Siirry pääsisältöön

Huomaa hyvä! Vahvuusvariksen tarinakirja

 



"Kirja sisältää 26 tarinaa, joista jokainen kytkeytyy vähintään yhteen luonteenvahvuuteen ja tunnetilaan. Kunkin tarinan lopussa on tehtäviä, joiden avulla voi syventää lukukokemusta keskustelemalla tarinasta lasten kanssa sekä vahvistaa lasten vahvuus- ja tunnetaitoja. Tarinat sisältävät myös tehtäviä kielelliseen kehitykseen sekä taito- ja taideaineisiin, jolloin tarinat toimivat alustuksina monenlaiselle mukavalle toiminnalle."

Tästä kirjasta meillä tykättiin. Lapset toivoivat aina iltasaduksi "kyselykirjan". Vaikka usein ainakin isomman lapsen kohdalla nuo kysymyksiin vastaamiset vedettiin vitsiksi, mutta oli myös hetkiä jolloin sai nauttia lasten oivalluksista. 

Ihmettelin myös monesti, miten hyvin lapsi muisti tarinan ja osasi vastata siihen liittyviin kysymyksiin. Nimittäin lapset kun saattoivat häärätä samalla muuta ja toisaalta taas itse, joka olin samassa huoneessa kuuntelemassa tarinoita, niin en osannut yhtään niin hyvin vastata kysymyksiin.

Hyvän huomaaminen ei aina ole helppoa, ei aikuisellekaan, eikä tunteiden ja vahvuuksien huomaaminen ja tunnistaminen ole sekään mikään helppo tehtävä. 

Tarinoissa sukelletaan hauskojen lintuhahmojen parissa mm. näihin teemoihin: ystävällisyys, itsesäätely, sinnikkyys, rohkeus, kauneuden arvostus, johtajuus, vaatimattomuus, hengellisyys, rakkaus ja huumorintaju. 

Aikuisen näkövinkkelistä tarinoihin liittyvät valmiit kysymykset ja joihinkin kuuluvat vastaukset olivat helpottava lisä. Niiden kautta pystyi itsekin syvällisemmin paneutumaan sen hetkiseen teemaan. Kysymysten lisäksi tarinan ohessa oli myös muita tehtäviä sekä vinkkejä yhdessä toteutettaville harjoituksille esimerkiksi pelien ja leikkien muodossa.


PS-kustannus 2021

Huomaa hyvä!  -tuoteperheeseen kuuluu myös mm. Huomaa hyvä - kirja ja - toimintakortit.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...