Siirry pääsisältöön

Oletko maaenkeli -kirja

Oletko Maaenkeli? - Doreen Virtue


Oletko Maaenkeli -kirjan avulla voit oppia tunnistamaan itsessäsi maaenkelin piirteitä, ja sitä kautta vahvistumaan ja kehittymään paremmaksi ihmiseksi.

Maaenkelit ovat hyvin herkkiä ja huolehtivaisia, he suhtautuvat elämään viattomuudella. He ovat optimistisia ja näkevät toisissa ihmisissä aina hyvää, mutta saattavat jäädä helposti narsistien ja hyväksikäyttäjien hampaisiin. Maaenkelit tuntevat kutsumusta toisten auttamiseen ja opastamiseen.

Kirja antaa perustietoa sisäisestä lujuudesta: miten oppia erottamaan sisäinen lujuus karkeasta lujuudesta, toisinsanoen olemaan herkkä mutta silti vahva.

Kirjassa käsitellään myös melko laajasti tuhoisia ihmissuhteita – miten tunnistaa ne ja miten selviytyä niistä. Maaenkelit kun monesti joutuvat kokemaan erilaisia haasteita ihmissuhteissaan juuri sen takia, että ovat niin ”mukavia” ihmisiä. Lisäksi maaenkelit saattavat kokea tarpeetonta ja aiheetonta syyllisyyttä asioista, jotka eivät oikeasti heistä johtuisikaan.

Lopuksi kirjassa annetaan ohjeita ja elämän työkaluja miten selvitä haasteista ja miten vahvistaa itseään.

Vaikka kirja onkin kohdennettu maaenkeleille, sisältää se silti hyödyllistä tietoa meille jokaiselle. Doreen Virtue on psykologian tohtori, jonka laaja näkemys ihmisluonnosta voi auttaa jokaista vaalimaan sisäistä lujuuttaan ja vahvistamaan itsessämme sitä, minkä tiedämme oikeaksi ja aidoksi. Kirjan avulla opit tunnistamaan egon äänen, niin itsessäsi kuin muissakin, ja sitä kautta selkeyttämään toimintaasi niin työelämässä kuin ihmissuhteissakin.

Oma pohdintaa...

Kirjassa on paljon asiaa, mutta myös paljon toistoa. Jos on herkkä imemään tietoa itseensä ilman kykyä siivilöidä tietoa, saattaa ajaa itsensä umpikujaan, tai ainakin hämmennykseen. Oleellisen löytäminen on avain tämän kirjan lukemisessa, kaikki kuvatut (maaenkelin) piirteet eivät välttämättä löydy omasta itsestä eikä tarvitsekaan.
Oppaasta oli apua tunnistamaan vieläkin paremmin ne energiasyöpöt ja narsistisia piirteitä omaavat henkilöt, joita elämässään kohtaa ja sitä kautta ehkä sain vinkkejä miten selviytyä haastavista tilanteista. Tuntuu, että toisinaan on todella vaikea olla joidenkin ihmisten seurassa, että vaikka olisi miten neutraali tahansa niin aina joutuu heidän haaviinsa ja ajautuu monenlaisiin sotkuihin vaikka pohjimmiltaan ei kenelle mitään pahaa tahtoisikaan, tai vaikka kuinka yrittäisi konflikteja välttää.
Ehkä osa minusta onkin Maaenkeli, vaikken ihan 100% itseäni sellaiseksi myönnäkään.


Suvikukka2014

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma KOPPA - puikoissa ja koukussa

Ei uskoisi, että siitä on jo melkein kymmenen vuotta kun tein edellisen kerran arvostelun Virpi Marjaana Siiran kirjasta. Miten tämä aika kulkeekaan näin nopeasti! Silloisessa kirjassa aiheena olivat ympyrät ja sen eri variaatiot . Ja silloin vain virkkailtiin, toisin kuin tässä Oma KOPPA, puikoissa - ja koukussa kirjassa, jossa myös neulotaan (eli kudotaan kuten meillä päin sanotaan). Tuon edellisen arvostelun yhteydessä vuolaasti kiittelin kirjailijaa siitä, että olin oppinut tekemään täydellisen ympyrän. Myönnän, että tasaisen pinnan tai muodon aikaansaaminen on aina hieman hankalaa. Ympyrästä tulee kuppi ja kopasta pefletti. Tykkään Virpi Marjaana Siiran tyylistä tehdä ja luoda. Se on jotenkin niin vaivatonta ja spontaania. Kuten aiemminkin sanoin, ajatus "ei oo niin justiinsa " tuntuu sopivan myös tähän kirjaan. Moka tai virhe on vaan kaunistus.  Tässä kirjassa inspiraationa ovat toimineet puut. Ja luonto yleensä. Ovathan nuo tärkeitä meidänkin olemassaolon kannalta

Satuhieronta

Satuhieronta  läsnäolevan kosketuksen ja sadun taikaa ”Satuhieronta on satujen yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan. Se on rentoutumista ja rauhoittumista, läsnäoloa ilon ja leikin kautta. Satuhieronnassa yhdistyy kaksi lapsen kasvun ja kehityksen kannalta oleellista asiaa:  satu ja hyvä kosketus." Muistatko miten hyvältä se tuntui kun joku piirteli selkään kuvioita? Omasta lapsuudesta se ainakin muistuu mukavana muistona mieleen. Monesti lapsina piirtelimme toistemme selkään kuvioita ja yritimme arvata mikä kuva on kyseessä. Samaa on tehty myös päiväkodissa ja koulussa. Nyt asiaa on tutkittu tarkemmin, ja sille on löytynyt nimi: ’satuhieronta’. Satuhieronta tuntuu lähes epätodellisen yksinkertaiselta tavalta poistaa monia negatiivisia asioita ja ennen kaikkea lisätä positiivisia asioita. Satuhieronnan vaikutukset ulottuvat niin psyykkiseen, fyysiseen kuin sosiaaliseenkin hyvinvointiin. Se antaa myönteisen läheisyyden ja kosketuksen kokemuksia, tukee itsetuntoa, kehittä

Kiehtovat Tarot-kortit

Tarot -korttejakin käsiteltiin pintapuolisesti Tammen kirjassa. Tarot-kortit ovat varmasti lähes jokaiselle ihmiselle jollain tavalla tutut, ainakin käsitteen tasolla.  Tämä  Gummeruksen julkaisema Tarot-pakkaus  sisältää pienen ja ison arkanan kortit, siis yhteensä 78 korttia sekä helppotajuisen oppaan korttien käytöstä, pöytien luomisesta ja tietysti tiedot jokaisen kortin merkityksestä.  Tarot-kortit ovat nekin kiehtoneet minua jo pitkään mutta muistaakseni minulle ei ikinä korttia ole nostettu enkä vielä itsekään ole uskaltanut itselleni kortteja asetella. Jännittää nimittäin jos jonkin verran mitä sieltä nousee ja osaanko tulkita kortit oikein. Hieman myös hämmentää tuo korttien tulkinta, sen kun voi tehdä joko suoraan tai käänteisesti. Mistä sen sitten tietää miten päin asian ymmärtää. Vastauksen voisi toki varmasti saada heiltä, jotka Tarot-kortteja käyttävät aktiivisesti. Opaskirjassa ohjeistettiin, että korttipakkaa kannattaa pitää lähellä jonkin aikaa, jotta pa