Siirry pääsisältöön

Koira nimeltä Mutsi



Mutsi ei ole mikään iso, jos ei ihan pienikään koiranpentu. Koiraksi siitä tuli oikein sopivan kokoinen. Mutta miksi Mutsista tuli Mutsi?

Koska maailma on kerrassaan jännittävä paikka, avoimin mielin sitä tarkastelevalle Mutsille tapahtuu joka päivä jotain uutta ja ihmeellistä. Vastaan voi tulla vaikka mitä, eikä ole yhtään kummallista, että Mutsi tekee keikkaa bändin solistina, joutuu merirosvojen kaappaamaksi ja ratkaisee kadonneen professorin tapauksen. Ystävänsä jäniksen kanssa Mutsi käy omatekoisella, hernekeittopurkeista yksissä tuumin rakennetulla raketilla avaruudessa."

Mutsi on kivasti kirjoitettu, huumorilla sävytetty lastenkirja, jonka teemoissa pyörivät niin toisten kunnioitus kuin välittämisen tärkeys. Teksti on jaettu sopivan mittaisiin kappaleisiin, ja kirja sopiikin hyvin iltasatukirjaksi. 

Jukka Itkonen: Koira nimeltä Mutsi
Kuvitus ja graafinen suunnittelu Virpi Penna

(Kirja ilmestyy marraskuussa 2019)





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...