Siirry pääsisältöön

Nykynoidan käsikirja

 


Ihanaa, kun tästä aiheesta tulee nykyään yhä enemmän käännettyä kirjallisuutta, ja nyt myös ihan kokonaan kotimaista, kiitos Kupariketun. Hänen meditaatioitaan on meillä kuunneltu jo vuosia. Ensin minä, sitten lapset ja viimeisimpänä koira, jolle tyttäreni soitti unimeditaatiota. Tuntu karvakorva nauttivan.Eikä mikään ihme, onhan Kupariketulla ihanan rauhoittava ääni.

Nyt hänen äänensä soi tämän kirjan sivuilla. Ja miten kattavan teoksen hän onkaan loihtinut! Vaativan ajatustyön sekä tiedonkeräysprojektin aikaansaannoksena on syntynyt Nykynoidan käsikirja.

Kirjan ensimmäisessä osassa käsitellään noituuden historiaa kivikaudelta 2000-luvulle asti, käsityksiä noidista ja tietoa noidan arkkityypeistä.

"Noita on monen alan ammattilainen, kätilö, lääkäri, yrttien tuntija, parantaja."

Kirjan toisessa osassa käsitellään magiaa ja noitataitoja - taikavoimia, noidan apuhenkiä, luonnonmagiaa, ohjausta universumista, nykynoituuden haasteita, sekä esitellään ja haastatellaan erilaisia nykynoitia ja kuullaan Kupariketun omaa noituutta käytännössä.

Kolmannessa osassa tutustutaan elementtityöskentelyyn, eli maan, ilman, veden, tulen ja hengen elementteihin sekä energiatyöskentelyyn ja noidan sisäiseen voimaan. 

Nykynoidan käsikirja on enemmänkin kattava tietopankki noituudesta kuin opaskirja vaikkapa loitsujen tekoon. Mutta kirjan sivuilta voi löytää paljon mielenkiintoista tietoutta sekä vinkkejä oman noitapolun tueksi, paljon myös eettisestä näkökulmasta pohdittavia asioita.



Kuparikettu
INTO kustannus 2023 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Oma KOPPA - puikoissa ja koukussa

Ei uskoisi, että siitä on jo melkein kymmenen vuotta kun tein edellisen kerran arvostelun Virpi Marjaana Siiran kirjasta. Miten tämä aika kulkeekaan näin nopeasti! Silloisessa kirjassa aiheena olivat ympyrät ja sen eri variaatiot . Ja silloin vain virkkailtiin, toisin kuin tässä Oma KOPPA, puikoissa - ja koukussa kirjassa, jossa myös neulotaan (eli kudotaan kuten meillä päin sanotaan). Tuon edellisen arvostelun yhteydessä vuolaasti kiittelin kirjailijaa siitä, että olin oppinut tekemään täydellisen ympyrän. Myönnän, että tasaisen pinnan tai muodon aikaansaaminen on aina hieman hankalaa. Ympyrästä tulee kuppi ja kopasta pefletti. Tykkään Virpi Marjaana Siiran tyylistä tehdä ja luoda. Se on jotenkin niin vaivatonta ja spontaania. Kuten aiemminkin sanoin, ajatus "ei oo niin justiinsa " tuntuu sopivan myös tähän kirjaan. Moka tai virhe on vaan kaunistus.  Tässä kirjassa inspiraationa ovat toimineet puut. Ja luonto yleensä. Ovathan nuo tärkeitä meidänkin olemassaolon kannalta

Satuhieronta

Satuhieronta  läsnäolevan kosketuksen ja sadun taikaa ”Satuhieronta on satujen yhdistämistä kosketukseen ja kevyeen hierontaan. Se on rentoutumista ja rauhoittumista, läsnäoloa ilon ja leikin kautta. Satuhieronnassa yhdistyy kaksi lapsen kasvun ja kehityksen kannalta oleellista asiaa:  satu ja hyvä kosketus." Muistatko miten hyvältä se tuntui kun joku piirteli selkään kuvioita? Omasta lapsuudesta se ainakin muistuu mukavana muistona mieleen. Monesti lapsina piirtelimme toistemme selkään kuvioita ja yritimme arvata mikä kuva on kyseessä. Samaa on tehty myös päiväkodissa ja koulussa. Nyt asiaa on tutkittu tarkemmin, ja sille on löytynyt nimi: ’satuhieronta’. Satuhieronta tuntuu lähes epätodellisen yksinkertaiselta tavalta poistaa monia negatiivisia asioita ja ennen kaikkea lisätä positiivisia asioita. Satuhieronnan vaikutukset ulottuvat niin psyykkiseen, fyysiseen kuin sosiaaliseenkin hyvinvointiin. Se antaa myönteisen läheisyyden ja kosketuksen kokemuksia, tukee itsetuntoa, kehittä

Kirjosukkakirja

  En kestä, miten keksit näitä ideoita Lumi Karmitsa! Olet niin valtavan taitava luomaan taidetta puikoilla. Kirja kirjalta yhä huikeampia neulekuvioita ja -malleja.  Tässä uusimmassa kirjassa on eräs veikeä juttu. Kirjosukkakirjasta löytyy 20 erilaista upeaa sukkaa, mutta vain yksi ohje. Nii'in. Luit oikein. Eli jos osaat tehdä yhdet sukat, osaat tehdä kaikki! Kirjan kuvioiden mallikertoja voi hyödyntää myös muissa töissä kuten vaikkapa peitoissa, pipoissa, kaulahuiveissa tai hameen helmassa. Huisia, eikö! Kirjan kuvioissa vipeltävät jälleen kerran somat eläimet, kuten ketut, puput, kisut, lampaat, possut ja linnut. Pääkallojakaan ei olla unohdettu, onneksi. Näiden lisäksi seilataan merellä, tehdään eeppistä shittiä, pohditaan kuka on tuo sukkien rillipäinen nainen, ja sanotaan heipat alienille, lumiukolle ja joulupukille sekä merenneidolle. Löytyypä kuoseista tietysti myös paljon luontoteemaa ja kukkasia. Miten voi pikseleillä saada aikaan pyöreitä muotoja? Se minua aina miet