Siirry pääsisältöön

KETO Airfryer

 


Eräänä päivänä näin airfryerin serkun instassa ja mietin, oisko tuo kiva laite. Ainakin se näytti siltä ja sitä oli paljon kehuttu. Eipä siis mennyt kauaakaan kun mies toi sellaisen tullessaan  myös  meille. Täytyy tosin myöntää, että ympärilläni olevat ihmiset on airfryerista enemmän innoissaan silti. Olen käyttänyt omaani  muutamia kertoja. 

Airfryerin nimeen hehkuttavat kiittävät mm. nopeudesta ja energiatehokkuudesta. Sekä näppäryydestä ja siitä, ettei ruoanvalmistuksessa tarvita juurikaan rasvaa. Jotkut jopa leipovat laitteella. Itse olen tehnyt lähinnä ranskalaisia - siis ihan aasta alkaen perunoista, en pakasteranuista.

Minulla on ennestään jo yksi airfryer -kirja, mutta se on ystävällä lainassa. Nyt käsissäni on vastaava teos, mutta näissä resepteissä ketoillaan. Ja sehän taas on jotain sellaista, johon tahtoisin pystyä sillä vhh sopii vatsalleni erittäin hyvin. 

Sokerihiiri kun olen niin ensimmäinen resepti mitä tästä kirjasta tahtoisin testata on mokkapalat!

Mutta todella herkullisia reseptejä Sari on jälleen kerran kirjan täydeltä loihtinut! Mahtaa olla perheellä hyvät apajat, kun saavat maistella kuvauksia varten valmistettuja herkkuja. 

Niin ja jos nyt et jostain syystä innostu airfryerista tai omista sitä vielä, niin kirjan reseptit voi tietysti valmistaa perinteisinkin metodein. 

Kyllä sitä taas löytyi monia juttuja mitä oisi kiva testata, kuten vaikkapaahdettu kana-kasvispaistos, mausteiset kanansiivet, tonnikalavuoka, juustoiset lihapullat, waffburger, jossa vohveli tehdään munista ja juustoraasteesta, bang bang -kukkakaali ja raejuustosämpylät. Kirjasta löytyy myös reilusti erilaisia dippejä ja kastikkeita. Kirjan alussa puhutaan vähän painonhallinnasta ja ketoilusta ylipäänsä.



Keto Airfryer - Helppoja ja maukkaita vähähiilihydraattisia reseptejä
Sari Spåra
Readme.fi 2024

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...

Tenavat tasapainoon

Lapsi oppii oman käyttäytymisensä säätelyä vain sopivasti kuormittuneena. Miellämme lapsen helposti huonokäytöksiseksi, jos hänen käyttäytymisensä ei mielestämme sovi tilanteeseen. Esimerkiksi sukujuhlissa energiaa pursuvaa ja liikkeeseen pyrkivää lasta pidetään usein kurittomana. Näennäisesti huonossa käyttäytymisessä on kuitenkin kyse oman kuormituksen säätelystä. "Samalla tavoin kuin aikuinen purkaa kuormitustaan esimerkiksi liikkumalla tai menemällä lepäämään, myös lapsi säätelee omaa kuormitustaan”, kertoo Tenavat tasapainoon -kirjan kirjoittanut toimintaterapeutti Merja Tompuri . ”Lapset eivät toki valitse toimintaansa ajatellen, että tilanne on kuormittava ja nyt vähennän stressiä liikkeen avulla, vaan säätely tapahtuu automaattisesti keskushermoston ohjaamana.” Jos säätelyyn ei ole mahdollisuutta tai jos sen tarve sivuutetaan, kuormitus kasvaa liian suureksi. Silloin ihminen, niin aikuinen kuin lapsi, voi huonosti. Kuormitus ei itsessää...