Siirry pääsisältöön

Lempeästi eroon murehtimisesta

 


Täytettävä tehtäväkirja tutustuttaa erilaisiin ajattelu-, uskomus- ja toimintamalleihin, jotka ylläpitävät murehtimisen kehää. Kirja antaa välineitä huolten syntysyiden löytämiseen ja murehtimisen vähentämiseen. Tehokkaiden harjoitusten avulla opit laskemaan huolirepun selästäsi.

Murehtiminen on turhaa. Sanotaan. Mutta silti en pääse siitä eroon. Murehdin asioita niin paljon, että voimat loppuu. Murehdin maailmaa. Murehdin läheisiä, tuntemattomia, itseäni ja asioita jotka tulee tapahtumaan, jotka on jo tapahtunut tai entä jos-tapahtumia. 

Tiedän säännöt, ohjeet, tavat elää siten, että murehtiminen ei rasittaisi omaa oloa, mutta käytännön toteutus uupuu tai ontuu.

Huomaan monesti oloni olevan raskas tietämättäni siihen syytä. Olen tietoisesti panostanut siihen, että tutkailen mistä tuntemukseni juontavat juurensa. Usein en tavoita syytä, toisinaan taas saatan huomata ahdistuneeni sellaisesta, joka ei edes oikeasti kosketa minua.

Onko sitten koskaan aihetta murehtimiselle? Sanotaan myös, että ajatuksilla on voima ja mahti tulla toteen. Että murehtiminen vain lietsoo asioiden menemistä pieleen. Miksi siitä sitten on niin vaikea päästä eroon?

Lempeästi eroon murehtimisesta on nimensä veroinen kirja, joka sisältää paljon täytettäviä tehtäviä ihan suoraan kirjaan, tai sitten ajatuksissaan toteutettavina.

Tunne ja kokemus ovat aina totta, mutta ne eivät ole absoluuttisen oikeita tulkintoja tai ennusteita siitä, miten asiat ovat tai tulevat olemaan.


Kirjassa pohditaan miksi me murehdimme ja tehdään murhekartta. Sen jälkeen tutustutaan erilaisiin murehtijatyyppeihin ja tehdään tehtäviä joissa tutkitaan tilanteita eri näkulmista ja haastetaan huolenaiheet sekä asetetaan ne oikeaan mittakaavaan. Lisäksi tutkaillaan tehtävien kautta tunteita ja niiden sijaintia omassa kehossa, mietitään mistä murehtiminen on alunperin saanut alkunsa ja harjoitellaan hyvää eli sitä kovin tärkeää ja usein itsestäänselvyytenä pidettävää kiitollisuutta.


Lempeästi eroon murehtimisesta
Hidasta Elämää 2022 / Otava
Sanna Wikström & Reija Könönen





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...

Tenavat tasapainoon

Lapsi oppii oman käyttäytymisensä säätelyä vain sopivasti kuormittuneena. Miellämme lapsen helposti huonokäytöksiseksi, jos hänen käyttäytymisensä ei mielestämme sovi tilanteeseen. Esimerkiksi sukujuhlissa energiaa pursuvaa ja liikkeeseen pyrkivää lasta pidetään usein kurittomana. Näennäisesti huonossa käyttäytymisessä on kuitenkin kyse oman kuormituksen säätelystä. "Samalla tavoin kuin aikuinen purkaa kuormitustaan esimerkiksi liikkumalla tai menemällä lepäämään, myös lapsi säätelee omaa kuormitustaan”, kertoo Tenavat tasapainoon -kirjan kirjoittanut toimintaterapeutti Merja Tompuri . ”Lapset eivät toki valitse toimintaansa ajatellen, että tilanne on kuormittava ja nyt vähennän stressiä liikkeen avulla, vaan säätely tapahtuu automaattisesti keskushermoston ohjaamana.” Jos säätelyyn ei ole mahdollisuutta tai jos sen tarve sivuutetaan, kuormitus kasvaa liian suureksi. Silloin ihminen, niin aikuinen kuin lapsi, voi huonosti. Kuormitus ei itsessää...