa ja ruoanlaitossa. Värit, erityisesti sellaiset, joita ei usein näe lautasella, kiinnostavat ja houkuttelevat kokeilemaan. Vältän keinotekoisia väriaineita koska yksinkertaisesti haluan kokeilla löytää luonnosta samat värit luonnonmukaisina versioina. Juuri äsken leivoin sinisiä sämpylöitä ja toissa päivänä pyöräytin mustan pirtelön. Lapset tykkäävät hekin värikkyydestä ja tilaavat toisinaan pinkkejä ohukaisia tai vihreää pirtelöä.

Kirja on pullollaan värikkäitä herkkuja, makeita voi-sokeri-överileivonnaisia, jotka sopivat mm. lastenjuhlien tarjoilupöytään. Näistä mainittakoon vaikkapa sateenkaaren väriset kuppikakut turkoosilla kuorrutteella, tummansävyiset tähtipöly-muffinit, pinkit strösseleillä täytetyt kuppikakut ja värikkäät täytekakut joissa värit vaihtelevat sekä kerroksittain että kuorrutteessa. Yksisarvisten tapaan leivonnaiset koristellaan runsain strösselimäärin, sokerikuorrutteesta tehdyin sarvin ja kultamaalein. Erityisesti mintunvärinen Yksisarvisen suukko -kakku pinkein nonparellein ja marengein näyttää älyttömän hurmaavalta. 

Kakkujen ja kuppikakkujen lisäksi kirjasta löytyy ohjeita kekseille, pikkuleiville, biscotteille, donitseille ja makeisille kuten toffeelle ja kakkutikkareille. Herkkujen lisäksi värit voivat herättää letut, smoothien, pirtelön, paahtoleivät, jäätelön ja mocktailit eloon. 

Suosittelen kirjaa kaikille yksisarvisille, keijuille, satuolennoille, merenneidoille ja onnen etsijöille. Sokerin, voin ja jauhojen määriä kannattaa katsella vaaleanpunaisten linssien läpi ja nauttia vain värien iloittelusta joka suupalalla. Tai sitten voit käyttää kirjaa inspiraationa omille luomuksillesi, omilla ehdoillasi. 

Alix Carey
Kirjapaja 2019

Terkuin, Rämäpää Illanseitti (minun yksisarvisnimeni)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...