Siirry pääsisältöön

Muuta asenteesi, muuta elämäsi


Vapaudu kielteisyyden painolastista


"Muuta asenteesi, muuta elämäsi rohkaisee uudistamaan oman mielen maisemaa niin, 
että voi olla aito itsensä ja elää elämää, joka tuntuu hyvältä ja omannäköiseltä."

Tietyt teemat nostavat päätään omassa elämässä aina silloin tällöin. Viime aikoina olen jälleen pohtinut oman elämäni sisältöä ja toistuvia kaavoja, ja sitä kautta ajatusten voimaa. Lähinnä sitä, miten ajatukset voivat vaikuttaa kaikkeen, jopa muuttaa elämämme suuntaa. Kyllähän me tiedämme sen, minäkin, että positiivisuus lisää positiivisuutta, ja negatiiviset ajatukset toimivat samalla tavalla.
 
Mutta miten päästä eroon siitä negatiivisten ajatusten kierteestä. Varsinkin jos elämä potkii oikein kunnolla päähän. Samaan aikaan siis tiedostaa sen, että hitsi, taas negatiivinen ajatus, tästä ei hyvä heilu mutta silti toisinaan jopa nauttii niissä lillumisesta. 

Ajatustensa tiedostaminen voi siis olla sekä hyvä että huono juttu. Huono siinä, jos niitä jää vatvomaan. Parempi tapahan olisi antaa ajatusten tulla ja mennä, mutta jättää vähemmälle huomiolle ne huonot. Kiittää vaikka ja antaa niiden kadota. Toinen hyvä tapa olisi löytää niiden negatiivisten ajatusten kääntöpuoli, tai jopa mennä niinkin pitkälle, että keksisi jokaista kurjaa ajatusta kohden kolme hyvää. 
Tästä se Eija Hinkkala kirjassaan Muuta asenteesi, muuta elämäsi puhuu. Ajatusten voimasta ja asenteista. Mitä ne asenteet edes ovat, ja mistä ne muodostuvat. Siihenkin paneudutaan. Kirjasta löytyy muutama vinkki miten korvata negat ajatukset niillä paremmilla. Puhutaan siis korvaamisen periaatteesta. 

Periaatteessa siis käsillä on ihan simppeli ja yksinkertainen juttu. Ainakin teoriassa. Korvataan huonot hyvillä ja keskitytään elämässä kaikkeen hyvään. Kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen on sekin ihan hyvä idea. Itse lähdin pitämään sitä instatililläni @suvikukkasia. Ajattelin, että siten asian saa konkreettisesti jonnekin esille. Toki yleensä aina aamulenkillä täytän mieleni kaikella hyvällä, kivalla, kauniilla ja niillä kiitollisuuden aiheilla, kuten vaikkapa auringon lämmöllä, luonnon ihmeillä, ja yritänpä itseenikin liittää armollisia ajatuksia.

Jos siis kaipaat tukea tämän teeman ympärille, niin lukaise tämä kirja. Toki kirjallisuuden lisäksi voit kaivata muunkinlaista tukea mutta tässä on hyvä alku.


EIJA HINKKALA
Bazar / Hidasta Elämää


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...

Tenavat tasapainoon

Lapsi oppii oman käyttäytymisensä säätelyä vain sopivasti kuormittuneena. Miellämme lapsen helposti huonokäytöksiseksi, jos hänen käyttäytymisensä ei mielestämme sovi tilanteeseen. Esimerkiksi sukujuhlissa energiaa pursuvaa ja liikkeeseen pyrkivää lasta pidetään usein kurittomana. Näennäisesti huonossa käyttäytymisessä on kuitenkin kyse oman kuormituksen säätelystä. "Samalla tavoin kuin aikuinen purkaa kuormitustaan esimerkiksi liikkumalla tai menemällä lepäämään, myös lapsi säätelee omaa kuormitustaan”, kertoo Tenavat tasapainoon -kirjan kirjoittanut toimintaterapeutti Merja Tompuri . ”Lapset eivät toki valitse toimintaansa ajatellen, että tilanne on kuormittava ja nyt vähennän stressiä liikkeen avulla, vaan säätely tapahtuu automaattisesti keskushermoston ohjaamana.” Jos säätelyyn ei ole mahdollisuutta tai jos sen tarve sivuutetaan, kuormitus kasvaa liian suureksi. Silloin ihminen, niin aikuinen kuin lapsi, voi huonosti. Kuormitus ei itsessää...