Kyllä on taas niin älyttömän ihania ja upeita taideteoksia kirja pullollaan! Vaikka matka onkin ollut pitkä, Lumi Karmitsan omien sanojen mukaan, niin lopputulos on sitäkin palkitsevampi.
Karmitsan mukaan kirjan mallit on luotu ohjeineen ja mallikuvineen niin helpoiksi kuin mahdollista, jotta aloittelijakin pääsee hommasta jyvälle. Itse olen yleensä vienyt kirjat suorinta päätä anopille, sillä häneltä kutominen käy kuin tanssi. Itsellä käyntiin pääseminen vie hieman enemmän aikaa.
Mutta on se vaan ihmeellistä miten Lumi Karmitsa saa silmukat taipumaan niin moneen muotoon. Hänen luomuksensa on kuin taideteoksia, maalauksia, mutta kynän sijaan puikoilla luotuja. Muistelisin, että Lumi oli itsekin aivan noviisi kun ryhtyi neulomaan ja sitä myötä luomaan itse omat neulemallinsa. Oon kade! *hymynaama* Mihin mahtaa neitosen tiet vielä johtaakaan...
Kirjasta löytyy nimensä mukaisesti sekä lapas- että sukkamalleja ja muutama kuosi joka löytyy sekä sukista että lapasista. Näistä jälkimmäisistä mainittakoon hauskat Kosiomatkat sekä Taikaketut. Voisin tahtoa nuo viimeisimmäksi mainitut... Villeistä vantuista tahtoisin tietysti nuo hirmuisen pelottavat pellet, jotka kuulemma ovat silti ihan kilttejä.. En tiedä miksi niihin tykästyin, koska oikeasti pelkään tuollaisia punasilmäisiä klovneja. Kuoseissa tanssivat myös pikkutyttöset, bambit ja kisulit sekä maharadzat. Sukissa on kukkia, heppoja, tiikereitä, lintuja sekä aika hauskat nörttipuput!
Villit vanttuut & vallattomat villasukat 3
Lumi Karmitsa
Kommentit
Lähetä kommentti