Siirry pääsisältöön

Arvoitukselliset aivot



Elämästä, kuolemasta ja aivokirurgiasta on arvostetun brittiläisen aivokirurgi Henry Marshin muistelmateos hänen uransa mielenkiintoisista ja monipuolisista leikkauksista. Työssään Henry Marsh on päässyt seuraamaan läheltä hyvinkin vaikeita tapauksia, joiden onnistumisprosenttia ei voi sanoa etukäteen. Hän voi vain kertoa potilaalle, että on mahdollisuuksia onnistua mutta mitään takeita siihen ei ole. Hänen leikkauspöydälle ovat joutuneet niin pienet lapset kuin jo ikääntyneet ihmiset, joita ei vielä muutamia vuosia sitten olisi edes leikattu korkean iän vuoksi. Henry Marsh haluaa kuitenkin antaa jokaiselle saman mahdollisuuden.

Henry Marsh kertoo kirjassaan yli kaksikymmentä erilaista tapausta - yhteistä niille kaikille on se, että ne liittyvät aivoihin. Hän kertoo hyvin suoraan millaisia tunteita leikkaukset hänessä aiheuttavat. Koskaan ei tiedä miten toimenpiteet onnistuvat, toipuuko potilas vai menehtyykö leikkauspöydälle. Tapauksia kuvaillessaan Marsh tuo monesti esille sen, että yksikin väärä viilto, oli se sitten liian pitkä tai väärässä paikassa saattaa aiheuttaa katastrofin, jota ei aina pystytä enää korjaamaan. Potilas saattaa halvaantua tai hän vuotaa kuiviin aivan silmien edessä. Aivojen leikkaaminen on tarkkaa ja vaativaa työtä, jossa ei virheitä sallita.

Aneurysman, eli valtimon pullistuman, koilausta Marsh ja useat muut aivokirurgit pitävät taidonnäytteenä. Marsh kirjoittaakin kirjassaan tästä koilauksesta, joka tarkoittaa aneurysman kaulan sulkua pienillä puristimilla eli klipseillä, jotta pullistuma ei pääse kasvamaan. Hän kirjoittaa näin: ”Kirurgi hiipi varovasti syvällä potilaan aivoissa piilottelevaa aneurysmaa kohti. Sitten kliimaksi, kun hän sai aneurysman kiinni, vangitsi sen ja tappoi kiiltävällä, jousitetulla titaaniklipsillä pelastaen siten potilaan hengen.”

Kirja on kirjoitettu erittäin lennokkaasti, huumoria unohtamatta vaikka lähes jokaisella sivulla kuolema on läsnä. Teksti ei ole puuduttavaa lukemista, vaan se on kerrottu niin maanläheisesti kuin vain tämä ala voidaan kertoa. Vaikka kertomusten seassa vilisee paljon vieraita käsitteitä ne pystyy ymmärtämään ilman sanakirjaa.

Kirja on kertomus siitä millaista on leikata työkseen ihmisaivoja – harmaata materiaa, joka on ajatusten, tunteiden ja järjen, koko minuuden syntysija. Se on myös kertomus siitä millaisia kohtalokkaita seuraamuksia voi virheistä koitua. Marsh kertoo kirjassaan kuinka kauniit ihmisen aivot on kun ne on terveet, hän kuvailee niitä laajasti, mutta pienikin sairaus muuttaa kaiken, se tuhoaa aivojen kauneuden.

Marsh kertoo, että aivot tuntuvat yhtä suurelta arvoitukselta kuin tähdet yötaivaalla tai maailmankaikkeus ympärillämme.


Henry Marsh
KUSTANTAMO S&S 2017



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Iloisiin tappamisiin & Ihan v*tun onnellinen

Maiju Markkasen ja Tero Tiittasen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia on humoristinen ja viihdyttävä teos, joka kokoaa yhteen suomalaisia työelämän kommelluksia ja mokia. Kirja tarjoaa lukijalle mahdollisuuden nauraa arjen kömmähdyksille ja muistuttaa, että virheistä voi oppia – ja niille voi myös nauraa. Teoksen vahvuus on sen kepeä ote, joka tekee lukukokemuksesta miellyttävän. Tarinat vaihtelevat bisnesmaailman sattumuksista hoitoalan kommelluksiin, ja mukana on myös uskomattomia ja riemastuttavia anekdootteja päiväkodeista ja kaupan kassalta. Kirja sopii erityisesti niille, jotka kaipaavat nauruterapiaa ja haluavat keventää työelämän paineita. Maiju Markkanen & Tero Tiittanen Iloisiin tappamisiin ja muita työpaikkamokia Into 2025 Monica Sweeneyn Ihan v*tun onnellinen on humoristinen ja suorasukainen tehtäväkirja , joka yhdistää mindfulnessin ja itsetutkiskelun ronskiin huumoriin. Kirja tarjoaa tehtäviä, joiden avulla lukija voi päästää irti negatiivisuudesta ja keskit...

Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA

Tämä kirja on juuri hyvä minulle. En nimittäin jaksa opetella piirtämään eläimiä ja ihmisiä anatomisesti oikein. Monesti on tullut raapusteltua nelikulmioita tai lehtiköynnöksiä kouluvihkojen sivuille ja usein sellainen piirtely onkin hyvin rauhoittavaa ja meditatiivista, moni pystyy keskittymään kuulemaansa paremmin kun saa samalla pyöritellä kuvioita paperille. Kynäksi käy mikä vain, lyijykynä tai kuulakynä. Ei muuten kannata aliarvioida kuulakyniä piirustusvälineenä. Ne käyvät nimittäin ihan yhtä hyvin kuin mikä muukin kynä. Ja jos et usko, niin tutustupa tähän  S&S :n uutuuskirjaan  Kolmen värin KUULAKYNÄKIRJA.  Kirjan aiheena on kuulakynillä piirtely ja kirja sisältääkin runsaasti malleja ja ideoita erilaisiin varjostuksiin, viivoihin, muotoihin ja kuvioihin. Erilaiset ilmeet, otukset ja hahmot on opastettu vaihekuvien kera, jotta aloittelijakin pysyy varmasti perässä.  Kirjan ilme ja look on todella omanlaisensa, persoonallinen ja inspiroiva. Kuvit...

Kristallit - energiaa kristalleista

  Kristallien käyttö chakrahoidossa on kiehtova aihe, ja siihen liittyviä oppaita löytyy useita. Esimerkiksi Readme.fi:n uusimpiin julkaisuihin kuuluva  Kristallit – energiaa kristalleista. Täydellinen opas kristallien käyttöön chakrahoidossa. Kuvitettu opaskirja ja 7 kristallia tarjoaa selkeän johdatuksen kristallien parantavaan voimaan ja niiden käyttöön chakrojen tasapainottamisessa. Kirja esittelee seitsemän kristallia, jotka liittyvät kehon energiakeskuksiin, ja tarjoaa vinkkejä energiatason ylläpitämiseen sekä kristallien ominaisuuksien hyödyntämiseen. Kirjasta löytyy kristallien esittelyiden lisäksi erilaisia tapoja, miten niitä voidaan käyttää konkreettisesti . Kristallihoidoissa käytetään asetelmia, eli paikkoja, joihin kristallit asetetaan kehon päällä tai sen vieressä. Asetelma luo energiakentän , jossa hoidettava henkilö makaa levossa noin vartin verran. Kirja esittelee kolme erilaista asetelmaa: maadoittava, rakentava ja laajentava. Kirja opastaa myös erilaiste...