Siirry pääsisältöön

Minun testamenttini



Oletko miettinyt kuolemaa? Monelle se on vähintäänkin tabu. Kuolemasta ei puhuta. Se halutaan siivota pois näkyvistä. Mutta oikeasti kuolema on luonnollinen osa elämää. Kukaan ei jää tänne ikuisesti.

Kuolemaan liittyy raskaiden tunteiden lisäksi myös paljon muuta, arkista ja virallista. Kun läheinen kuolee, surulle ei aina jää kovin paljon tilaa kun eteen tulee niin paljon hoidettavia asioita. Ja sellaisia, joiden olemassaolosta ei edes ole ollut tietoinen. 

Jokaisen meistä olisi hyödyllistä täyttää ja säilyttää tietoja itsestämme - elämästämme ja kuolemastamme - läheisillemme. Vaikka miten luulemme tuntevamme toisemme, aina löytyy asioita, joihin emme tiedäkään vastausta. Kaikki nuo arkiset pienet yksityiskohdat asiakirjoista laki- ja taloustietoihin, salasanoihin, sähköposteihin ja henkivakuutuksiin. Aina kun ei tuota kaikkea tietoa saa edes sieltä mistä sen luulisi löytävän. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että oli onni että hoidin vanhempieni pankkiasioita, sillä muuten olisi osa tileistä jäänyt löytymättä.

Hautajaisia mietittäessä voidaan mennä sillä ajatuksella mistä me omaiset pidämme, mutta suurta rakkautta on myös se, että hautajaiset toteuttavat edesmenneen toiveita. Ja tätä varten on hyvä kirjata myös nuo toiveet ylös. Haluaako polttohautauksen? Millaisista kukista tykkää? Mitä musiikkia, virsiä tai ruokaa haluan? Entä vieraat, kantajat tai muistotilaisuuden tunnelma - haluanko, että minua muisteltaisiin ilon kautta vai haluanko jotakin hiljaisen harrasta.
Ehkä haluan myös jättää rakkailleni viestin kirjoitettuna, äänitettynä tai videon muodossa.

Kannattaa muistaa, että elämä on yllätyksellistä. Se kulkee omia polkujaan. Silloin ei kannata ajatella, että teen asioita sitten joskus myöhemmin. Elämän päättyminen ei ole sidoksissa ikään. 

"Suurinta rakkautta jälkeen jääville on miettiä näitä asioita jo etukäteen avuksi vaikeisiin hetkiin."


Minun testamenttini - Tärkeät tietoni, kun en enää itse pysty kertomaan
Kati Jaakonen, Maiju Hannolin
Readme.fi 2025


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...