Kiinnostaisiko päiväkirjan kirjoittaminen, entä bujoilu?
Tuntuuko silti, että kumpaankaan ei oikein ole aikaa tai riittävää innostusta?
No LOKI on silloin just sulle. Nemon uutuuksista Loki on hauskan simppeli tuttavuus. Pienen alkuselostuksen jälkeen voit alkaa täyttää kirjaa omilla merkinnöilläsi elämästä. Tai tarkemmin ottaen päiviesi sisällöstä.
Sanana 'loki' kolahti itseeni. Erään ystävän mielestä tuo sana saattaa sopia juuri minuun koska olen tässä vuosien saatossa käyttänyt useinkin lausahdusta "tarkistan lokeista". Olen siis aina halunnut säästää kaikki netissä käydyt keskustelut muistiin jonnekin, lähinnä tietokoneen syövereihin ja sieltä on sitten ollut mukava tarkistella tai muistella menneitä ajatuksen vaihtoja. Minusta on vain ihanaa, kun asiat tallentuvat jonnekin, muuallekin kuin oman mielen sopukoihin ...sieltä ne kun saattavat ajan kuluessa pyyhkiytyä helposti unholaan.
Loki-kirjaan siis kirjataan muutamilla sanoilla tai lauseilla päivittäiset kuulumiset:
mitä luin, katsoin, kuuntelin, tutkin, tein ja koin.
Vaikuttaako yksinkertaiselta (kirjaidealta)? No, yksinkertaiset asiat ovat yleensä niitä parhaimpia. Ja ehkä ilman tätä kirjaa et olisi koskaan aloittanut kuulumisiesi päivittämistä ja kirjaamista ylös. Itsekin olen aika laista kirjaamaan asioita ylös, ja tämänkin kirjan kohdalla olen hyppinyt päivien yli, varsinkin niiden tylsien..ja niitähän piisaa. Mutta toisaalta, kaikki vaikuttaa kaikkeen ja kaikki on jollakin tavalla merkittävää, joten kannattaa vaivautua niiden tylsienkin päivien kohdalla kirjoittamaan kuulumiset ylös.
LOKI
Sanna Kuronen
Nemo / Otava 2021
Kommentit
Lähetä kommentti