Siirry pääsisältöön

Yllätyskakut – Angela Drake



Kirja sisältää hauskoja kakkuja, joiden sisältä paljastuu yllätys. Ohjeet ovat jo jonkin verran leipomista harrastaneen mielestä melko yksinkertaisia, eli suurta kynnystä onnistumiseen ei ole. Selkeät ohjeet ja kuvitetut valmistusvaiheet opastavat kaikissa työvaiheissa taikinan valmistuksesta aina kakun koristeluun saakka.

Kirjassa on 20 erilaista reseptiä: kuivakakkuja, täytekakkuja ja kuppikakkuja. Kakuissa on aina jokin juju, mikä ei välttämättä näy päällepäin. Yllätys saattaa löytyä kuivakakun sisältä jonakin hauskana muotona tai täytekakun sisältä paljastuukin rykelmä makeisia tai tuoreita marjoja. Tai sitten kakkutaikina sisältää sateenkaaren värejä. 
Elintarvikevärejä siis käytetään säästelemättä. Jos niiden käyttö tuntuu epämieluisalta voit aina korvata värit luontaisilla väreillä kuten vaikkapa punajuurimehulla, mustikalla ja lehtikaalilla tai pinaatilla. Sinistä ja violettia väriä saat yllättäen punakaalesta soodan avulla. Itse tein muinoin lapselle sateenkaarikakun juuri näitä väriaineita käyttämällä ja kakku onnistui hyvin, eikä tarvitse pelätä, että kakku maistuisi omituiselta koska maut näissä raaka-aineissa ovat mietoja.

Kirja on visuaaliselta ilmeeltään sekoitus nykyaikaa ja 90-lukua. Jotenkin kansi ja sisus eivät vain kohtaa toisiaan. Otsakefontti on hauska, mutta sivupohjat, tekstifontti ja 
sivun asettelu luovat mielikuvia 90-luvusta. 
Kansi on kaunis ja varsinkin takakansi on harmoninen ja houkutteleva.

Kirja sopii mainiosti leipojalle, joka ei välitä pikkutarkoista kakkukoristeiden tekemisistä, mutta joka tahtoo silti saada leivontaan hauskaa twistiä ja yllätyksellisyyttä. Eikö olekin mukavampi katsella ja nautiskella kakkua, joka on ehkä yksinkertaisen näköinen mutta sisältää herkullisen yllätyksen, kuin kakkua joka on hiottu päällisin puolin viimeisen päälle, mutta jonka sisus on jäänyt vaillinaiseksi?

Leipomisen iloa,
Suvikukka2014

Yllätyskakut – Angela Drake - Gummerus
Kirja ilmestyy tammikuussa 2015

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma KOPPA - puikoissa ja koukussa

Ei uskoisi, että siitä on jo melkein kymmenen vuotta kun tein edellisen kerran arvostelun Virpi Marjaana Siiran kirjasta. Miten tämä aika kulkeekaan näin nopeasti! Silloisessa kirjassa aiheena olivat ympyrät ja sen eri variaatiot . Ja silloin vain virkkailtiin, toisin kuin tässä Oma KOPPA, puikoissa - ja koukussa kirjassa, jossa myös neulotaan (eli kudotaan kuten meillä päin sanotaan). Tuon edellisen arvostelun yhteydessä vuolaasti kiittelin kirjailijaa siitä, että olin oppinut tekemään täydellisen ympyrän. Myönnän, että tasaisen pinnan tai muodon aikaansaaminen on aina hieman hankalaa. Ympyrästä tulee kuppi ja kopasta pefletti. Tykkään Virpi Marjaana Siiran tyylistä tehdä ja luoda. Se on jotenkin niin vaivatonta ja spontaania. Kuten aiemminkin sanoin, ajatus "ei oo niin justiinsa " tuntuu sopivan myös tähän kirjaan. Moka tai virhe on vaan kaunistus.  Tässä kirjassa inspiraationa ovat toimineet puut. Ja luonto yleensä. Ovathan nuo tärkeitä meidänkin olemassaolon kannalta

Satuhieronta

Satuhieronta  läsnäolevan kosketuksen ja sadun taikaa ”Satuhieronta on satujen yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan. Se on rentoutumista ja rauhoittumista, läsnäoloa ilon ja leikin kautta. Satuhieronnassa yhdistyy kaksi lapsen kasvun ja kehityksen kannalta oleellista asiaa:  satu ja hyvä kosketus." Muistatko miten hyvältä se tuntui kun joku piirteli selkään kuvioita? Omasta lapsuudesta se ainakin muistuu mukavana muistona mieleen. Monesti lapsina piirtelimme toistemme selkään kuvioita ja yritimme arvata mikä kuva on kyseessä. Samaa on tehty myös päiväkodissa ja koulussa. Nyt asiaa on tutkittu tarkemmin, ja sille on löytynyt nimi: ’satuhieronta’. Satuhieronta tuntuu lähes epätodellisen yksinkertaiselta tavalta poistaa monia negatiivisia asioita ja ennen kaikkea lisätä positiivisia asioita. Satuhieronnan vaikutukset ulottuvat niin psyykkiseen, fyysiseen kuin sosiaaliseenkin hyvinvointiin. Se antaa myönteisen läheisyyden ja kosketuksen kokemuksia, tukee itsetuntoa, kehittä

Kiehtovat Tarot-kortit

Tarot -korttejakin käsiteltiin pintapuolisesti Tammen kirjassa. Tarot-kortit ovat varmasti lähes jokaiselle ihmiselle jollain tavalla tutut, ainakin käsitteen tasolla.  Tämä  Gummeruksen julkaisema Tarot-pakkaus  sisältää pienen ja ison arkanan kortit, siis yhteensä 78 korttia sekä helppotajuisen oppaan korttien käytöstä, pöytien luomisesta ja tietysti tiedot jokaisen kortin merkityksestä.  Tarot-kortit ovat nekin kiehtoneet minua jo pitkään mutta muistaakseni minulle ei ikinä korttia ole nostettu enkä vielä itsekään ole uskaltanut itselleni kortteja asetella. Jännittää nimittäin jos jonkin verran mitä sieltä nousee ja osaanko tulkita kortit oikein. Hieman myös hämmentää tuo korttien tulkinta, sen kun voi tehdä joko suoraan tai käänteisesti. Mistä sen sitten tietää miten päin asian ymmärtää. Vastauksen voisi toki varmasti saada heiltä, jotka Tarot-kortteja käyttävät aktiivisesti. Opaskirjassa ohjeistettiin, että korttipakkaa kannattaa pitää lähellä jonkin aikaa, jotta pa